Olemme öljyntorjuntaosaamisen edelläkävijä. Kehitämme ympäristövahinkoihin varautumista sekä tarjoamme öljyntorjunnan tutkimus-, testaus- ja harjoituspalvelua.

 

ÖLJYNTORJUNNAN ERITYISOSAAMISTA

Xamk on öljyntorjuntaosaamisen edelläkävijä merellissä ja muihin vesistöihin kohdistuvissa ympäristövahingoissa. Tutkimme ja kehitämme ympäristävahinkoihin varautumista sekä koulutamme viranomaisia öljyntorjuntatehtäviin. Kehitämme toimintamalleja erityisesti laajojen ja pitkäkestoisten torjuntaoperaatioiden koordinointiin. Tutkimus- ja kehitystyössä hyödynnämme simulaatiomalleja sekä öljyntorjunnan testaus- ja harjoitusympäristöä.

Öljyntorjunnan tutkimukseen, testaukseen ja harjoitteluun soveltuva allasympäristömme on mittaluokassaan ainoa Suomessa. Altaassa voidaan käyttää oikeita öljyjä tai muita vahinkoaineita ympäristöturvallisesti.

Tältä sivulta löydät tarjoamamme asiantuntijapalvelut sekä kehityshankkeemme. Sivuille on myös koottu tärkeimmät öljyntorjuntamanuaalit, tutkimusraportit ja -artikkelit. Kaikki julkaisumme ovat ladattavissa Theseus-palvelusta.

Öljyntorjunta on yksi Logistiikan ja merenkulun TKI-painoalan osaamiskärjistä. Tustustu muihin osaamiskärkiimme painoalan sivuilta.

PITKÄ HISTORIA

Öljyntorjuntatyötä on kehitetty Xamkissa ja sitä edeltäneessä Kyamkissa (Kymenlaakson ammattikorkeakoulu) yhtäjaksoisesti vuodesta 2003 lähtien. Jo tätä ennen Kyamkin merenkulun toimiala profiloitui öljyn, kaasun ja kemikaalien merikuljetusten asiantuntijana.

Näihin vuosiin on mahtunut yli viisitoista öljyntorjunnan kehittämishanketta sekä useita öljyntorjuntakoulutuksia ja -harjoituksia yhdessä viranomaisten, yritysten ja vapaaehtoisorganisaatioiden kanssa. Lue lisää öljyntorjunnan tutkimus- ja kehitystyömme vaikuttavuudesta:

ajankohtaista

PITKÄJÄNTEINEN TYÖ PALKITTIIN

Kymenlaakson liitto palkitsi ohjelmakauden hankeonnistujia Silta-tapahtumassa 10.4.2024.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun öljyntorjuntahankkeet saivat palkinnon öljyntorjunnan kehittämisen edelläkävijöinä. Palkintoa perusteltiin kehittämistyön merkittävyydellä Kymenlaakson alueelle sekä työn pitkäjänteisyydellä. Katso tästä kaikki palkitut.

Asiantuntijapalvelut

ÖLJYNTORJUNTA-ALLAS

Öljyntorjunnan tutkimus- ja testauspalvelu
Öljyntorjunnan harjoituspalvelu

Tutustu tästä!

Öljyntorjunnan simulaatiokoulutus

Tutustu tästä!

Tutkimus- ja kehityshankkeet

Tutkimusraportit, artikkelit ja muut julkaisut

Uusin julkaisumme

Halonen, J. 2024. Future Challenges in Spill Response Preparedness: How the Green Transition Is Changing Marine Pollution Risks. In: Xamk Beyond. Futures. Kujanpää, I.; Suojärvi, E.-M. & Weaver, C. (eds.) Xamk Tutkii 30, 50–67.

Lue tästä

Responding to Spills of Marine Distillate Fuels

Halonen, J. 2023. Responding to Spills of Marine Distillate Fuels. In: TransNav, the International Journal on Marine Navigation and Safety of Sea Transportation, Vol. 17, No. 3, 675–683.

Lue tästä

Merellinen öljyntorjunta

Öljyntorjuntavalmius turvaa myös huoltovarmuutta

UAS Journal 1/2023

Työturvallisuus öljyntorjunnassa

Xamk READ 4/2022

Haitallisten päästöjen määrä Itämerellä laskee, mutta ainekirjo kasvaa

Xamk READ 3/2022

SÖKÖSuomenlahti-manuaali (2021)

SÖKÖSuomenlahti -manuaalin taustaselvitykset (2021)

Tools for Oil Spill Response Waste Management and Logistic Support – Field Exercises Testing the RFID Technology and QR Codes (2021)

SÖKÖ II -manuaali (2011)

Huom! Tämä manuaali on päivitetty 2021 - katso SÖKÖSuomenlahti-manuaali

Alusöljyvahingon rantatorjunta: SÖKÖ II -hankkeen taustaselvitykset (2011)

SOKO PROJECT: DEVELOPING DETAILED OIL COMBATING PLAN FOR MANAGING ON-SHORE CLEAN-UP PROCEDURES IN FINLAND (2008)

SÖKÖ I -manuaali (2007)

Huom! Tämä manuaali on päivitetty 2011 ja 2021 - katso uusimmat tiedot SÖKÖSuomenlahti-manuaalista.

