Työelämälähtöistä täsmäkoulutusta Etelä-Savon rakennusklusterille yritysten osaamisen ja kilpailukyvyn parantamiseksi

Rakennusklusterin osaajat Etelä-Savossa 2020, RAKES 2020-hankkeen päätavoitteena oli lisätä Etelä-Savon rakennus- ja rakennustuoteteollisuuden osaamispääomaa ja tehostaa osaamisen tuottamista Xamkin, toisen asteen oppilaitosten sekä teollisuuden yhteistyönä. Tavoitteena oli myös luoda alueellinen osaamisen kehittämisen tiekartta rakennustoimialan digitalisaation, automaation sekä energia- ja ympäristötehokkaan rakentamisen lähtökohdista alan yritysten, oppilaitosten ja muiden sidosryhmien yhteistyönä.

Hankkeen alussa tehtiin hankkeen toteuttajien sekä TE-palvelujen yhteistyönä laaja rakennusklusterin alan yritysten osaamistarvekartoitus, jossa yhtenä painopisteenä oli tulevaisuuden koulutus- ja työvoimatarpeiden tunnistaminen ja alan koulutuksen kehittäminen. Yhteensä haastateltiin yrityskäyneillä noin 60 yritystä ja kartoitettiin heidän täsmäkoulutustarpeita. Hankkeessa luotiin myös rakennustoimialan digitalisaation, automaation sekä energia- ja ympäristötehokkaan rakentamisen tiekartta 2025. Tiekartan valmistelemiseen osallistui yhteensä noin 33 organisaatiota, joihin lukeutuu yrityksiä, oppilaitoksia sekä julkisia organisaatioita. Kokonaisnäkemys ja suuntaviivat tiekartalle muodostuivat näiden toimijoiden yhteistyössä. Hankkeen aikana ammattiopiston ja korkeakoulun välistä yhteistyötä on lisätty ja opiskelijoiden siirtymistä ammatillisista opinnoista ammattikorkeakouluopintoihin on pystytty kehittämään. Hankkeen aikana molemmissa organisaatioissa on tehty kartoitus opintojen sisällöistä ja rakennettu jatkoväyläopiskelijoille opintotarjottimet ja kuvattu koulutuspolku, joka helpottaa opiskelijaa opiskeltavien kokonaisuuksien valitsemisessa.

Hankkeessa on järjestetty yhteensä yli 40 koulutustilaisuutta, joihin on osallistunut yli 516 koulutettavaa. Yhteensä on järjestetty yli 1200 henkilökoulutuspäivää ja yhteistyötä on tehty yli 69 yrityksen kanssa. Toteutuneilla koulutuksilla on kehitetty alueen yritysten kilpailukykyä ja henkilöstön osaamista mm. teollisen puurakentamisen, taloautomaatiotekniikan sekä korjaus- ja saneerausrakentamisen aloilla suunnittelemalla ja toteuttamalla yritys- ja liiketoimintalähtöisiä koulutussisältöjä. Hankkeessa saatiin yrityksiä myös verkostoitumaan keskenään sekä luotiin mahdollisuuksia opiskelijoiden ja yritysten yhteisille kohtaamisille. Xamkin, Samiedun ja Esedun yhteistyön toimintamallit vahvistuivat. Tiekartta 2025 visoin toteuttamiseksi ja työn jatkamiseksi koottiin implementointiryhmän.

Lisätietoja

Anti Rohumaa
projektipäällikkö,
+358 40 1854173
anti.rohumaa@xamk.fi

Kiti Venäläinen
projektiasiantuntija
+358 40 663 0546
kiti.venalainen@xamk.fi

Milla Sairanen
kehitysinsinööri
+358 40 642 8750
milla.sairanen@xamk.fi

Hankkeen aikana suunnitellut ja toteutuneet koulutukset ja tapahtumat

Tarkemmat sisältökuvaukset kaikista toteutuneista koulutuksista löytyy sivulta https://www.xamk.fi/rakes2020-toteutuneet-koulutukset/

5.10. – 7.10.2020 klo 8.00-14.00 3D piirtämisen perusteet suunnitteluohjelmalla SketchUP Pro 2019.3 Savonlinna / SAMIedu
6.10.2020 Teknologia- ja rakennusklusterin osaajat loppuseminaari

Tapahtumasivu

Webinaari / Xamk
8.6.2020 ja 17.6.2020 Tiekarttatyön työpajat. Korkia Consulting Oy

Tiedote tiekarttatyöstä.

