Deve- ja Devo-hankkeissa kehitettiin kaatopaikkojen suoto- ja hulevesien puhdistusmenetelmiä.

Deve – Demonstraatioympäristö kaatopaikan suoto- ja hulevesien ympäristökuormituksen vähentämiseksi ja Devo – Kaatopaikan suoto- ja hulevesien uudet käsittelymenetelmät -kokonaisuuden tavoitteena oli kehittää monistettava ja siirrettävä ratkaisu kaatopaikoilla muodostuvien vesien käsittelyyn, kiinnittää uusia yrityksiä mukaan EcoSairilan kehittämisalustan toimintaan, sekä vahvistaa alueen vesien käsittelyyn liittyvää innovaatiotoiminnan ekosysteemiä ja liiketoimintaa.

UUDENLAINEN DEMONSTRAATIOYMPÄRISTÖ

Deve-hankkeen tavoitteena oli perustaa uudenlainen demonstraatioympäristö jäteaseman suoto- ja hulevesien käsittelyyn. Demonstraatioympäristö täydentää jo olemassa olevaa EcoSairilan kehittämisalustan vesienkäsittelyn TKI-ympäristöjen kokonaisuutta ja kasvattaa alueen tutkimus- ja yritysyhteistyön mahdollisuuksia. Lisäksi Deve-hankkeessa päivitettiin Ristiinan vanhan kaatopaikan biosuodatuslaitteistoa uudella raudan esipuhdistimella.

Devo-hankkeen tavoitteena oli kehittää luonnonmukaisia menetelmiä jäteasemien ja suljettujen kaatopaikkojen suoto- ja hulevesien käsittelyyn, sekä testata eri suodatinmateriaalien soveltuvuutta käsittelyä vaativille vesille. Pyrkimyksenä oli löytää kustannustehokas ja mahdollisimman huoltovapaa suotovesienkäsittelyratkaisu muun muassa raudan ja ammoniumtypen poistamiseen, sekä selvittää ratkaisun markkinapotentiaali ja skaalattavuus.

HANKKEEN TOIMENPITEET

  • Deve – Demonstraatioympäristö kaatopaikan suoto- ja hulevesien ympäristökuormituksen vähentämiseksi (Xamk ja Mikkelin kaupunki)
  • Demonstraatiokokeet kaatopaikkojen suoto- ja hulevesien käsittelyssä (Xamk)
  • Siirrettävien suodatinratkaisujen & TKI-ympäristöjen kaupallistamismahdollisuudet (Miksei)
  • Viestintä ja raportointi (Xamk ja Miksei)

 

TULOKSENA SKAALAUTUVIA RATKAISUJA

Hankkeiden tuloksena saatiin tietoa kaatopaikan suoto- ja hulevesien käsittelyratkaisuista ja niiden skaalattavuudesta. EcoSairilan alueelle sijoittuvaa demonstraatioympäristöä hyödynnetään jatkossa yhteistyössä yritysten ja TKI-toimijoiden kanssa uusien kaupallistettavien tuotteiden kehittämiseksi. Hankkeen tuloksena kunnat ja alan toimijat saivat tietoa suoto- ja hulevesien käsittelyprosesseista ja niiden optimoinnista, sekä biosuodatinmateriaaleista ja niiden käytöstä. Hankkeessa toteutettava demonstraatioympäristö vahvistaa Etelä-Savon alueen asemaa vesiosaajana sekä uusien vedenkäsittelyratkaisujen edelläkävijänä.

Deve-hanke oli Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Mikkelin kaupungin yhteishanke. Devo-hanke oli Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun ja Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n yhteishanke.

LOPPUWEBINAARI 22.11.2023

Deve- ja Devo-hankkeiden loppuwebinaarissa kuultiin Ristiinan suljetun kaatopaikan pilot-järjestelmän kehityksestä ja uudesta demonstraatioympäristö Vesikosta, sekä kohteissa toteutetuista vesienkäsittelykokeista ja niiden tuloksista. Webinaarissa esitetyt materiaalit ovat saatavilla tästä.

JULKAISU HANKKEIDEN TOIMENPITEISTÄ

Hankkeissa toteutetut toimenpiteet ja niiden tulokset on koottu loppujulkaisuun.

DEMONSTRAATIOYMPÄRISTÖ VESIKKO

Deve-hankkeessa toteutettuun demonstraatioympäristö Vesikkoon pääsee tutustumaan ympäristöstä kertovan animaatiovideon kautta.

Lisätietoja

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Salla Pulliainen
projektipäällikkö
p. 040 480 5170
salla.pulliainen(at)xamk.fi

Hanne Soininen
tutkimusryhmäpäällikkö
p. 0400 86 9952
hanne.soininen(at)xamk.fi

Matti Hämäläinen
projektitutkija
p. 050 408 6729
matti.hamalainen(at)xamk.fi

Aki Mykkänen
projektitutkija
p. 040 486 3722
aki.mykkanen(at)xamk.fi

Mikkelin kaupunki

Sari Hämäläinen
kehitysinsinööri
p. 044 794 3290
sari.m.hamalainen(at)mikkeli.fi

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

Panu Jouhkimo
EcoSairilan alueen koordinaattori
p. 044 598 6854
panu.jouhkimo(at)mikseimikkeli.fi

 

Hankkeiden tietosuojaselosteet

Faktat

Deve – Demonstraatioympäristö kaatopaikan suoto- ja hulevesien ympäristökuormituksen vähentämiseksi & Devo – Kaatopaikan suoto- ja hulevesien uudet käsittelymenetelmät

01.07.2021 – 30.11.2023

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Osatoteuttajat: Mikkelin kaupunki, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy

Muut kumppanit: Metsäsairila Oy

Budjetti

Kokonaisbudjetti: Deve 143 500 €, Devo 234 000 €

Xamkin osuus kokonaisbudjetista: Deve 98 000 €, Devo 189 000 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Etelä-Savon maakuntaliitto Euroopan aluekehitysrahastosta