Urheilijasta yrittäjäksi – Seikkailuviikari tarjoaa elämyksiä luonnossa

Seikkailuviikari Oy:n Kari Niemi aloitti kokoaikaisena yrittäjänä n. 15 vuotta sitten. Karin työelämän polut koostuvat erilaisista kokemuksista ja osaamisesta, joita hän hyödyntää yrittäjyydessään. Yhtenä keskeisenä perustana yrittäjyydelle toimi Karin mukaan hänen urheilu-uransa. Kari löytää yhtäläisyydet kilpaurheilijan ja yrittäjän toiminnasta. Molemmat vaativat sitkeyttä ja vastuunkantoa. Kari toimi kilpaurheilijana 90-luvun alkupuolelle asti, kunnes kilpaurheilu päättyi loukkaantumiseen.

Oli tehtävä uusia elämänsuunnitelmia. Kari kouluttautui nuoriso- ja vapaa-aikatoiminnan ohjaajaksi Kanneljärven opistolla ja sai töitä lastensuojelun parista. Kari alkoi työskennellä lastensuojelutyön rinnalla myös SPR:llä ja Nuorten Akatemialla. Hän kertoo, että kiinnostus elämyspedagogiikkaan ja luontolähtöisyyteen heräsi nimenomaan lastensuojelutyön kautta. Hän kouluttautui lisää myös näiden teemojen osalta. Karin osaaminen täydentyi vuosien varrella muun muassa melonnan, koskenlaskun ja köysitoimintojen, kuten kallioilta laskeutumisen osalta.

Kari työskenteli päivätyön ohella myös yrityksessä, joka järjesti erilaisia koulutuksia lastensuojelun asiakkaille ja työttömille nuorille, joiden kanssa lähdettiin toiminnallisten tehtävien pariin luontoon. Kurssien ja koulutusten tilaajina toimivat eri kaupungit. Luontolähtöisyys ja elämyspedagogiikka toimivat keinoina tuoda lapsille ja nuorille onnistumisen kokemuksia sekä nuorille myös motivoitumista työelämään.

Nuorille suunnatut kurssit koostuivat teoriaosuuksista ja retkistä luonnon helmaan. Kari vei lapsia ja nuoria retkille aina pohjoiseen asti, jossa ohjelmassa oli patikointia, melontaa ja koskenlaskua. Leiriolosuhteet tarjosivat arjesta poikkeavan mahdollisuuden uudenlaisiin, voimauttaviin kokemuksiin. Kuten jo tieteellisten tutkimusten perusteella hyvin tiedetään, luonnossa oleminen hoitaa ihmistä monella tapaa.

Elämyspedagogiikka oli se juttu, että koitettiin jotenkin niitä onnistumisen kokemuksia tuoda siihen arkeen ja saada sitä kautta siirtovaikutuksia työttömän nuoren motivointiin. – Kari Niemi

Toimintaan kuului, että nuorille kertyneet kokemukset käytiin yhdessä läpi ja pohdittiin, miten näitä kokemuksia ja kertyneitä taitoja voisi hyödyntää omassa arjessa. Kari kertoo, että näissä tuli erittäin hyviä kokemuksia ja onnistumisia työttömien nuorten kohdalla. Teoriaosuuksien jälkeen nuorilla oli työkokeilu ja sen onnistuessa nuoret saivat palkkatyön tietylle ajalle. Työelämän syrjään kiinni pääseminen on ollut tällä vuosituhannella entistä haastavampaa.

Inhimillisen hyvän ja vaikutusten osoittaminen numeroilla ei ole kuitenkaan aina helppoa. Sen sijaan palveluiden ja toimintojen kustannukset ovat näkyviä. Jossakin vaiheessa nämä valmennukset päättyivät. Kari pohtii, että moni asia riippuu siitä, miten elämää arvotetaan. Nämä kaikki työelämän kokemukset johtivat siihen, että Karin yrittäjyys lähti rakentumaan muun työn ohella, erilaisten koulutusten ja kurssien sekä oman kouluttautumisen kautta.

Kari Niemi on Seikkailuviikari Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja. Karin ”toimisto” on aina muuntuva luonto. Kuva: Tanja Mäkelä

Monipuolinen kokemus ja osaaminen nivoutuivat yritystoiminnaksi

Karin yrittäjyyspolku muodostui urheilu-uran, lastensuojelutyön ja elämyspedagogiikkaa hyödyntävien lasten ja nuorten kurssien perustalle. Kari on työskennellyt kaupungilla, järjestöissä ja yrityksessä, joka tarjosi luontoon ja elämyksiin liittyviä koulutuksia lapsille sekä nuorille. Kari on työskennellyt myös Metsähallituksella kansallispuiston kävijöiden ohjaamisen parissa.

Kari perusti Seikkailuviikari Oy:n vuonna 2007 ja työskenteli vielä tämän jälkeen muutaman vuoden lastensuojelussa. Tuli aika, jolloin yritystoimintaa oli haastavaa toteuttaa enää lastensuojelutyön ohella. Yritystoiminta vei niin sanotusti mennessään ja hän siirtyi kokoaikaiseksi yrittäjäksi.