Webinaari / Xamk
23.4.2020 PERUTTU Lean Last Planner- Villego Lisätietoa Mikkeli / Xamk
16.4.2020 klo 12.30-16 Rakentamisen työmaakäytännöt, rakentamisenaikainen sääsuojaus ja kuivaketju – kouluttaja Toni Kekki Lisätietoa
xamk.fi/puurakentamisentyopajat
Yhteistyössä Puurakes-hankkeen kanssa.
Webinaari / Xamk
14.4.202016 Työturvakorttikoulutus yrityksille, webinaari. Webinaari, Esedu
2.4.2020 klo 13-16 Puurakentamisen palomääräykset ja niiden soveltaminen – kouluttaja Toni Kekki.
xamk.fi/puurakentamisentyopajat Yhteistyössä Puurakes-hankkeen kanssa.
Adobe Connect / Xamk
19.3.2020 PERUTTU Lean ajattelun perusteet ja Lean rakentamisessa. Lisätietoa Mikkeli, Xamk
26.3.2020 klo 13-16 Puurakenteiden suunnittelu – kouluttaja Toni Kekki
xamk.fi/puurakentamisentyopajat Yhteistyössä Puurakes-hankkeen kanssa.
Adobe Connect / Xamk
6.3.2020 Märkätila-koulutus. Kouluttajana Ardex Oy Markus Vornanen. Mikkeli, Esedu
5.3.2020 klo 12.30-15.30 Rakentamisen hiilijalanjälki – kouluttaja Matti Kuittinen. xamk.fi/puurakentamisentyopajat
Yhteistyössä Puurakes-hankkeen kanssa.
Savonlinna
5.3.2020 Ardex -opisto: Sisäilmapäivä. Mikkeli / Esedu
3.3.2020 klo 13-16 Puurakentamisen palomääräykset ja niiden soveltaminen – kouluttaja Toni Kekki
xamk.fi/puurakentamisentyopajat Yhteistyössä Puurakes-hankkeen kanssa.
Mikkeli / Xamk
12.2.2020 Lean Last Planner- Villego. Lisätietoa
(huomaa, että sivulla on eri päivämäärä, mutta päivän sisältö on sama)
Mikkeli, Xamk
12.-13.2.2020 AutoCAD-koulutus, jatkokoulutus. Tarkempi kuvaus Mikkeli, Esedu
30.1.2020 Puurakentamisen kokonaisprosessi -työpaja. xamk.fi/puurakentamisentyopajat Savonlinna, Xamk
29.1.2020 Puurakentamisen kokonaisprosessi -työpaja. xamk.fi/puurakentamisentyopajat Mikkeli, Xamk
22.1.2020 Lean ajattelun perusteet ja Lean rakentamisessa. Lisätietoa
(huomaa sivulla on eri päivämäärä, mutta sisältö on sama)
Mikkeli, Xamk
10.-11.1.2020 AutoCAD, perusteet Tarkempi kuvaus Mikkeli, Esedu
2019 Puuteollisuuden CNC- ja CAD-/CAM-tekniikka. Koulutuksen esite, pdf Savonlinna, SAMIedu
2019 AutoCAD 2020, perusteet Tarkempi kuvaus Savonlinna, SAMIedu
30.10.2019 Robotiikka rakennusalalla Tarkempi kuvaus Mikkeli, Esedu
18.10.2019 Hyvinvoinnin kehittäminen rakennusalalla Tarkempi kuvaus Mikkeli, Esedu
16.10.2019 Robotiikka rakennusalalla Tarkempi kuvaus Mikkeli, Esedu
1.10.2019 Lean rakentamisessa.
Koulutuksen oma sivu https://www.xamk.fi/tapahtumat/rakes-2020-lean-rakentamisessa/
Savonlinna, Xamk
11.9.2019 Lean-ajattelun perusteet.
Koulutuksen oma sivu https://www.xamk.fi/tapahtumat/rakes-2020-lean-ajattelun-perusteet/
Savonlinna, Xamk
27.8.2019 Lasermittaus-koulutus Tarkempi kuvaus Mikkeli, Esedu
28.5.2019 Talotekniikan BIM-yhdistelmämallit, Solibri Office (ent Solibri Model Checker). Tarkempi kuvaus Mikkeli, Xamk
22.5.2019 Tuotteen elinkaarimallinnus -koulutuspäivä (Sulca).
Ohjelma (Yhteistyössä BIOKASVUn kanssa.)
Savonlinna, Xamk
20.5.2019 Rakennusten elinkaarimallinnus koulutuspäivä (One Click LCA). Tapahtuma-sivu: xamk.fi/oneclick Mikkeli, Xamk
29.4.-3.5.2019 Nostin- ja telinekoulutus. Mikkeli, Esedu
24.4.2019 Performance of wood products against upcoming European regulations on product emission.
Guest Lecture by Dr Martin Ohlmeyer, Thünen-institute. Lisätietoja xamk.fi/martin2
Savonlinna, Xamk
23.4.2019 Requirements on Indoor Air Quality in the context of emissions from building products.
Guest Lecture by Dr Martin Ohlmeyer, Thünen-institute. Lisätietoja xamk.fi/martin1
Mikkeli, Xamk
17.4.2019 Työpaikkaohjaajakoulutus 27.2 ja 17.4.2019. Toteutus yhteistyössä Rakennusliiton ja Rakennustuoteteollisuuden kanssa. Mikkeli, Esedu
29.3.2019 Ilmanvaihdon mittaukset ja säätö. Lisätietoja xamk.fi/iv-mittaukset Mikkeli, Xamk
25.3.2019 Hybridirakentamisen seminaari. Lisätietoja tapahtumasta Savonlinna, Xamk
13.3.2019 Tietomallintamisen iltapäivä (BIM), asiantuntijaluentoja.
Päivän ohjelma xamk.fi/bim
Mikkeli, Xamk
13.3.2019 Oras Hanaopisto. Tuotekoulutus sekä huolto- ja säätöharjoituksia. Lisätietoja Mikkeli, Xamk
27.2.2019 Työpaikkaohjaajakoulutus 27.2 ja 17.4.2019. Toteutus yhteistyössä Rakennusliiton ja Rakennustuoteteollisuuden kanssa. Mikkeli, Esedu
21.2.2019 Akustiikkakoulutus. Kouluttajana Uraltone Oy Mikkeli, Esedu
15.2.2019 Lämmitystekniikan seminaari. Lämpöpumput, kaukolämpö. Lattialämmitys ja -viilennys.

