Geronomiopinnot antoivat uuden suunnan alanvaihtajalle

Alanvaihto avasi tien vanhustyön pariin

Henkilö ottaa selfietä ulkona auringonlaskun aikaan. Taustalla avautuu metsäinen maisema ja taivaalla näkyy vaaleanpunaisia ja oransseja pilviä.
Liikunta ja hyvinvointi ovat Tiinalle tärkeitä myös vapaa-ajalla. Geronomiopinnoissa hän on päässyt syventämään osaamistaan ikääntyvien liikunnasta ja toimintakyvyn tukemisesta.

Tammelassa asuva Tiina Ryhtä työskenteli ennen geronomiopintojaan turvapalveluita tarjoavassa yrityksessä esihenkilönä. Työssä korostuivat ihmisten johtaminen ja toiminnan kehittäminen, mutta elämäntilanteen ja työssä tapahtuneiden muutosten myötä hän alkoi pohtia uutta suuntaa.

Aiemmin lasten ja nuorten kanssa työskennellyt Ryhtä huomasi, että ikääntyvien parissa tarvitaan ihmisten kohtaamisen taitoja sekä osaamista palveluiden kehittämisessä. Hän alkoi nähdä, että aikaisemmassa työelämässä kertynyttä kokemusta voisi hyödyntää myös vanhustyössä.

-Ikääntyvien määrä ei vähene, ja alalla tarvitaan paljon osaamista ja kykyä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Kun aloin katsoa oman kokemukseni mahdollisuuksia vähän laatikon ulkopuolelta, geronomikoulutus alkoi tuntua oikealta vaihtoehdolta, Ryhtä kertoo.

Ryhtä vertaili eri koulutusvaihtoehtoja ennen hakemista. Xamkissa häntä kiinnostivat erityisesti geronomikoulutuksen liikuntapainotus, monimuotoinen toteutustapa ja mahdollisuus suorittaa suuri osa opinnoista etänä. Myös toimivat kulkuyhteydet Kouvolaan vaikuttivat valintaan, vaikka yhdensuuntaista koulumatkaa kertyy noin 200 kilometriä.

Geronomiopinnot yhdistävät teoriatiedon ja käytännön

Vanhustyön maailma oli Ryhdälle opintojen alussa uusi. Ensimmäisenä opiskeluvuotena tutuksi tulivat esimerkiksi lainsäädäntö, palvelujärjestelmä ja alan käsitteistö. Vähitellen kokonaisuus alkoi hahmottua, ja samalla Ryhtä huomasi, kuinka laajasta koulutuksesta on kyse.

Erityisen kiinnostavaa hänelle on ollut vanhustyöhön liittyvä lainsäädäntö. Opinnot ovat opettaneet etsimään, lukemaan ja tulkitsemaan lakeja sekä ymmärtämään, kuinka lainsäädäntö ohjaa palveluita ja käytännön työtä.

-En olisi osannut odottaa, kuinka laajan käsityksen saan lainsäädännöstä. Olen huomannut, että se onkin aihe, joka kiinnostaa minua todella paljon, Ryhtä sanoo.

Mieleen ovat jääneet myös liikuntaan painottuneet opiskelujaksot Pajulahden urheiluopistolla. Jaksoilla on käsitelty muun muassa ikääntyvien liikuntaa, ravitsemusta ja toimintakyvyn ylläpitämistä sekä kokeiltu erilaisia liikuntamuotoja käytännössä. Opiskelijat ovat myös suunnitelleet ikääntyville suunnattuja liikuntatapahtumia.

Liikuntaosaaminen näkyy jo Ryhdän työssä. Hän ohjaa asiakkailleen esimerkiksi tuolijumppaa ja on tuottanut harjoitteluissaan materiaalia arkiliikunnan tueksi. Opinnot ovat antaneet varmuutta liikuntaneuvontaan sekä opettaneet huomioimaan jokaisen ihmisen lähtötason ja yksilölliset tarpeet.

Harjoittelut vahvistivat luottamusta omaan osaamiseen

Harjoittelut ovat olleet alanvaihtajalle tärkeä osa opintoja. Ryhtä on päässyt tutustumaan vanhustyön erilaisiin ympäristöihin ja näkemään, kuinka monipuolisissa tehtävissä geronomin osaamista voidaan hyödyntää.

Kotihoidon harjoitteluun lähteminen jännitti, koska Ryhdällä ei ollut hoitoalan taustaa. Kokemus kuitenkin vahvisti hänen käsitystään siitä, että kyvyllä kohdata ihminen pääsee pitkälle. Useat erilliset harjoittelut ovat myös antaneet hänelle laajan kuvan vanhustyön kentästä.

-Harjoittelut ovat vahvistaneet sitä, että vaikka olen alanvaihtaja, ihmisten kohtaamisen taidoilla pärjää pitkälle. Olen päässyt näkemään erilaisia toimintaympäristöjä ja saanut varmuutta siihen, että minulla on alalle annettavaa, Ryhtä kertoo.

Opintojen aikana Ryhtä on aloittanut työskentelyn ikääntyneiden ja kehitysvammaisten perhehoitajana. Hän hyödyntää työssään tietoa palvelujärjestelmästä, lainsäädännöstä, liikunnasta ja ikääntymisen eri vaiheista. Näin hän pystyy tukemaan asiakkaitaan myös käytännön kysymyksissä ja ohjaamaan heitä tarvittaessa eteenpäin palveluiden äärelle.

