Suomen Akatemialta 1,6 miljoonan euron rahoitus Lukelle ja Xamkille Savonlinnaan metsäbiotalouden tutkimustiloihin ja -palveluihin
Luken ja Xamkin tutkimusinfrastruktuurit muodostavat yhdessä Savonlinnan Teknologiapuisto Nohevan ytimen. Siihen kuuluu viisi tutkimusalustaa: Luken Kasvullisen lisäyksen teknologialusta, Erikoiskasvihuoneet ja Punkaharjun Tutkimus- ja Virtuaalipuisto sekä Xamkin Kuitulaboratorio ja Teollisen puurakentamisen laboratorio.
Metsäbiotalouden arvoketju on Etelä-Savon alueen taloudelle poikkeuksellisen tärkeä. Yhdessä Luke ja Xamk tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet korkeatasoiseen ja kunnianhimoiseen tutkimus- ja kehitystyöhön arvoketjun eri osissa, lähtien monitieteisestä metsäntutkimuksesta laboratoriossa, kasvihuoneilla ja metsissä aina biotuote- ja prosessiteknologian tutkimukseen asti. Erityisiä painoaloja ovat kasvullisen lisäyksen, kemiallisen metsäteollisuuden ja puumateriaalien ja puurakentamisen tutkimus sekä tiedeperustainen tiedonvälitys.
Xamk vahvistaa rahoituksella sekä puurakentamisen että kuitutekniikan tutkimusinfrastruktuuria.
Akatemian rahoitus mahdollistaa tutkimustilojen ja palveluiden edelleen kehittämisen.
– Pystymme nyt Lukessa hankkimaan uusinta IoT-teknologiaa metsäkokeiden seurantaan ja mittaamiseen, lisäämään automaatiota ja robotiikkaa modernin taimituotannon kehittämisessä ja uusimaan laboratorion laitekantaa, iloitsee kehittämishankkeen koordinaattori, Luken johtava tutkija Tuija Aronen.
– Xamk vahvistaa rahoituksella sekä puurakentamisen että kuitutekniikan tutkimusinfrastruktuuria. Saamme Savonlinnaan uuden koerakennuksen innovaatioiden tutkimukseen puurakentamisessa elementti-, liitos- ja biopohjaisissa eristeratkaisuissa, toteaa tutkimusjohtaja Lasse Pulkkinen Xamkista.
– Lisäksi Savonlinnan tutkimusinfrastruktuuri vahvistuu eristemateriaalien lämmönjohtavuuden tutkimuksessa, biogeenisen hiilidioksidin hyötykäytössä ja kuitutuotteiden kemiallisessa ja materiaaliteknisissä analyyseissä.
Lisätietoja
johtava tutkija Tuija Aronen, Luonnonvarakeskus, 029 532 4233, etunimi.sukunimi@luke.fi
tutkimusjohtaja Lasse Pulkkinen, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, 044 5715861, etunimi.sukunimi@xamk.fi