
Yhdenvertainen ja osallistuva nuoruus
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoululla osaamiskärjen työ keskittyy tutkimusyksikkö Juveniaan – Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskukseen.
Vaikuttavaa nuorisoalan tutkimusta ja kehittämistä
Vaikuttavaa ja nuorilähtöistä osaamista
Osaamisen alue yhdistää nuorisotutkimuksen ja nuorisoalan kehittämisen. Toiminta keskittyy nuorten osallisuuden, kansalaisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseen sekä syrjäytymiseen liittyvien tekijöiden tunnistamiseen. Nuoriin liittyvässä perus- ja soveltavassa tutkimuksessa painottuvat aktiivinen yhteiskunnallinen vuorovaikutus sekä tutkimustiedon hyödyntäminen kehittämistyössä. Nuorisoalan ja nuorten palveluiden kehittämistä tehdään erityisesti kokeilukulttuurin menetelmin yhdessä sidosryhmien kanssa.
Nuorisoalan tutkimuksen ja -kehittämisen yhdistäminen
Nuorisoalaan liittyvä tutkimus ja kehittäminen kiinnittyvät erityisesti yhteiskuntatieteisiin, kasvatustieteisiin ja humanistisiin tieteisiin. Toiminnassa pyritään yhdistämään tutkimusta ja kehittämistä niin että ne palvelevat toisiaan. Tutkimuksellisen kehittämisen lisäksi on nuorisoalalla tarvetta myös perustutkimukselle. Juvenian monipuolinen asiantuntijuus tarjoaa puitteet asiantuntijakeskustelulle, ja mahdollisuuden reagoida ajan ilmiöihin.


Vuoropuhelu nuorisoalan ja nuorten kanssa
Tutkimus- ja kehittämistoiminta keskittyy nuorten osallisuuden, kansalaisuuden ja yhdenvertaisuuden vahvistamiseen sekä syrjäytymiseen liittyvien tekijöiden tunnistamiseen. Nuoriin liittyvässä perus- ja soveltavassa tutkimuksessa painottuu aktiivinen yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Nuorisoalan ja nuorten palveluiden kehittämistä tehdään erityisesti kokeilukulttuurin menetelmin yhdessä laajan sidosryhmäverkoston kanssa, johon lukeutuvat esimerkiksi kunnat, ministeriöt ja tutkimusorganisaatiot.
Nuorilähtöisyys ja nuoruuden merkityksen korostaminen
Asiantuntijatyön erityispiirteisiin liittyvät oleellisesti nuorten ja nuoruuden puolella oleminen, kuitenkaan puhumatta nuorten puolesta. Toiminnan kautta pyritään vahvistamaan nuorten omaa ääntä ja tulevaisuususkoa, korostamalla erityisesti nuorten itsensä tuottamaa sisältöä. Nuoruudella on tärkeä itseisarvo ihmisen elämänvaiheena, jolloin hahmottuvat oman persoonan rajat, ja kurkotetaan jo keskeneräisenä kohti tuntematonta. Nuorilähtöisyyttä edistetään sekä nuorten palveluiden kehittämisessä että nuoriin liittyvän tutkimuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa.


Yhteistyö nuorisoalan koulutuksen rajapinnoilla
Nuorisoalan tutkimus- ja kehittämistoiminnan ja alan opetuksen välillä käydään jatkuvaa vuoropuhelua ja toteutetaan alan osaamista kehittävää yhteistyötä. Alan tulee nopeasti reagoida nuorten elämän ilmiöihin. Reagoinnin mahdollistamiseksi tutkimus- ja kehittämistyön, opetuksen ja opiskelijoiden kolmikantainen yhteistyö toimii saumattomasti, muodostaen dynaamisen oppimisympäristön. Yhteistyötä tehdään sekä nuoriso- että sosiaalialan koulutusten kanssa.
Monitasoinen ja dynaaminen yhdessä toimiminen
Asiantuntijatyö tutkimus- ja kehittämishankkeissa tapahtuu alueellisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla, huomioiden näiden erityispiirteet. Erikseen huomioidaan nuoret, nuorten kanssa toimivat sekä nuorisoalan resursseista päättävät toimijat. Tavoitteena on turvata nuorille mahdollisuus monipuoliseen osallisuuteen yhteiskunnassa, yhdenvertaisina ja itsenäisinä toimijoina sekä osana vertaisryhmiään ja yhteisöjään. Asiantuntijaosaamista viedään myös laajasti monialaisen yhteistyöhön ja palvelujen kehittämiseen.

Ajankohtaista Juvenian tutkimusyksikössä

Sointu-kehittäminen käynnistyi yhteisellä työpajalla

PeaceAct kerää uusia menetelmiä Euroopasta rauhankasvatuksen käyttöön

Yksinäisyys

Kymenlaakson lastensuojelun toimijoita vanhemmuuden tuen ja läheisverkostotyön äärellä

Yritysvierailut työllisyyden tukena

Sosiaalisia innovaatioita vanhempien osallisuuden vahvistamiseksi lastensuojelun siirtymissä

Helper-hanke mukana Mikkeli International Day -tapahtumassa

Juvenia valittiin yhdeksi nuorisoalan valtakunnallisista osaamiskeskuksista

Sointu-hanke tavoittelee onnistuneita lastensuojelun siirtymiä

Haikuja Opastamon avajaisviikolla Mikkelissä

Toiveena yhteistä tekemistä!

Läheisverkostot mukaan lastensuojelun siirtymäprosesseihin

International Mikkeli Day!

Nuoret tarvitsevat rohkaisua tulevaisuuden käsittelyyn

Kläppi 2024 – kaksi päivää keskustelua nuorisotyöstä

YWIS -hanke kehittämässä koulunuorisotyötä Kreikan Thessalonikissa

Kaikki on pelottavaa ensimmäistä kertaa!

Tunnetko yhteyttä?

Juvenian kansainvälinen vaihto-ohjelma täyttää viisi vuotta!