Lisätietoja tapahtumasta

Mikkeli, Xamk
14.2.-15.5.2019 Märkätila-asentajan koulutus. Lisätietoja Mikkeli, Esedu
8.2.2019 Vesi- ja viemäritekniikkaa. Puristusliitokset. Äänitekniikka. Lisätietoja Mikkeli, Xamk
6.2.2019 Puutaito Oy Liimakoulutus. Lisätietoja Kerimäki
25.1.2019 Lämpökuvauksen perusteet LVIK-ammattilaisille.
Päivän ohjelma https://www.xamk.fi/tapahtumat/lampokuvaamisen-perusteet/
Mikkeli, Xamk
2019 Puulevyteollisuuden osaamisalan koulutukset Metsä Woodille. Alkoi tammikuussa 2019. Lisätietoja Punkaharju, SAMIedu
28.11.2018 Etelä-Savon ammattiopisto: Työelämäfoorumi ja pölynhallintakoulutus. Lisätietoa Mikkeli, Esedu
9.10.2018 Sosiaalinen media ja digitaalinen markkinointi. Lisätietoa Mikkeli, Xamk
3.10.2018 Puurakentamisen uudet tuulet Etelä-Savossa, seminaari. Lisätietoa. Mikkeli, Xamk

Faktat

RAKES 2020

01.01.2018 – 31.10.2020

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Osatoteuttajat: Ammattiopisto SAMIedu ja Etelä-Savon ammattiopisto

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 768 048 €

Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 411 511 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma