Xamkista on valmistunut alkuvuoden aikana 658 osaajaa
Xamkista valmistuvat eri alojen osaajat ovat tulevaisuuden tekijöitä, jotka ylläpitävät, uudistavat ja kehittävät yhteiskuntamme keskeisiä toimintoja. Valmistuneista 499 on suorittanut amk-tutkinnon ja 159 ylemmän amk-tutkinnon.
Vilkkaimmillaan kevään valmistumiskausi on huhti-kesäkuussa, joten valmistuneiden määrä kasvaa joka päivä. Xamkissa on käytössä jatkuva valmistuminen, eli valmistumista voi hakea vuoden jokaisena päivänä.
Xamk järjestää valmistumisjuhlat kaikille talven ja kevään aikana valmistuneille opiskelijoille torstaina 21.5. Juhla järjestetään Kouvolan kampuksella, kaikki valmistuneet on kutsuttu sinne valmistujaiskahveille, sekä tapaamaan toisiaan.
Juhlaa pääsee seuraamaan myös Xamkin instagram-liven kautta. Tilaisuus alkaa paikan päällä kello 14.30 ja Instagram-livessä kello 15.00.
Juhlassa kuullaan Xamkin toimitusjohtaja ja rehtori Heikki Saastamoisen puheenvuoro, valmistuneiden mietteitä opiskeluajastaan sekä valmistumisestaan ja Xamkin opiskelijan, Flourish Wealthin, musiikkiesitys.
Juhlan juontavat Xamkin opiskelijat Hanna Susi ja Elina Kottila.
”On hienoa nähdä näin suuri määrä valmistuneita ja tietää, että saamme uusia korkeakoulutettuja osaajia niin omiin maakuntiimme kuin eri puolille Suomea. Osaavaa työvoimaa tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa, joten jokaisen valmistuneen panos on tärkeä. Olen ylpeä jokaisesta valmistuneesta – olette tehneet arvokkaan työn ja saavuttaneet merkittävän etapin, vaikka matka ei varmasti ole ollut aina helppo. Nyt on aika pysähtyä hetkeksi iloiten onnistumisista ja onnitella niin itseänne kuin toisianne hienosta suorituksesta. Lämpimät onnittelut valmistuneille ja samalla onnittelut myös maakunnille ja koko Suomelle uusista, osaajista!” kommentoi vararehtori Katri Ryttyläinen-Korhonen
Valmistuneiden nimet julkaisemme kuukausittain Xamkin verkkosivuilla, sekä lähetämme medialle. Valmistumisjuhlat järjestämme kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja loppuvuodesta, yhdellä kampuksella kerrallaan. Juhlat toteutetaan vuorotellen Etelä-Savon (Mikkeli ja Savonlinna) ja Kymenlaakson (Kotka ja Kouvola) kampuksilla. Juhlien yhteydessä jaetaan myös stipendit ansioituneille opiskelijoille.
Alkuvuoden aikana valmistuneiden nimet ja stipendien saajat
Tammikuussa valmistuneet
Helmikuussa valmistuneet
Maaliskuussa valmistuneet
Huhtikuussa valmistuneet
1.-20.5. valmistuneet
Stipendien saajat
Lisätiedot
Katri Ryttyläinen-Korhonen
vararehtori
katri.ryttylainen-korhonen@xamk.fi
+358405205907
Valmistuneiden opiskelijoiden haastattelupyynnöt, viestintäsuunnittelija Katja Laihanen, katja.laihanen@xamk.fi