Metsätalousinsinööri (YAMK) auttoi näkemään metsäalan uudesta näkökulmasta

Tällä hetkellä Niko Haikarainen työskentelee metsäasiantuntijana Metsä Groupilla Juvalla. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän työskenteli metsäkoneen kuljettajana, ja myös alempi ammattikorkeakoulututkinto on suoritettu metsäalalta. Kun mahdollisuus jatkaa opintoja ylempään ammattikorkeakoulututkintoon tuli vastaan, päätös tuntui luontevalta.

Haluan kehittää omaa osaamistani ja oppia jatkuvasti uutta. YAMK-opinnot tuntuivat käytännönläheisesltä tavalta syventää osaamista ja valmistautua tulevaisuuden haasteisiin.
Henkilö seisoo työvaatteissa puupinon edessä ja puhuu puhelimeen.
Niko Haikarainen halusi kehittää osaamistaan erityisesti johtamisessa ja metsäliiketoiminnan kokonaisuuksien ymmärtämisessä.

Tavoitteena vahvempi osaaminen ja esihenkilövalmiudet

Opintojen alussa Haikaraisella oli selkeä tavoite. Hän halusi syventää metsäalan liiketoimintaosaamistaan, mutta erityisesti kehittää johtamis- ja esihenkilötaitojaan tulevaisuutta varten.

Koulutuksen sisältö vastasi hyvin näihin odotuksiin. Opintoihin sisältyi metsätalouden liiketoiminnan näkökulmia, johtamista sekä valinnaisia opintoja esimerkiksi osaamisen johtamisesta ja myyntipsykologiasta.

Erityisen hyödylliseksi Haikarainen koki palvelumuotoilun opintojakson, jonka avulla hän alkoi tarkastella oman organisaationsa palveluita uudenlaisesta näkökulmasta.

-Palvelumuotoilu auttoi pohtimaan, ovatko tarjoamamme palvelut asiakkaiden näkökulmasta parhaat mahdolliset ja löytyisikö niistä vielä kehittämiskohteita, hän kertoo.

Myös osaamisen johtamisen ja myyntipsykologian opinnot jäivät mieleen.

-Myynti on paljon psykologisempi kokonaisuus kuin helposti ajattelee. Sain kursseilta konkreettisia työkaluja, joita pystyn hyödyntämään omassa työssäni päivittäin

Monimuoto-opiskelu sopi kiireisen arjen keskelle

YAMK-opinnot suoritetaan ohessa monimuoto-opintoina. Haikaraisen kokemuksen mukaan opiskelun yhdistäminen työelämään ja perhearkeen onnistui yllättävän sujuvasti.

Vaikka työ on hektistä ja arjessa on myös pieniä lapsia, opinnot eivät tuntuneet kohtuuttoman raskailta. Ratkaisevaa oli oman ajankäytön suunnittelu ja sitoutuminen opiskelulle varattuihin hetkiin.

-Monimuoto-opiskelun suurin vahvuus on vapaus. Opinnot pystyy sovittamaan erilaisiin elämäntilanteisiin, kunhan itse pitää kiinni niistä hetkistä, jotka on varannut opiskelulle.

Laajempi ymmärrys metsäalan arvoketjusta

Yksi merkittävimmistä opintojen aikana syntyneistä oivalluksista liittyy metsäalan kokonaisuuden ymmärtämiseen. Siinä missä aiemmin huomio keskittyi vahvemmin omaan rooliin ja tehtäviin, nyt Haikarainen tarkastelee toimintaa koko arvoketjun näkökulmasta.

-Nykyään osaan hahmottaa paremmin koko ketjun kannolta tehtaalle aina lopputuotemarkkinoille asti. Se on muuttanut tapaani tarkastella omaa työtä ja liiketoimintaa paljon laajemmin.

Tämä näkyy myös käytännön työssä ja asiakaskohtaamisissa. Laajemman kokonaiskuvan ansiosta erilaisia ratkaisuja ja päätöksiä on helpompi perustella asiakkaille.

Haikaraisen mukaan alan tulevaisuudessa korostuvat edelleen ympäristö-, vastuullisuus- ja monimuotoisuuskysymykset. Samalla myös johtamisen on uudistuttava.

-Tulevaisuudessa pitäisi yhä enemmän tunnistaa yksilöiden vahvuuksia ja johtaa osaamista niiden kautta. Meitä ei pitäisi nähdä yhtenä massana, vaan yksilöinä, joilla on erilaisia vahvuuksia ja mahdollisuuksia tuoda lisäarvoa organisaatiolle.

Opinnot vahvistivat rohkeutta ja ammatillista kasvua

Haikarainen kuvailee opintojensa suurimmaksi vaikutukseksi sitä, että ne ovat lisänneet rohkeutta tarkastella omaa työtä kriittisesti ja laajemmasta näkökulmasta. Samalla myös oma johtamisosaaminen on kehittynyt.

Koulutus on antanut uusia näkökulmia metsätalouden liiketoimintaan sekä rohkeutta tarkastella omaa työtä laajemmin.

Moni opintojen aikana syntynyt oivallus on konkretisoitunut asiakastyössä.

-On tullut tilanteita, joissa olen pystynyt perustelemaan asioita asiakkaalle aiempaa laajemmin. Silloin on tullut tunne, että tämän opin oikeasti koulunpenkillä.

Katse tulevaisuuden esihenkilötehtävissä

Valmistumisen jälkeen Haikaraisen tavoitteena on jatkaa urakehitystään ja hyödyntää opintojen aikana karttunutta osaamista yhä laajemmin. Esihenkilötehtävät kiinnostavat, vaikka tarkkaa urapolkua ei vielä olekaan päätetty.

Hän suosittelee koulutusta erityisesti metsäalan ammattilaisille, jotka haluavat syventää osaamistaan, ymmärtää liiketoimintaa paremmin sekä kehittää johtamisvalmiuksiaan.

-Tästä koulutuksesta saa paljon irti, jos haluaa aidosti kehittää itseään.

Tutustu Metsätalousinsinööri (YAMK), metsätalouden liiketoiminta -koulutukseen ja kehitä osaamistasi metsäalan tulevaisuuden asiantuntija- ja esihenkilötehtäviin.

Tutustu myös näihin artikkeleihin

”