Monimuoto-opiskelu joustaa erilaisissa elämäntilanteissa

Monimuoto-opiskelu on mahdollistanut opintojen yhdistämisen perheeseen ja työelämään. Ryhtä arvostaa erityisesti sitä, että lähipäivät tuovat opintoihin yhteisöllisyyttä, mutta suuren osan tehtävistä voi tehdä omaan tahtiin.

Opintojen alussa lähiopetusta oli enemmän. Se auttoi tutustumaan muihin opiskelijoihin, opettajiin ja opinnoissa käytettäviin järjestelmiin. Kun ihmiset ovat tulleet tutuiksi, myös vuorovaikutus etäyhteyksien kautta tuntui helpommalta.

Ryhtä on saanut tukea sekä opiskeluryhmältä että opettajilta. Opiskelijoiden yhteisessä WhatsApp-ryhmässä voi kysyä neuvoa esimerkiksi tehtäviin, lähteisiin ja käytännön järjestelyihin. Opettajien kanssa puolestaan on voitu etsiä ratkaisuja tilanteisiin, joissa perhe-elämä tai työ on vaikuttanut opiskeluaikatauluihin.

-Monimuoto-opiskelussa yhdistyvät mielestäni parhaat puolet. Opintoja ei tarvitse tehdä yksin, mutta tehtäville voi löytää omaan elämään sopivan rytmin, Ryhtä kuvailee.

Ryhdälle sopii työskentelytapa, jossa hän varaa opiskelulle välillä pidemmän yhtenäisen ajanjakson. Hän on esimerkiksi jäänyt Kouvolaan lähipäivien jälkeen tekemään tehtäviä rauhassa useaksi päiväksi. Monimuotoinen toteutus on mahdollistanut oman opiskelutyylin löytämisen.

Työn, perheen ja opintojen yhdistäminen vaatii kuitenkin suunnittelua. Ryhtä kannustaa opintoja harkitsevaa pohtimaan realistisesti, miten opiskelulle järjestyy aikaa ja millaista tukea omasta lähipiiristä on saatavilla.

-Oma osaaminen ei ole asia, jota kannattaa etukäteen epäillä. Kouluun tullaan oppimaan, ja osaaminen kehittyy matkan aikana. Ajankäyttöä kannattaa kuitenkin miettiä, jo ennen opintojen aloittamista, hän muistuttaa.

Vaikka opinnot on välillä tehty hiki hatussa, ne ovat olleet kaiken vaivan arvoisia. Kun katson matkaa taaksepäin, huomaan, kuinka valtava ammatillinen kasvu on tapahtunut

Geronomin osaaminen näkyy ihmisten arjessa

Opintojen myötä Ryhdän ajattelu on muuttunut kokonaisvaltaisemmaksi. Hän aloitti opinnot ilman vanhustyön kokemusta, mutta työskentelee nyt ikääntyvien ihmisten kanssa ja pystyy soveltamaan koulussa oppimaansa päivittäin.

Ryhdän mukaan geronomin vahvuus on kyky tarkastella ikääntymistä laajasti ja samalla kohdata jokainen ihminen yksilönä. Ikääntyvien ihmisten elämäntarinat, kiinnostuksen kohteet, toimintakyky ja tuen tarpeet ovat erilaisia, joten myös palveluiden ja toiminnan täytyy muuttua uusien sukupolvien ikääntyessä.

-Geronomi osaa tarkastella ihmisen tilannetta kokonaisvaltaisesti, mutta samalla yksilön tasolla. Ikääntyviä ei voi nähdä yhtenä harmaana massana, vaan jokaisella on oma historiansa, lähtökohtansa ja tarpeensa, Ryhtä painottaa.

Tulevaisuudessa Ryhtä haluaa kehittää perhehoitoa joko omassa toiminnassaan tai mahdollisesti hyvinvointialueella omaishoidon tai perhehoidon tehtävissä. Häntä kiinnostaa myös työikäisen muistisairauteen sairastuneille suunnatun toiminnan ja tuen kehittäminen.

Työelämään hän haluaa viedä ratkaisukeskeistä ja myönteistä ajattelua. Ryhdälle on tärkeää huomata, mikä ihmisen elämässä on hyvin. mitä juuri nyt voidaan tehdä ja kuinka osaamista voidaan jakaa asiakkaiden, läheisten ja työyhteisöjen hyväksi.

Rohkeutta alanvaihtoon ja uuden oppimiseen

Ryhtä suosittelee geronomikoulutusta myös hakijoille, joilla ei ole aikaisempaa hoito- tai vanhustyön taustaa. Hänen mukaansa aikaisemmasta työelämästä kertynyttä osaamista voi hyödyntää vanhustyössä monin tavoin.

Koulutus sopii erityisesti ihmiselle, joka haluaa kohdata muita ja vaikuttaa konkreettisesti heidän arkeensa. Ryhtä kannustaa aikuisia suhtautumaan rohkeasti opiskeluun ja alanvaihtoon.

-Paras päätökseni oli se, että uskalsin lähteä työskentelemään ikääntyvien parissa ja kokeilemaan siipiäni perhehoitajana. Opinnot ja käytännön työt ovat tukeneet toisiaan koko matkan ajan, Ryhtä kiteyttää.

Kiinnostuitko vanhustyön asiantuntijan työstä? Tutustu Geronomi (AMK) -koulutukseen ja löydä oma tapasi vaikuttaa ikääntyvien ihmisten hyvinvointiin

Tutustu myös näihin artikkeleihin

”