Jätin kaupungin työn ja aloin päätoimiseksi yrittäjäksi, joka ei ollut hirveän iso askel tuntemattomaan, koska meillä oli jo vakiintuneita töitä elämystoiminnan vetämiseen ohjelmapalveluiden tuottajana. -Kari Niemi

Haasteellinen aika tuli eteen siinä kohtaa, kun ohjelmapalveluiden tuottamiseen liittyvä keskeinen tilaus päättyi. Kari työskenteli tämän jälkeen jonkin aikaa nuorisoalan projektitehtävissä. Monet yrityksen tuottamat elämyspalvelut ajoittuvat kesäaikaan. Talviaika osoittautui myös haasteelliseksi. Karilla oli aiempaa työkokemusta myös liikuntapaikkojen ylläpidosta. Jossain kohtaa mukaan tuli retkiluisteluradan ylläpitäminen. Samalla Karin yritys alkoi ylläpitää moottorijäärataa ja hiihtoreittejä. Silloin kun sai tasaisesti töitä ympäri vuoden, niin yritystoiminnan pyörittäminen oli helppoa.

Nykyisin ollaan kuitenkin tilanteessa, jossa talven työskentelyä on ollut vähemmän heikon lumi- ja jäätilanteen vuoksi. Esimerkiksi luonnonjäällä olevan retkiluistelu- ja jäämoottoriratojen olemassaolo riippuu kunkin vuoden jäätilanteesta. Seikkailuviikarin osalta asia riippuu myös siitä, hankitaanko kyseiset palvelut heiltä. Haastattelun ajankohtana varmaa oli jäämoottoriradan ylläpito, josta oli jo sopimus talvelle 2025–2026.

Karin mukaan yrittäjyydessä on parasta vapaus ja se, että on vastuussa asiakkailleen ja itselleen. Kukaan ei ole käskyttämässä. Haastavimpia puolia ovat epäsäännöllinen työaika ja epäsäännölliset tulot. Talvet ovat olleet haastavimpia aikoja, koska erilaiset kulut juoksevat joka tapauksessa (esim. vakuutukset, kaluston säilytystiloihin liittyvät kulut). Tämän vuoksi puskuria on saatava kesäkauden töistä.

Seikkailuiden ja elämysten mahdollistaja

Tänä päivänä Seikkailuviikari Oy on ohjelmapalveluyritys, joka tarjoaa elämyksiä luonnossa pääasiassa Kymenlaakson, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan alueilla. Karin vaimo ja lapset työskentelevät myös yrityksessä. Palveluihin kuuluvat koskiretket, köysitoiminnot, kuten kallioilta laskeutuminen, luontoruokailut ja jousiammunta. Köysitoimintoja tehdään Harjun oppimiskeskuksessa, Luumäellä Tuhannen tarinan talossa esim. leirikoululaisten ohjelmissa ja Repoveden kansallispuistossa Olhavan vuorella.

Kanoottien ja kajakkien vuokraus, asiakkaiden ja kalustojen kuljetukset sekä opastetut retket kuuluvat myös toimintaan. Kuten aiemmin tuli esiin, yritys on vastannut vuosien varrella myös retkiluisteluradan ja moottoriurheilu jääradan ylläpidosta talvisin. Seikkailuviikarilla on myös kajakkien ja kanoottien itsepalveluvuokrauspisteet Repoveden kansallispuistossa.

Kari kertoo, että korona-aika oli yritystoiminnalle hyvää aikaa, kun ihmiset alkoivat liikkua enemmän luonnossa. Repoveden kävijämäärät ovat kuitenkin laskeneet huippuvuosista, ja tämä näkyy myös kalustonvuokrauksen vähenemisenä. Kari pohtii, että monet hankkivat myös omat välineet. Mainittakoon tässä kohtaa, että Karin on voinut bongata toissa vuonna myös Ylen supersuosion saaneesta Peltsi ja Osmo -sarjasta, jossa Seikkailuviikari Oy toteutti mm. parivaljakon laskeutumisen jylhällä Olhavan vuorella Repoveden kansallispuistossa.

Känkkärän luontopolun laavun maisemia. Kuva: Tanja Mäkelä

Toiminnan kehittäminen, vastuullisuus ja asiakkaat

Seikkailuviikarin yritystoiminta muotoutui Karille kertyneiden osaamisen ja kokemusten perustalle. Toimintaa on kehitetty kokonaisuus huomioiden. Kari toteaa, että tuotteistaminen on myös kokonaisuuden haltuun ottamista ja tämä on saatava myös kirjalliseen muotoon, asiakkaalle näkyväksi. Kari vertaa yritystoimintaa urheilusuoritukseen. Hän juoksi aikoinaan kilpaa lyhyttä matkaa. Siinä yleisölle näkyy yhteensä muutama kymmenen sekuntia, mutta urheilijalle kyseiseen suoritukseen kuuluvat muun muassa alku- ja loppuverryttelyt.

