Jätämme kädenjälkemme sinne, missä sitä eniten tarvitaan. Tahdotko sinä jättää omasi?

Paras tapa tuntea huominen on luoda se itse. Siksi tuomme yhteen huomisen tekijät. Meillä voit tehdä vaikuttavaa työtä, jonka tulokset näkyvät yhteiskunnassa ja tulevaisuuden työelämässä.

Xamkissa koulutetaan, tutkitaan ja kehitetään tulevaisuuden työelämää neljän kampuksen ja maailmanlaajuisen verkoston voimin. Yhdistämme tiedon ja uteliaat mielet.

Työskentelemme yhdessä tiedon ja tutkimuksen eteen uutta oppien ja toisiamme kirittäen. Luotamme haluusi laittaa kaikki likoon huomisen puolesta ja kokeilla rohkeasti uutta. Luotamme myös kykyysi oppia vastoinkäymisistä. Se on tapamme ansaita sinun luottamuksesi.

Meille on päivänselvää, että voimme suunnitella omaa työtämme. Lisäksi arvostamme myös vapaa-aikaa. Lupaamme, että voit antaa itsestäsi parasta molemmille.

Tervetuloa yhteisöömme

  • Meitä xamkilaisia on yli 13 000 Kotkan, Kouvolan, Mikkelin ja Savonlinnan kampuksilla.
  • Työntekijöitä on lähes 1 000 ja opiskelijiota reilut 12 000.
  • Meillä on hyvät henkilöstöedut: laaja työterveyshuolto sekä liikunta-, hieronta-, kulttuuri-, työmatka- ja polkupyöräedut.
  • Työntekijänämme voit opiskella veloituksetta Xamkin avoimessa ammattikorkeakoulussa.
  • Kohtelemme kaikkia tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti.
  • Pidämme huolta, että opiskelussa ja työssä on hyvä olla.
  • Teemme työtä paremman huomisen hyväksi vastuullisesti.

Hae avointa työpaikkaa

Töissä Xamkissa

Viestintäsuunnittelija Heli Kauppisen mielestä parasta Mikkelissä on ihmiset

Lue Helin uratarina

Osaava henkilöstö

Haluatko tietää lisää Xamkista?

Olemme vastuullisen hyvinvoinnin, teknologian ja luovan talouden korkeakoulu, jonka kampuksena on koko maailma.
Kivijalkoina toimivat Kotka, Kouvola, Mikkeli ja Savonlinna.

Innostamme uuden oppimiseen ja tutkimiseen tulevaisuussuuntautuneella koulutuksella, joka synnyttää uusia ammatteja ja uudistaa osaamista.

Luomme uutta yrittäjyyttä. Vaikuttavaa tutkimus- ja kehittämistyötä teemme neljällä vahvuusalalla.

Katso avainluvut, strategiset tavoitteet ja muuta tietoa Xamkista