Game Design -opinnot avaavat uusia urapolkuja myös kokeneille osaajille

Opinnot ovat täyttäneet kaikille niille asettamani toiveet ja antaneet vielä vähän enemmän. Ne myös validoivat sitä, että olen tehnyt työurallani monia asioita oikein

Pitkä kokemus luovilta aloilta johti Game Design -opintoihin

Verkko-opinnot mahdollistavat Samuli Lahtiselle Game Design -opiskelun joustavasti omasta työskentelypisteestä käsin.

Samuli Lahtinen on pelannut videopelejä lähes koko elämänsä. Pelaamisen lisäksi hänellä on pitkä ura luovilla aloilla graafikkona, kuvittajana ja taittajana. Pelinkehitys on kiinnostanut häntä jo vuosia, ja aiemmin hän on ollut mukana harrastuspohjaisissa peliprojekteissa.

Ajatus tutkinto-opinnoista syntyi tilanteessa, jossa elämässä oli tilaa uusille mahdollisuuksille. Samalla tieto uudesta Game Design -koulutuksesta osui oikeaan aikaan.

-En koe olevani varsinaisesti alanvaihtaja, vaan enemmänkin siirtyväni luovan alan sisällä uudelle kaistalle. Kun kuulin tästä koulutuksesta, tuntui luontevalta tarttua mahdollisuuteen, Lahtinen kertoo.

Xamk oli hänelle entuudestaan tuttu oppilaitos aiempien opintojen kautta, mutta ratkaiseva tekijä oli ennen kaikkea itse koulutus.

-Tämä koulutus oli juuri sitä, mitä olin etsinyt. Se oli tärkein syy hakea mukaan.

Verkko-opiskelu mahdollistaa opiskelun työn rinnalla

Yksi koulutuksen suurimmista vahvuuksista Lahtisen näkökulmasta on verkko-opiskelu. Yrittäjänä toimivalle ja työelämässä aktiiviselle opiskelijalle joustavuus on käytännössä välttämätöntä.

-Verkko-opiskelu sopii minulle kuin nyrkki silmään. Pystyn opiskelemaan omassa tahdissani ja yhdistämään opiskelun työhön sekä muuhun elämään. Jos opinnot olisivat kokonaan lähiopetuksena, niiden suorittaminen olisi minulle huomattavasti vaikeampaa, hän sanoo.

Mahdollisuus opiskella paikasta riippumatta on avannut oven korkeakouluopintoihin myös sellaisille opiskelijoille, joilla on työura, yrittäjyyttä tai muita velvollisuuksia.

Vaikutus näkyy konkreettisesti yksilötasolla: opiskelu tuo uutta osaamista ilman, että työelämästä tarvitsee irrottautua useiksi vuosiksi. Samalla osaaminen vahvistuu ja uusia uramahdollisuuksia avautuu.

Yhteisöstä syntyy tukea, verkostoja ja uusia mahdollisuuksia

Vaikka opinnot toteutetaan verkossa, yhteisöllisyys on ollut yksi opiskelukokemuksen positiivisimmasta puolista.

Ryhmätyöt, Discord-keskustelut ja jatkuva ajatustenvaihto opiskelukavereiden kanssaovat luoneet aktiivisen oppimisympäristön. Tarvittaessa apua löytyy nopeasti niin teknisiin kysymyksiin kuin luoviin haasteisiin.

-Meillä on todella hyvä yhteisö. Jos jollakin loppuvat ideat tai tulee ongelma eteen, joku on lähes aina valmis auttamaan. Se tekee opiskelusta paljon mielekkäämpää.

Verkostoitumisen vaikutukset ovat näkyneet jo ensimmäisen opiskeluvuoden aikana. Pelialan tapahtumien, opintojen ja uusien kontaktien kautta Lahtinen pääsi mukaan myös pelialan projektiin Espoossa.

-Verkostot syntyvät oikeastaan koko ajan. Olen saanut jo konkreettisia mahdollisuuksia, joita ei ehkä olisi tullut vastaan ilman opintoja.

Opinnot muuttavat tapaa katsoa pelialaa

Vaikka varsinainen syvällinen pelisuunnittelun opintokokonaisuus on vasta käynnistymässä, opinnot ovat jo vaikuttaneet siihen, miten Lahtinen tarkastelee pelejä ja pelialaa.

-Pelit näyttävät nykyään enemmän työnä kuin mystisenä lopputuloksena. Kun oppii tuntemaan prosesseja ja työkaluja, ymmärtää, miten paljon erilaisia osaajia niiden taustalla työskentelee. Se tekee alasta entistä kiinnostavamman.

Tulevaisuudessa hän haaveilee työskentelystä suuren pelituotannon parissa. Erityisesti konseptisuunnittelu kiinnostaa.

-Olisi hienoa päästä joskus rakentamaan maailmaa tai konseptia sellaiseen pelisarjaan, jonka pelaajat muistavat vielä vuosien päästä. Se olisi todellinen unelma.

Ennakkoluulottumuus kannattaa

Lahtinen rohkaisee hakeutumaan Game Design -opintoihin, vaikka oma tausta ei vielä tuntuisi täydelliseltä.

-Ei tarvitse ajatella, että pitäisi osata kaikki valmiiksi. Sitä varten koulu on olemassa. Kannattaa hakea ennakkoluulottomasti mukaan. Osaaminen rakentuu opintojen aikana askel kerrallaan.

Hänen mukaansa koulutus sopii erityisen hyvin ihmisille, jotka ovat kiinnostuneita uusista mahdollisuuksista ja haluavat kehittää osaamistaan avoimin mielin.

Kiinnostaako ura pelialalla? Tutustu Bachelor of Culture and Arts, Game Design -koulutukseen ja hae mukaan rakentamaan tulevaisuuden pelimaailmoja

Tutustu myös näihin artikkeleihin

”