Uudistuva EuroVelo-reitti vauhdittaa pyöräilymatkailua Kaakkois-Suomessa
Pandemia ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset ovat vähentäneet matkailijavirtoja itäisessä Suomessa. Nyt katse on uusissa asiakasryhmissä ja kestävissä matkailumuodoissa, joista pyörämatkailu on yksi nopeimmin kasvavista.
– Pyörämatkailu on iso mahdollisuus alueelle. Kansainväliset pyöräilijät etsivät valmiita, helppokulkuisia reittejä, joiden varrelta löytyy monipuolisia palveluja ja nähtävyyksiä, sanoo projektipäällikkö Katariina Kovanen Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.

Reitti lähemmäs palveluja ja matkailukohteita
Rautaesirippu-reittinä tunnettu EuroVelo 13 kulkee Suomen itärajan tuntumassa. Osa 1700 kilometriä pitkästä pyöräilyreitistä kulkee alueilla, joissa palveluja on vähän. Sen vuoksi reittiä uudistetaan niin, että alueen kiinnostavat nähtävyydet, matkailuyritykset ja taajamat osuisivat paremmin pyöräilijöiden matkan varrelle. Tavoitteena on, että pyöräilijä löytää helposti majoituksen, ruokapaikat ja elämykset reitin varrelta ilman pitkiä poikkeamia.
– Reitin uudistaminen mahdollistaa myös uusien reittien suunnittelemisen esimerkiksi Saimaan alueelle. Näin Etelä-Savon matkailukohteet saadaan kytkettyä osaksi kansainvälistä reittiverkostoa, Kovanen kertoo.
Pyörämatkailija käyttää rahaa paikallisesti
Kaakkois-Suomessa ja Etelä-Savossa pyörämatkailun mahdollisuuksia ei ole vielä hyödynnetty täysimääräisesti, vaikka alueella on runsaasti luonto- ja kulttuurikohteita. Pyörämatkailu on merkittävä mahdollisuus erityisesti maaseudun yrityksille.
– Pyörämatkailija ei vain kulje reitin läpi, vaan pysähtyy, yöpyy ja käyttää palveluja. Se tuo tuloja nimenomaan paikallisille yrityksille ja pieniin kyliin. Olemme erityisesti miettineet pyörämatkailijoita ja tarjoamme heille palveluja, kuten eväspaketteja, hierontaa ja rentoutushoitoja majoituksen ja ruokapalvelujen lisäksi, kertoo Rautjärvellä sijaitsevan B&B Hiitolanjoki and Nature Healing Powerhousen yrittäjä Anne Repo.


Kansainväliset reitit avaavat uusia markkinoita
EuroVelo-reitit ovat tunnettuja erityisesti Keski-Euroopassa. Suomesta niitä löytyy yhteensä kolme. Reittien kehittäminen parantaa alueen näkyvyyttä ja helpottaa kansainvälisten matkailijoiden saapumista. Kehitystyössä panostetaan siihen, että reitit löytyvät helposti digitaalisista palveluista ja paikalliset yritykset osaavat tuoda omat palvelunsa näkyviin pyöräilijöille.
– EuroVelo-reitin kehittäminen näkyy suoraan alueen matkailuyrityksissä. Pyörämatkailijat etsivät elämyksiä ja paikallisia palveluja, ja hyvin suunniteltu reitti tuo heidät niiden äärelle, sanoo VisitRajamailla-portaalin yrittäjä ja Etumatkaa EuroVelolla -hankkeen ohjausryhmän puheenjohtaja Pekka Europaeus.
Tavoitteena on lisätä matkailijamääriä, pidentää matkailukautta ja luoda uusia mahdollisuuksia alueen yrityksille tilanteessa, jossa perinteiset matkailumarkkinat ovat muuttuneet.
Etumatkaa EuroVelolla -hankkeessa kehitetään EuroVelo 13 -pyöräilyreittiä sekä siihen liittyviä palveluita Kaakkois-Suomessa vuosina 2026–2027. Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Kaakkois-Suomen ja Itä-Suomen elinvoimakeskuksilta. Hankkeen toteuttavat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk, Cursor Oy ja Etelä-Karjalan virkistysaluesäätiö.
Lisätietoja