Tutkimus- ja kehityshankkeet

Hakutulokset

Amaze Me Leader Changemakers

Seikkailuseminaari teki tunnetuksi Leader -toimintatapaa ja maaseutuyrittäjyyttä. Tapahtumat on toteutettu 2017 Suomessa…

Kuuma – Kuidun uudet mahdollisuudet

Hankkeen avulla kehitettiin puukuidun käsittelyä, prosessointia ja uusien biopohjaisten tuotteiden valmistusta rehuteollisuuteen.
Digitaalinen talous

Dima – Digitaalisen inbound -markkinointiosaamisen pilotointi

Hankkeen tuloksena yrityksiin syntyi uutta testattua markkinointiosaamista.
Kestävä hyvinvointi

Sirkkaa sopassa

Hankkeessa hyönteisalan toimijat ovat verkostoituneet ja tietoa ja osaamista on jaettu. Hankkeessa…
Digitaalinen talous

YES – lukiot työelämään

Lukiolaisten työelämä- ja yrittäjyystietouden tukeminen.
Kestävä hyvinvointi

Ossi – Etelä-Savon asiakaslähtöinen palveluohjausverkosto ja osaamiskeskus omais- ja perhehoitoon

Hankkeessa kehitettiin omais- ja perhehoitoon nykyistä yhdenvertaisemmat, koordinoidummat ja kustannusten kasvua hillitsevät…

HevosWatti – Hevosenlannan demonstraatiokokeet Etelä-Savon elinkeinoelämää vahvistamaan

Hanke tuotti tietoa hevosenlannan toimivuudesta seospolton raaka-aineena elinkeinoelämän toimintaedellytyksiä parantaen. 

Meriklusterin erikoisosaajien työelämälähtöiset koulutusmallit

Projektissa suunnitellun erikoistumiskoulutuksen avulla saadaan koulutettua eri osaamisprofiileilla varustettuja meriklusteriyritysten asiantuntijoita.
Digitaalinen talous

Business Akatemia

Business-Akatemia oli nuorten alle 30-vuotiaiden yrittäjyyden kehittämisympäristö,

Smart Effluents – Uuden sukupolven jätevedenkäsittelyn ratkaisut vastaamaan vuoden 2050 vaatimuksia

Hankkeessa kehitettiin uutta, kokonaisvaltaista ratkaisua jätevedenkäsittelyyn.
Digitaalinen talous

Talsinki Metropolitan Incubation/Talsinki/CB198

Hanke pyrki edistämään 30 uuden osaamisintensiivisen yrityksen perustamista Tallinna-Helsinki alueilla.

Ecool – energiatehokkuuden kehittämishanke

Toimintamalli erityiskohteiden energiatehokkuuteen.
Kestävä hyvinvointi

DigiSote – Digitaaliset sosiaali- ja terveyspalvelut sujuvasti käyttöön

Kehitettiin sosiaali- ja terveysalan henkilöstön valmiuksia ja osaamista digitaalisten palveluiden sekä sovellusten…

Raideliikenteen osaajat

Hankkeessa luotiin työelämän tarpeisiin vastaava raideliikenteen täydennyskoulutuskokonaisuus, jollaista ei ollut Suomessa vielä…
Kestävä hyvinvointi

Valkku – Vammaisen nuoren asema liikunnallisissa nuorisokulttuureissa

VALKKU-tutkimuksen tavoitteena on tuottaa uutta tietoa siitä, millaisia mahdollisuuksia vammaisella nuorella on…

iFORMINE – Innovatiiviset kaivosvesien puhdistusratkaisut ja ekotehokkaat pilotoinnit

Uusia ratkaisuja kaivosten vesien hallintaan ja ekotehokkuuden lisäämiseen.
Kestävä hyvinvointi

Etelä-Savon ruokaviesti

Eteläsavolaiset elintarvikkeet ja ruoka tunnetuksi!

Viilun modifiointi

Löytää pysyvä ja kestävä modifiointimenetelmä, jolla voidaan pienentää viilun palo-ominaisuuksia.

ET – Erotustekniikan tutkimuskeskus

Hankkeessa tuotettiin orgaaniseen peltolannoitteeseen soveltuva raskasmetallivapaa tuhkakomponentti.
Digitaalinen talous

Tehoa kansainväliseen tapahtumamarkkinointiin

Hankkeessa tuotettiin KymiRing-kokonaisuuden kansainvälinen markkinointisuunnitelma.
Digitaalinen talous

Carry on – tutkintojen läpäisemisen parantaminen sekä tehokkaammat koulutuspolut

Hankkeen avulla lisättiin koulutuksen läpäisyä tehostamalla ohjausta, hyödyntämällä pelillistä ohjaustyökalua sekä yhtenäistämällä…
Digitaalinen talous

KILKAS – Kilpailukykyä ja kasvua ulkomaalaisten ammattikorkeakouluopiskelijoiden työllistymisen edistämiseksi

Hankkeessa kehitettiin ja otettiin käyttöön kansainvälinen opiskelijoiden työllistymistä ja suomalaisille työmarkkinoille integroitumista…
Kiertotalous, energia, logistiikka

SÖKÖSaimaa – Öljyntorjunnan toimintamalli Saimaan syväväylälle

Hanke vahvistaa öljyntorjuntaosaamista tukee viranomaisten varautumista Saimaan syväväylän pelastustoimialueilla.
Digitaalinen talous

RedHal – Rakennuksen elinkaaren datan hallinta

Hankkeena tavoitteen oli saada rakennuksen koko elinkaari huomioon rakennussuunnittelussa.