Samoin on yrittäjyydessä, alku- ja lopputyöt eivät näy asiakkaalle. Kari mainitsee, että he ovat kehittäneet yritystoimintaa erityisesti näiden osalta. Tämä on lyhentänyt ajankäyttöä esimerkiksi koskimelontaretkien valmisteluissa ja lopputöissä. Kari toteaa, että kaikkea ei kannata tehdä itse. Hän hankkii esim. varausjärjestelmän, verkkosivujen ylläpidon ja kirjanpidon ulkopuoliselta toimijalta. Markkinointi hoituu varausjärjestelmän, www-sivujen ja somemarkkinoinnin kautta.

Seikkailuviikarin toiminnassa turvallisuusasiat ovat myös keskeisellä sijalla ja toiminnasta on tehty riskianalyysit. Jos jotakin sattuu, niin siihen on oltavat selkeät toimintamallit. Seikkailuviikarin toiminta sijoittuu pääsääntöisesti luontoon ja he toimivat Metsähallituksen sopimusyrittäjänä, koska operoivat kansallispuistossa. Yritystoiminnan vastuullisuus tarkoittaa muun muassa sitä, että kun yritystoimintaa tehdään luonnossa, siitä ei jätetä jälkeä. Kuin siellä ei olisi oltukaan. Jälki jää vain elämyksenä asiakkaalle.

Asiakasryhmät tulevat pääsääntöisesti pääkaupunkiseudulta. Seikkailuviikarin asiakkaat ovat usein erikokoisia ryhmiä, kuten perheitä, rippikouluryhmiä, partiolaisia tai työporukoita. Kari pitää tärkeänä, että asiakkaille saadaan onnistumisen kokemus ja hyvä fiilis. Seikkailuviikari on perheyritys ja Kari pohtii, että se jättää myös asiakkaille omanlaisen tunnelman tuotteeseen. Karin edesmennyt isä hoiti aiemmin kuljetuksia, nyt niitä hoitavat omat tyttäret.

Seikkailuviikari Oy on Metsähallituksen sopimusyritys, joka on sitoutunut kestävän matkailun periaatteisiin. Kuva: Tanja Mäkelä

Jälkikasvusta yritystoiminnan jatkajiksi?

Kari kertoo opastaneensa lapsia yritystoiminnan saloihin. Hän pohtii jo horisontissa siintävää eläköitymistä ja tavoitteena on siirtää toimintaa ainakin jossakin muodossa jälkikasvun hoidettavaksi. Lapset ovat jo mukana yrityksen toiminnassa ja he ovat suorittaneet mm. erilaisten ajoneuvojen kuljetusluvat. Lapset hoitavat esimerkiksi ryhmien ja kalustojen kuljetuksia. Hän toteaa, että ymmärtää myös lasten muut elämänsuunnitelmat. Toiveena kuitenkin on, että Seikkailuviikarin tarina jatkuisi, vaikka pienemmässä muodossa.

Terveiset yrittäjyyttä pohtiville yli 50-vuotiaille

Kari mainitsee, että hän lähti aikanaan yrittäjäpolulle ilman yritysneuvonnan tukena. Yritystoimintaa oli ollut jo pitkään päivätyön ohella, kunnes hän siirtyi kokoaikaisesti yrittäjäksi. Hän on saanut tukea Kouvolan Kinnolta esimerkiksi tukien hakemisessa pandemiatilanteessa. Kari kannustaa hakemaan tukea yrittäjyyspohdintoihin.

Ei tarvitse jäädä yksin painiskelemaan sen asian kanssa niin paljon, koska siinä on ihan tarpeeksi painiskelemista, että tuot sen oman ammattitaitos ja saat sitä hyödynnettyä. Se kaikki tuki, mikä on tavallaan ylimääräistä, niin se on varmaan tervetullutta.” – Kari Niemi

Kari tekee vielä vertauksen urheilumaailmaan. Hän pohtii, että kilpaurheilija on tavallaan yksinyrittäjä. On itsestä kiinni, minkälaisen asenteen ottaa ja kuinka pitkälle haluaa päästä. Pään sisällä tehdään iso työ. Valmentaja auttaa urheilijaa eteenpäin. Yrittäjän kohdalla yritysneuvoja voi toimia valmentajan roolissa. Loppu on kiinni itse yrittäjästä.

Kari Niemen haastattelu on tehty kesällä 2025. Kuvat otettiin Seikkailuviikarin yrittäjätarinavideon kuvausten yhteydessä Känkkärän luontopolulla kesällä 2025. Tutustu myös Seikkailuviikarin yrittäjätarinavideoon.

50+ kokeneista konkareista kestävää yrittäjyyttä -hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Hankkeessa kehitettiin ja pilotoitiin yrittäjyysvalmennus yli 50-vuotiaille. Artikkeli on osa valmennuksen materiaaleja. Hankkeen päätoteuttaja on Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, osatoteuttajat ovat LAB ammattikorkeakoulu ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk. Hanke toteutetaan ajalla 1.10.2024-30.9.2026.

Tutustu myös näihin artikkeleihin