Mikkeli oli mukana kansainvälisessä kaupunkien kiertotalouden haasteita ratkovassa CityLoops-hankkeessa.

CityLoops – Closing the loop for urban material flows -hankkeeseen osallistui kumppaneita seitsemästä EU-maasta. Mikkelissä toteutuksesta vastasivat Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy ja Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamk. Euroopan laajuisessa hankkeessa oli Suomen lisäksi 28 partneria Saksasta, Tanskasta, Norjasta, Hollannista, Espanjasta ja Portugalista. Mikkelin lisäksi demonstraatioita toteutettiin Kööpenhaminan, Bodön, Apeldoornin, Sevillan ja Porton alueilla. Hanketta koordinoi saksalainen ICLEI – Local Government for Sustainability, ja se sai rahoitusta kansainvälisesti tavoitellusta EU:n Horisontti 2020 tutkimus- ja innovaatio-ohjelmasta (Grant Agreement No. 821033).

MIKKELI MUKANA KIERTOTALOUDEN DEMONSTRAATIOISSA

CityLoops-hankkeen tavoitteena oli tarjota kiertotalouden testattu edistämismalli, jota muut paikallis- ja aluehallinnot ympäri Eurooppaa voivat hyödyntää. Mikkelissä toteutettiin  rakennus- ja purkujätteitä sekä orgaanista jätettä koskevia demonstraatioita. Rakennus- ja purkujäte muodostaa määrällisesti suurimman osan Euroopan jätteistä.  Orgaaninen jäte muodostuu kiinteän yhdyskuntajätteen orgaanisista osista ja kaupallisista lähteistä ja julkisista tiloista peräisin olevasta orgaanisesta jätteestä.

TAVOITTEENA UUTTA LIIKETOIMINTAA

Mikkelin rakennus- ja purkujätteen demonstraation aikana MikseiMikkeli kehitti purkukohteiden materiaalien, rakenteiden ja kalusteiden hyödyntämistä nettipohjaisen markkinapaikan avulla. Metatavu Oy Mikkelistä valittiin suunnittelemaan ja toteuttamaan digitaalinen markkinapaikka Mikkelin seudulla syntyvälle rakennus- ja purkujätteelle sekä purettavista rakennuksista tarpeettomaksi jäävälle irtaimistolle.

Materiaalimäärien arviointia ja purkutyön suunnittelua kehitettiin Xamkin drooniavusteisen kartoituksen avulla. Keskeisenä tehtävänä oli tukea purkamiseen ja purkumateriaalien hyödyntämiseen liittyvän liiketoiminnan kehittymistä Mikkelin seudulle. Demonstraatiokohteita olivat Mikkelissä puretut Pankalammen terveysasema ja Tuukkalan sairaala.

BIOJÄTTEEN KIERTOTALOUTTA EDISTÄVIÄ KOKEILUJA

Orgaanisen jätteen demonstraatiokokeilla haluttiin tehostaa biojätteen lajittelua Mikkelissä ja vähentää sekajätteeseen päätyvän biojätteen määrää. Mikkelissä sekajätteen joukossa on edelleen noin 30 prosenttia biojätettä. Tulevaisuudessa yhä suurempi osa biojätteestä halutaan erilliskerätä ja tuotteistaa biokaasuksi ja mullaksi.

Mikalo Oy osallistui CityLoops-hankkeeseen kokeilukohteena. Biojätteen lajittelun tehostamista testattiin Peitsarin alueella Mikalo Oy:n kerrostaloissa. Sekajätteen ja erilliskerätyn biojätteen määrää ja laatua seurattiin kokeilun aikana.

Hankkeessa tutkittiin myös orgaanisen jätteen käsittelyä biokaasukokein laboratorio- ja pilot-mittakaavassa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ympäristölaboratoriossa. Kokeiden tavoitteena oli tukea biokaasulaitoksen toimintaa Mikkelissä.

KANSAINVÄLISTÄ KASVUA

Saatu rahoitus tuki Mikkelin kaupungin kiertotalouden keskittymän, EcoSairilan, kehittämistä ja kansainvälistymistä. Kansainvälisellä yhteistyöllä luotiin uusia toimintatapoja rakennusjätteen ja orgaanisen jätteen kierrätykseen ja hyödyntämiseen taloudellisesti kestävin menetelmin. Saadun rahoituksen myötä Mikkeli on mukana eurooppalaisessa kehittämistyössä. Tämä parantaa Mikkelin asemaa kansainvälisesti kilpaillun rahoituksen haussa myös jatkossa. Euroopan komissio suuntaa entistä enemmän rahoitusta ympäristön tilaa parantaviin toimenpiteisiin ja kokeiluihin, joita tehdään yhteistyössä tutkimuslaitosten ja yritysten kanssa.

 

Lue lisää tuloksista CityLoops – Kiertotaloutta edistämässä kansainvälisesti 

 

Lisätietoja

Hanne Soininen
tutkimusryhmäpäällikkö
p. 0400 869952
hanne.soininen(at)xamk.fi

Vuokko Malk
TKI-asiantuntija
p. 040 6474809
vuokko.malk(at)xamk.fi

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

https://cityloops.eu/

Faktat

CityLoops – Closing the loop for urban material flows

01.10.2019 – 30.09.2023

Toteuttajat

Hallinnoija: ICLEI – Local Governments for Sustainability

Osatoteuttajat: Hankkeessa 28 partneria, Suomesta mukana Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

Muut kumppanit: Metsäsairila Oy, Mikalo Oy, Mikkelin kaupunki, Toimintakeskus Uutta elämää Oy

Budjetti

Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 722625 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: EU:n Horisontti 2020 tutkimus- ja innovaatio-ohjelma (Grant Agreement No. 821033)