Liikkuva luento antaa tilaa liikkeelle etäopetuksessa
Liikkuva luento konseptin toteuttaminen opetuksessa ei vaadi lehtorin henkilökohtaista sporttisuutta tai taukojumppavetoinnokkuutta, vaan pienen etukäteissuunnittelun ja sallivan ilmapiirin liikkeelle. Merkin on suunnitellut Xamkista syksyllä 2025 valmistunut graafinen muotoilija Lenorea Majaniemi.
Opiskelijoiden innovoima idea
Liikkuva Luento – konsepti verkko- opetukseen tarkoittaa käytännössä sitä, että opiskelija voi osallistua luennolle kuuntelemalla sitä kuulokkeista, eikä häneltä odoteta aktiivista osallistumista tai ryhmätöitä luennon aikana. Kun luennon tai luennon osan merkintä on liikkuva, opiskelija voi samalla lähteä ulos kävelylle, ulkoiluttaa koiraa, tehdä vaikka kotitreeniä tai muuten liikuskella haluamallaan tavalla kuulokkeet korvillaan/ luentoa kuunnellen.
Opettajat voivat ladata intrasta kuvan käyttöönsä kertomaan konseptin käytöstä kurssillaan. Xamkissa käytössä olevalle opiskelijoiden oppimisalusta Learniin opettajat merkkaavat luentoihin LL-merkinnän. Intrassa olevissa ohjeissa annetaan myös valmiit selitetekstit konseptin käyttöön.
– Liikkuva luento on YAMK-opiskelijoiden innovoima aloite fyysiseen aktivointiin opetuksessa syksyllä 2025. Opiskelijoiden ideana oli tuoda Liikkuva luento näkyviin opiskelijoiden lukujärjestykseen esimerkiksi liikennevaloilla merkattuna. Punainen tarkoittaisi passiivista luentoa, vihreä liikkuvaa luentoa ja keltainen jotain siltä väliltä. Emme tässä kohtaa konseptin julkaisua ole vielä näin pitkällä, mutta aloitamme innoittamalla opettajia ottamaan konseptin käyttöön matalalla kynnyksellä, pohtii Heals+ korkeakouluhankkeen koordinaattori Mira Häyrinen Terveyden edistämisen tutkimusyksiköstä.

Heals+ testasi
Liikkuvan luennon konseptia toteutetaan ja testataan yhtenä Heals+ (Hyvinvoiva korkeakoulu) -hanketta. Yksi hankkeen tavoitteista on tukea ammattikorkeakoulun fyysisen aktiivisuuden toimintakulttuuria ja Liikkuva luento vastaa tähän tarpeeseen. Hyvinvointiliiketoiminnan johtamisen lehtori Lauri Kolomainen pilotoi pienesti omalla verkkoluennoillaan konseptia. Hän luennoi ja tallensi viisi kuudesta kurssiin liittyvästä tunnista puoleentoista kestävästä luennosta.
– Vain 30% kurssille osallistujista vastasi konseptia koskevaan palautteeseen. Ne ketkä vastasivat, olivat erityisesti tallenteita kuunnellessaan liikkuneet samalla. Eräs opiskelija kommentoi jo kurssin alussa idean liikkuvasta luennosta olevan hyvä, sillä se katkaisee sopivasti muuten täyttä opiskelupäivää ja mahdollistaa ulkoilun, Kolomainen kommentoi.
Konsepti julkaistiin 20.5.2026 Xamkin opettajille suunnatulla Kurssit kuntoon -viikolla, jossa annetaan eriteemaisia vinkkejä opetukseen. Julkaisusta tehtiin intraan uutinen seuraavana päivänä ja konseptia kannustetaan ottamaan todelliseen testiin syksyn kursseilla. Syksyn aikana ainakin hyvinvoinnin koulutuksen Lear-mallipohjiin tulee vinkkejä Liikkuvan luennon käytöstä.
Lisätietoja
Viralliselta nimeltään Hyvinvoiva korkeakoulu -hanke (Heals+) toteutetaan vuosina 2025–2028 ja sitä koordinoi Xamkin tytäryhtiö Saimaa Stadiumi yhteistyössä Terveyden edistämisen tutkimusyksikön kanssa. Projekti toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Xamkin liikunta-, henkilöstö- ja viestintäpalvelujen sekä koulutusohjelmien kanssa. Lisäksi mukana ovat muun muassa työterveyshuolto ja YTHS.