INGENIUM varmisti kaksi lisävuotta Erasmus+ -rahoitusta seuraavaa vaihettaan varten
Vuosina 2023–2026 INGENIUM on rakentanut perustaa kansainväliselle yliopistoyhteistyölleen. Vuodet ovat sisältäneet hallintorakenteiden luomista, yhteisten koulutuksen viitekehysten rakentamista sekä kestävyyttä, yhdenvertaisuutta, monikielisyyttä ja hyvinvointia koskevien yhteisten linjausten laatimista.
Kun INGENIUM jätti rahoitushakemuksensa maaliskuussa 2026, allianssin johtaja Juan Rayón kuvasi syvemmän integraation olevan uuden vaiheen keskiössä.
– Next INGENIUMin tavoitteena on, että opiskelijat, opettajat, tutkijat ja sidosryhmät näkevät yhteistyön INGENIUM-kumppaneidensa (muiden opettajien, opiskelijoiden ja tutkijoiden kanssa) kanssa luonnollisena osana yliopistoyhteisöömme kuulumista, Rayón totesi.
INGENIUMin tavoitteet ulottuvat tätä rahoituskautta pidemmälle. Vuoteen 2035 mennessä INGENIUM pyrkii toimimaan yhtenä Eurooppa-yliopistona kymmenellä kampuksella. Tavoitteena ovat yhtenäiset akateemiset prosessit, laajemmat liikkuvuusmahdollisuudet, yhteiset tutkinnot Euroopan osaamistarpeisiin vastaamiseksi sekä pysyvä oikeushenkilö, joka mahdollistaa toiminnan jatkuvuuden myös yksittäisten rahoituskausien välillä.
INGENIUM tuo eurooppalaisen korkeakoulutuksen osaksi arkea Xamkissa
Vuoden 2028 loppuun mennessä INGENIUM tavoittelee seitsemää yhteistä tutkinto-ohjelmaa, yli kahtakymmentä opintopolkua (pathway programme), kahtakymmentä pientä osaamiskokonaisuutta (micro-credential), yli sataa yhteiseen opintotarjontaan kuuluvaa opintojaksoa sekä noin kolmea tuhatta liikkuvuuskokemusta.
Opiskelijoiden näkökulmasta eurooppalainen ulottuvuus on keskeinen osa opintoja heti ensimmäisestä päivästä lähtien.
– Haluamme jokaisen opiskelijan kokevan, että opiskelu INGENIUM-kampuksella tarkoittaa eurooppalaisen ulottuvuuden sisältymistä koulutukseen alusta alkaen, Rayón sanoo.

Koulutusta kehitetään yhdessä
INGENIUMin toiminnan keskiössä on vuosittainen Annual Education Cycle, joka noudattaa lukuvuoden rytmiä ja tarjoaa systemaattisen mallin yhteisen koulutuksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Ensimmäinen täysimittainen vuosikierros toteutetaan lukuvuonna 2027–2028.
Prosessi alkaa keskusteluilla kumppaniyliopistojen ja niiden alueellisten sidosryhmien, kuten yritysten, viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen, kanssa uusien osaamistarpeiden tunnistamiseksi. Näiden pohjalta avataan vuosittainen yhteisten opintojen haku, jonka jälkeen eri yliopistojen henkilöstö kehittää ehdotuksia yhdessä. Valitut tiimit osallistuvat INGENIUM Staff Academyyn, jossa opintojaksoja suunnitellaan yhdessä ja esitellään INGENIUMin vuosikonferenssissa.
Hyvää vauhtia kohti yhteisiä tavoitteita
Rahoituspäätös osuu ajankohtaan, jolloin INGENIUMissa tapahtuu paljon.
INGENIUM sai 7. heinäkuuta ensimmäisenä Eurooppa-yliopistona päätökseen European University Associationin Institutional Evaluation Programme -arvioinnin. Arviointiraportin mukaan INGENIUM etenee kohti täysin integroitua eurooppalaista yliopistoa.
