Lasten, nuorten ja perheiden ääni kuuluu yhä vahvemmin lastensuojelussa

Lastensuojelun lakisääteisenä tehtävänä on turvata lapsen oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen kehitykseen ja erityiseen suojeluun. Lastensuojelun tavoitteena on tukea vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä kasvatustehtävässään. Tehtävässä onnistuminen edellyttää lasten ja perheiden auttamista siten, että lastensuojelun tukitoimet kohdentuvat oikein ja vaikuttavasti, samalla huomioiden jatkuvasti muutoksessa oleva toimintaympäristö.

Hyvinvointialueuudistus, lainsäädännön uudistuminen sekä kasvava tarve vahvistaa palvelujen laatua, vaikuttavuutta ja yhdenvertaisuutta haastavat tarkastelemaan lastensuojelun toimintatapoja uudesta näkökulmasta. Kehittämistyötä ohjaa valtakunnallinen tavoite vahvistaa lasten, nuorten ja perheiden luottamusta palveluihin. Luottamuksen rakentuminen edellyttää sitä, että lapset, nuoret ja heidän läheisensä eivät ole palveluissa ainoastaan tuen kohteita vaan aktiivisia toimijoita, joiden kokemukset, näkemykset ja tieto tunnistetaan arvokkaaksi osaksi palveluiden suunnittelua, toteuttamista ja arviointia.

Kokemustiedon, käytännön tiedon ja tutkimustiedon yhdistäminen tarjoaa mahdollisuuden rakentaa lastensuojelua, joka vastaa entistä paremmin lasten ja perheiden tarpeisiin.

Osallisuus ja toimijuus ovatkin nousseet keskeisiksi käsitteiksi lastensuojelun kehittämisessä. Niiden kautta voidaan tarkastella, miten lasten, nuorten ja perheiden ääni tulee kuulluksi sekä yksittäisissä asiakasprosesseissa että palvelujärjestelmän kehittämisessä laajemmin. Kokemustiedon, käytännön tiedon ja tutkimustiedon yhdistäminen tarjoaa mahdollisuuden rakentaa lastensuojelua, joka vastaa entistä paremmin lasten ja perheiden tarpeisiin.

Osallisuudesta ja toimijuudesta lastensuojelussa

Osallisuudesta on moneksi: se on liittymistä, suhteissa olemista, kuulumista, yhteisyyttä ja yhteensopivuutta, mukaan ottamista ja lähtemistä, vaikuttamista ja olennainen osa demokratiaa. Osallisuus on järjestettävä, ja sitä on johdettava. On tavoiteltavaa, että kaikki julkiset palvelut lisäävät asiakkaidensa osallisuutta ja niitä kehitetään asiakkaiden kanssa. 

Sosiaalityön kontekstissa toimijuutta on luontevaa tarkastella suhteissa tapahtuvana eli relationaalisena. Relationaalinen toimijuus tarkoittaa kykyä tunnistaa muiden toimijoiden näkökulmia ja osaamista sekä rakentaa niiden pohjalta yhteistä toimintaa yhteisen kohteen saavuttamiseksi. Olennaista on yhteistyö muiden kanssa. Se tarkoittaa kykyä tunnistaa muiden toimijoiden näkökulmia, hyödyntää yhteisiä voimavaroja ja rakentaa yhteistä ymmärrystä tilanteissa, joissa ratkaisut syntyvät vuorovaikutuksessa eikä yksin toimimalla. Lastensuojelussa asiakkaan toimijuus edellyttää luottamusta sosiaalityöntekijään. Luottamusta syntyy kuulluksi tulemisesta, hyväksynnästä ja ymmärryksen osoittamisesta.

Kokemusasiantuntijuus kytkeytyy kieleen, jota käytetään lasten, nuorten ja vanhempien osallisuudesta sekä toimijuudesta sen osana. Käsitteellä osoitetaan arvostusta kokemustietoa kohtaan, kun sitä tuodaan enenevästi tutkimus- ja käytäntötiedon rinnalle lastensuojelun käyttäjälähtöisessä palvelukehityksessä. Kokemusasiantuntijoita tai kokemustaustaisia asiantuntijoita ovat lastensuojelun asiakkuudessa olleet ja olevat lapset ja nuoret sekä heidän vanhempansa. Kokemusasiantuntijatoiminnalla voi olla myönteisiä vaikutuksia lastensuojelun asiakasnuorten tulevaisuususkoon, kun he pääsevät toimimaan aktiivisesti kokemustensa pohjalta asiantuntijatehtävissä esimerkiksi lastensuojelun kehittämisessä.

    
Puheenvuoroja lastensuojelusta – asiakastyön käytäntö ja uudistaminen

  • Pian ilmestyvässä artikkelikokoelmassa lastensuojelun ajankohtaisia kysymyksiä tarkastellaan kolmen toisiaan täydentävän teemakokonaisuuden kautta.
  • Teos etenee lapsen yksilökohtaisesta tarkastelusta perheen ja verkoston näkökulmaa sekä edelleen lastensuojelun muutosta ja uudistamista käsitteleviin puheenvuoroihin.
  • Kirjoittajiksi kutsuttiin kokemustoimijoita, asiakastyön ammattilaisia sekä alan asiantuntijoita, joiden tekstit avaavat eri näkökulmista lastensuojelun ajankohtaisesta tilanteesta.
  • Teoksessa tutkimus-, kehittämis- ja kokemustieto täydentävät toisiaan.
  • Tämä teksti pohjautuu teoksen johdantolukuun.
  • Artikkelikokoelman ovat toimittaneet Hanna Savolainen ja Sanna-Mari Pöyry.
  • Kokoelma julkaistaan Xamk inspiroi -sarjassa.
  • Artikkeli liittyy Euroopan Unionin osarahoittamaan hankkeeseen ”SOINTU – yhteiskehittämällä perheet osallisiksi lastensuojelun siirtymiin”.
Euroopan unionin osarahoittama

Lisätietoja

Tutustu myös näihin artikkeleihin

”