Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Koivikko pohtii kirjoituksessaan ammattikorkeakoulujen tulevaisuutta ja alueellista tasa-arvoisuutta rakennemuutoksessa.
Quo vadis ammattikorkeakoulu?
Suomalainen ammattikorkeakoulukenttä on vahvassa rakennemuutoksessa, joka kohtelee eri tavoin oppilaitoksia pitkälti maantieteellisen sijainnin mukaan riippuen siitä, onko lähellä tiedeyliopistoa vai ei. Uudet yhteenliittymät Tampereella, Lapissa ja Lappeenrannassa ovat alkua isommalle ja nopeasti etenevälle muutokselle yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen keskinäiselle työnjaolle koulutuskentällä. Korkeakoulujen duaalimallin lipas on raottumassa, vaikka yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoitusjärjestelmät ja tutkintonimikkeet ovat vielä erillään.
Syynä rakennemuutokseen on etenkin pienten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen huoli omasta olemassaolostaan ja tulevaisuudestaan sekä korkeakoulujen rahoituksen lasku. Yliopistot profiloituvat vääjäämättömästi kahteen ryhmään: kovaan kansainväliseen kilpailuun kykeneviin tutkimusyksiköihin ja kansallisiin koulutusyksiköihin. Osa yliopistoista käy omaa reviiri- ja selviytymistaisteluaan. Suomi on pieni maa, mutta meillä on edelleen noin 40 korkeakoulua ja yli 100 yksikköä eri osoitteissa. Määrä on vähintään kohtuullinen. Vielä oma lukunsa ovat irralliset yliopistokeskukset.
Korkeakoulujen yhteenliittymiä rakennetaan sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen autonomiaan turvautuen. Onko uusien yliopistovetoisten konsernien hintana, että menetetään jotain siitä, miksi ammattikorkeakoululaitos perimältään 1990-luvun alussa luotiin? Menetetäänkö lapsi pesuveden mukana? Ammattikorkeakoulujen tehtävänä on kouluttaa päteviä osaajia vaativiin asiantuntija-ammatteihin. Lisäksi niiden harjoittaman soveltava tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan (tki) tehtävänä on uudistaa työelämää ja toimia aluekehityksen moottorina. Yliopistojen ominta reviiriä on perinteisesti ollut tieteellinen tutkimus ja siihen perustuva opetus. Duaalimalli yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä on olemassa, mutta vaikuttaa siltä, että korkeakoulujen omistuksissa tapahtuu sellaisia muutoksia, että duaalimalli saa herkästi paikkakuntakohtaisen tulkinnan.
Onko muutos riittävästi koordinoitua kansallisella tasolla? Kymenlaakso, Etelä-Savo, osin Pohjanmaa, Häme ja Kainuu ovat alueita, joissa toimii alueellisesti vahva ammattikorkeakoulu, mutta välittömässä läheisyydessä ei ole tiedeyliopistoja. Esimerkiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, joka sijaitsee Kymenlaaksossa ja Etelä-Savossa, on jo nyt tki-volyymillaan Suomen suurin ammattikorkeakoulu ja merkittävä elinkeinopoliittinen moottori alueellaan.
Yhteistyö ja verkostoituminen on välttämätöntä, mutta ovatko Suomen eri alueet laajassa mitassa joutumassa keskenään eriarvoiseen tilanteeseen korkeakoulukentän rakennemuutoksessa? Kansallinen tasa-arvoisuus korkeakoulupolitiikassa ei tarkoita perinteistä aluepolitiikkaa, vaan kyse on alueiden tasavertaisista mahdollisuuksista osallistua kilpailuun ja toimia aktiivisena vaikuttajana rakennemuutoksessa myös ammattikorkeakoulujensa kautta. Ammattikorkeakoulujen alueellinen perustehtävä ja vaikuttavuus kaventuu olennaisesti, jos niiden sulautumisen lähtökohta yliopistoihin on palvella astinlautana tarjoten kanditutkintoja yliopistojen maisteriputkiin. Yliopistonimeen liittyvässä statuskaipuussa on hyvä muistaa, että ammattikorkeakoulut tunnetaan jo nyt Suomen rajojen ulkopuolella nimellä University of Applied Sciences. Tällä englanninkielisellä nimellä niitä on myös markkinoitu opiskelukohteena ulkomaalaisille opiskelijoille jo useita vuosia.
Vahva ja autonominen ammattikorkeakoululaitos synnyttää alueelleen elinvoimaa ja uudistaa työelämää. Taloudessaan hitaasti elpyvä Suomi tarvitsee osaamiseen perustuvaa uutta työtä ja työpaikkoja. Viimeistään nyt on syytä herätä keskustelemaan kansallisella tasolla Suomen eri alueiden tasa-arvoisista mahdollisuuksista turvata ja kehittää vahvaa työelämälähtöistä koulutusta ja tki-toimintaa nimenomaan ammattikorkeakouluissa. On myös pystyttävä takaamaan kaikissa ammattikorkeakouluissa joustava siirtymämahdollisuus niille, jotka haluavat jatkaa yliopiston maisteriohjelmaan amk-tutkinnon suorittamisen jälkeen. Siirtymämahdollisuudet ovat nyt liian jäykkiä.
Opetus- ja kulttuuriministerin ehdotus käynnistää syvällinen visiokeskustelu suomalaisen korkeakoululaitoksen suunnasta, monimuotoisuudesta ja rakenteesta tähyten yli yhden tai kahden vaalikauden on mielestäni mitä kannatettavin.