Tällä hetkellä Xamk osallistuu INGENIUM Doctoral Programme in Innovative Strategies for Wellbeing -tohtoriohjelmaan. Syksystä 2026 alkaen Xamk tarjoaa myös Master’s Degree Programme in Advanced Practice Nursing in Acute Care -maisteriohjelmaa, joka on kehitetty yhteistyössä INGENIUMin kanssa. Lisäksi uusia yhteisiä tutkintoja ja koulutusohjelmia valmistellaan parhaillaan.
Viidessä kumppaniyliopistossa käynnistyy ensi lukuvuonna yhteensä kaksitoista opintopolkua (pathway programme). Xamkissa alkaa syksyllä Social Services and Psychology for Sustainable Wellbeing -opintopolku osana sosionomikoulutusta.
Lukuvuoden 2026–2027 yhteisten Blended Intensive Programme (BIP) -ohjelmien tarjonta on jo julkaistu. Ensi lukuvuonna Xamk järjestää kampuksillaan kolme INGENIUM BIP -ohjelmaa ja lähettää opiskelijoita kolmeen muuhun ohjelmaan partneriyliopistoihin.
Myös yhteisten opintojaksojen, oppimateriaalien ja pienten osaamiskokonaisuuksien määrä kasvaa jatkuvasti. Esimerkiksi heinäkuun 2026 lopussa Oviedossa järjestetään Health Promotion -osaamiskokonaisuuden lähiviikko, jossa terveysalan ammattilaiset vahvistavat osaamistaan terveyden edistämisessä sekä näyttöön perustuvien interventioiden suunnittelussa ja toteutuksessa.
Suuri osa INGENIUMin tulevasta toiminnasta rakentuu pian valmistuvan oikeushenkilön varaan. INGENIUM European Grouping of Territorial Cooperation (EGTC) -oikeushenkilön säännöt on hyväksytty, ja kansalliset hyväksymismenettelyt ovat käynnissä. Rayónin mukaan EGTC ”antaa INGENIUMille oikeushenkilöllisyyden, joka mahdollistaa yhteiset sopimukset, henkilöstön rekrytoinnin, omaisuuden hallinnoinnin sekä suoran pääsyn eurooppalaisiin ja kansallisiin rahoitusohjelmiin.” EGTC:n kotipaikka tulee sijaitsemaan Suomessa.
Missiolauseessa asetetaan selkeä tavoite vuodelle 2035: täysin integroitunut eurooppalainen yliopisto, jossa on kymmenen kampusta eri puolilla Eurooppaa ja joka tunnetaan koulutuksensa laadusta, inklusiivisuudesta ja vaikuttavuudesta sekä panoksestaan Euroopan kilpailukykyyn, sosiaaliseen yhteenkuuluvuuteen ja korkeakoulutuksen uudistamiseen.
Lue lisää INGENIUMista
Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa ja tilaa INGENIUMin uutiskirje, jotta pysyt ajan tasalla INGENIUMin opiskelijoille, henkilökunnalle sekä ulkoisille sidosryhmille tarjoamista mahdollisuuksista.
INGENIUM
Xamk on osa eurooppalaista INGENIUM-yliopistoa, joka muodostuu kymmenestä eurooppalaisesta korkeakoulusta.
Yhteiset opinnot ja tutkinnot, tutkimusyhteistyö, tiedon ja kokemusten jakaminen, opiskelijavaihto ja henkilöstöliikkuvuus ovat INGENIUMin keskiössä.
1 – University of Oviedo (UniOvi)
2 – the Medical University of Sofia (MUS)
3 – the University of Crete (UoC)
4 – the Karlsruhe University of Applied Sciences (HKA)
5 – the South-Eastern Finland University of Applied Sciences (Xamk)
6 – the University ”G. d’Annunzio” of Chieti – Pescara (Ud´A)
7 – the University of Skövde (HS)
8 – the Munster Technological University (MTU)
9 – the University of Rouen-Normandy (URN)
10 – the Gheorghe Asachi Technical University of Iasi (TUIASI)
INGENIUM on Euroopan unionin osarahoittama.