Öljyntorjunta sisävesillä

SÖKÖSaimaan öljyntorjuntamanuaali (2018)

SÖKÖSaimaa-manuaalin taustaselvitykset (2018)

Scenario-based Oil Spill Response Model for Saimaa Inland Waters (2017)

Öljyn leviämisen estimointi arviointitaulukoiden avulla osana operatiivista öljyntorjuntatyötä (2017)

Älykö-hankkeen tutkimusjulkaisu (2017)

Saimaan vesistön öljyvahinkoskenaarioiden mallintaminen (2016)

Alusliikenteen riskialueet Saimaa syväväylällä alusöljyvahingon näkökulmasta (2016)

Öljyntorjunta talviolosuhteissa

TalviSÖKÖ-manuaali: Alusöljyvahingon torjunta talviolosuhteissa (2014)

Taustaselvitys alusöljyvahingon talvitorjunnasta pelastustoimen vastuualueella (2014)

Poster: Regional Planning for Shoreline Cold Weather Oil Spill Response in Finland (2014)

Testaus, koulutus ja harjoittelu

Öljyntorjunta- ja keräystestaus uusimuotoisille öljyille

Xamk READ 3b/2023

Öljyntorjunta-altaalla tarjolla koulutusta ja tutkimuspalvelua

Xamk READ 3b/2023

Uusimuotoisten polttoaineiden ja nesteiden vuotokäyttäytyminen ja kerättävyys (2023)

Uusiutuvista ja kierrätetyistä raaka-aineista valmistettujen nesteiden ja niiden raaka-aineiden maa- ja vesistövahinkojen torjunta.

Teoriasta käytäntöön - 20 vuotta öljyntorjunnan tutkimus- ja kehitystyötä

Rajamme Vartijat 2/2023

Ympäristövahinkojen torjunnan osaamisvaatimukset kasvussa

Xamk READ 2/2023

Hallittu keräystyö öljyvahingossa

Xamk READ 1/2023

Uusiutuvien ja biopohjaisten polttoaineiden vahingontorjuntaa selvitetään

Xamk READ 1/2023

Hiuksia nostattava uutuus öljyn rantakeräykseen?

Xamk Next 22.12.2022

Hiuskuidusta kestävä imeytystuote öljyn rantakeräykseen

Maalla, merellä, ilmassa. Katsaus Logistiikan ja merenkulun tutkimus- ja kehitystoiminnasta 2022

Työturvallisuus öljyntorjunnassa

Xamk READ 4/2022

Keräystuoton ennakointi öljyntorjunnassa

Xamk READ 3/2022

Öljyntorjunta-altaalta todennettua tietoa ympäristövahinkoihin varautumiseen

Xamk READ 2/2022

Öljynimeytystä luonnonkuiduilla

Xamk READ 2/2022

Jätevesialtaasta öljyntorjunta-altaaksi. Öljyntorjunnan testaus- ja harjoitusympäristön kehittäminen (2022)

Öljyntorjujan terveystarkastus-prosessi testissä

Xamk READ 3/2021

Öljyvahingon torjuntatehtävä kriisi- ja suuronnettomuus-harjoituksissa

Xamk READ 2/2021

Ympäristöturvallista toimintaa öljyntorjunnan testialtaalla

Xamk READ 1/2021

Tehokas öljyntorjunta vaatii toimintamallien ja kaluston tuntemista

Xamk READ 3/2020

Improving Preparedness for Shipborne Oil Pollution – Highlights of Tabletop Exercises at Saimaa Inland Waters (2019)

Efficiency of Maritime Simulator Training in Oil Spill Response Competence Development (2019)

Öljyntorjunnan simulaatiokoulutus - SCAROIL-hankkeen loppuraportti (2018)

Öljyntorjunta-koulutuksen ja -osaamisen nykytila, selvitys koulutustarpeista (2017)

New Learning Methods for Marine Oil Spill Response Training (2017)

Öljyntorjunta-aiheiset artikkelit Xamkin verkkolehdessä

Etkö löytänyt etsimääsi artikkelia edellä poimituista nostoista? Tutustu verkkolehtemme öljyntorjunta-aiheisiin artikkeleihin tästä.

Tutustu tästä!

Tutustu myös

Merenkulun turvallisuus ja häiriötilannehallinta

Meriturvallisuuden ja -liikenteen tutkimuskeskus Merikotka

Kotka Maritime Centre (KMC)

Kysy meiltä lisää

Justiina Halonen

Tutkimuspäällikkö
Puhelin
+358447028514
Vastuualueet
merenkulku | öljyntorjunta | öljyntorjunta-allas | merenkulun turvallisuus | merenkulun ympäristövaikutukset | merenkulun hätätilannehallinta
Sijainti
Kotkan kampus
LinkedIn

Antero Myrén

Projektipäällikkö
Puhelin
+358447028222
Vastuualueet
öljyntorjunta | öljyntorjunta-allas
Sijainti
Kotkan kampus

Manu Kettunen

TKI-asiantuntija
Puhelin
+358509112288
Vastuualueet
öljyntorjunta + öljyntorjunta-allas
Sijainti
Kotkan kampus

Antti Lanki

Lehtori
Puhelin
+358447028516
Sijainti
Kotkan kampus

Emmi Rantavuo

Projektipäällikkö
Puhelin
+358447028775
Vastuualueet
logistiikka | logistiikka ja merenkulku | merenkulku | öljyntorjunta | logistics and seafaring | logistics | seafaring | oil spill response
Sijainti
Kotkan kampus

Elias Altarriba

Projektipäällikkö
Puhelin
+358447028450
Vastuualueet
tki | tki-hankkeet | rdi | logistiikka ja merenkulku | merenkulku | öljyntorjunta | sökö | tutkimus- ja kehittämistoiminta | merenkulun tki
Sijainti
Kouvolan kampus
LinkedIn

Tavoitat meidät Kotkan kampukselta osoitteesta Pääskysentie 1, 48220 Kotka. Lataa kampuksen kartta tästä.

Tälle sivulle pääset kätevimmin lyhytosoitteella xamk.fi/oljyntorjunta