Tutkimus- ja kehityshankkeet

Hakutulokset

Älykäs kaupunki sekä muita hankkeen kokeiluihin osallistuvia sektoreita yhdistettynä yhdeksi kuvaksi.
Digitaalinen talous

Etelä-Savon datatalouden kiihdyttämö: Jaettu data yhteisenä menestystekijänä (DAME)

Hankkeessa kootaan selvityksien pohjalta datatalouden tilannekuva Etelä-Savossa ja toteutetaan käytännön kokeiluja eri…
Kestävä hyvinvointi

Kohti kestävää hoitotyötä

Hoitoalan kestävän työn määrittely
Laukansaari Giants
Metsäbiotalous, ympäristö, materiaalit

Laukansaari Giants

Robotiikka metsäkuusen alkiomonistuksessa ja liiketoimintamahdollisuudet
Metsäbiotalous, ympäristö, materiaalit

Puurakenteiden rakennusfysikaalinen ja emissioiden monitorointi – PUUMO investointi

Puumateriaalien ja rakenteiden tutkimuksella edistetään kestävää rakennuskulttuuria
Laajakuva metsä- ja järvimaisemasta.
Metsäbiotalous, ympäristö, materiaalit

Etelä-Savon metsien kokonaiskestävä käsittely – tutkimuksesta työkaluja

Hankkeella tuetaan Etelä-Savon metsäalan toimijoita kehittämään kestäviä metsän hyödyntämisen keinoja ja toimintamalleja…
Logokuva. Piirroskuva maapallosta.
Kestävä hyvinvointi

Ilmastokriisin etulinjassa: Kanssatutkijuus ja taideperustaiset interventiot nuorten ilmastoaktivismissa ja ilmastokansalaisuuden rakentumisessa

Ilmastokriisin etulinjassa: Kanssatutkijuus ja taideperustaiset interventiot nuorten ilmastoaktivismissa ja ilmastokansalaisuuden rakentumisessa -tutkimushankkeessa…
Tapahtuma maatilalla
Kestävä hyvinvointi

BASCIL – Kestäviä ruokamatkailun palveluratkaisuja lähiruoantuottajille

BASCIL-hankkeen tavoitteena on tuottaa innovatiivisia ja käytännönläheisiä ratkaisuja maaseudun, Suomessa erityisesti Etelä-Karjalan…
Digitaalinen talous

Digitaalisen innovaatiokeskuksen (DIH) perustaminen Etelä-Savoon

Hankkeen tavoitteena on kiihdyttää eteläsavolaisten yritysten digitalisaatiota ja perustaa digitaalinen innovaatiokeskus DIH…
Sähkölinjoja lähikuvassa
Metsäbiotalous, ympäristö, materiaalit

SYNTI – Synteettisen inertian ratkaisut hajautetuissa sähköverkoissa

Uusiutuva energia vaatii uudenlaisia verkon tasapainon hallintakeinoja. Yksi uusi ratkaisu voisi olla…
Kestävä hyvinvointi

RescTRUST: Pelastusalan psykologinen suorituskyky yhteiskunnan ja työn murroksissa

Xamk toteuttaa vuosina 2023-2025 pelastusalan psykologisen suorituskyvyn ja sen haasteiden tutkimushankkeen Palosuojelurahaston…

Vähähiilisen aluerakentamisen konseptit Etelä-Savossa

Vähähiilisen aluerakentamisen konseptit Etelä-Savossa-hankkeen tavoitteena on tukea rakennussektoria päästövähennystalkoissa ja etsiä uusia…

FIBEX – Tutkimusinfrastruktuuri kuitutuotteiden ja bio-kiertotalouden digitaaliseen ja vihreään siirtymään

FIBEX-hankkeessa kehitetään digitaalisuuden, biokiertotalouden prosessi- ja laiteteknologian sekä biomateriaalitekniikan aloilla Xamk Kuitulaboratorion…
Digitaalinen talous

ETKOT – Etelä-Savon koulutettu tekoäly Memory Labissa

Hankkeessa luotiin Etelä-Savon alueelle uutta tekoälyosaamista, edistettiin vastuullista tekoälyn hyödyntämistä yrityksissä ja…
Digitaalinen talous

NuGamers – Creative orientation activities for a more gender inclusive gaming education

Hankkeen tavoitteena oli innovoida ja tehdä pelialan ammatillisesta koulutuksesta sukupuolinäkökulmasta osallistavampaa ja…

XGS – Peliteknologian tulevaisuuden tarpeet ja osaajat

Peliteknologioiden kasvava käyttö kaikilla toimialoilla luo uusia innovaatioita, jotka vaativat uutta osaamista.…
Peltomaisemassa lähikuva koneesta, jonka hihnalla on vasta nostettuja porkkanoita.
Kestävä hyvinvointi

Eväitä luomun esilletuontiin ja lisää liiketoimintaa

Eväitä luomun esilletuontiin ja lisää liiketoimintaa -hanke on tiedotus- ja viestintähanke, joka…
Metsäbiotalous, ympäristö, materiaalit

Y-MAX – Yhdyskuntalietteen ravinne- ja energiapotentiaalin hyödyntämisen maksimointi

Y-MAX-hankkeessa optimoidaan jätevesilietteen käsittelyprosessia, jotta saavutetaan mahdollisimman suuri hyöty ravinteiden talteenotossa samalla…

CROP – Creativity Rises Opportunities for Partnership

CROP tehostaa taiteista ja humanistisista tieteistä valmistuneiden luovaa ajattelua spillover-konseptin kautta.
Kestävä hyvinvointi

Lisäarvoa järvikalajalosteista

Vahvistamme itäsuomalaista kalanjalostusta ja kannattavuutta, selvitämme vientiä ja teknologiaa sekä luomme yhteistyötä…
LEMS
Kiertotalous, energia, logistiikka

Logistiikka ensihoidon tietopohjaisessa ajosuunnittelussa LEMS

LEMS rakentaa perustaa tietopohjaiselle ensihoidon ajosuunnittelulle ja hyödyntää logistiikan keinoja parantaakseen ensihoitopalvelun…
Drone maassa sinisellä lähtöalustalla.
Kiertotalous, energia, logistiikka

MIERO – Miehittämättömän ilmailun erityisosaajaksi

Miehittämättömän ilmailun tulevaisuustutkimusta ja koulutuspolkuja uusille droneammattilaisille.
Myrskyä meri ja aallonmurtajan päässä majakka.
Kiertotalous, energia, logistiikka

TUR-KU Itämeren alueen turvallisuuskulttuurin koulutus- ja kehittämishanke

Eri Itämeren maiden turvallisuuskulttuurit ja toimintatavat poikkeavat toisistaan, vaikkakin uhat ovat pitkälti…
Kestävä hyvinvointi

Social Entrepreneurship for Youth Empowerment in Finland and Latvia

Training young people in Finland and Latvia with skills of social entrepreneurship
Metsäbiotalous, ympäristö, materiaalit

MOPUKO

Hankkeessa lisätään puutuotetutkimustietoa, parannetaan sähkönjakelun infrastruktuurin luotettavuutta ja pyritään vähentämään ympäristön kuormitusta.