Ysiluokan päättötodistus taisi lukuaineiden osalta olla 6.7. Sillä ei Tampereella päässyt yhteenkään lukioon. Ei edes siten, että opettajaäiti kävi kysymässä olisiko pojalle tilaa. Viimeinen paikka mihin äidin vetämänä menimme, oli Hervannan ’konelukio’. Koneenasentajalinja ja lukion hybridi aka tuplatutkinto. Se tärppäsi.
Pari vuotta sitten matkalla edellisen työnantajan hoteisiin (SAMK), kimppakyytiläinen, lehtorismies Jari, muisteli Hervannan opettajauraansa. Hän oli myös juuri SAMK:ssa aloittanut. Jari kertoi eräästä tapauksesta mikä oli jäänyt hänelle mieleen: kaamea pamaus opettajakokouksen aikaan konetekniikan hallin takaa. Koko opettajakatras juoksi pihalle. Kerroin, että se oli kolapullo, jossa oli sopivassa suhteessa happea ja asetyleeniä. Riittävä happipitoisuus sai aikaan todella kovan pamauksen. ’Helvetti, sinäkö se olit?’
En voi kunniaa ottaa koko tapauksesta, mutta kaikkien yllätykseksi valmistuin konelukiosta ajallaan ja peräti ’C:n’ papereilla. Kesien duunit konehalleissa hitsipillin käryssä eivät kuitenkaan motivoineet ja päätin viimeisenä konelukiovuotena hakea yliopistoon. No ei se pääsykoerumba ihan helppoa ollut, kun koko aikaisemman opintopolun aikana olin lukenut tasan kaksi kirjaa: Tuntemattoman sotilaan ja Belfastin pojat. Onneksi intti tuli väliin.
Intissä innostuin kouluttamisesta. Alokkaiden kanssa olin omimmillani ja päätin hakea luokanopettajakoulutukseen. Ekalla ei tärpännyt, mutta avoimessa luin 25 opintopistettä aikuiskasvatusta ja työskentelin samalla Tesomajärven koulussa erityisluokalla. Toisella yrittämällä silloinen Joensuun yliopisto onneksi ymmärsi erilaisten opettajanalkujen päälle, jopa nuoren Santerin, ja paikka aukesi. Nuhjuisessa hallissa, laserleikkurin vieressä, metallinpalasia irrotellessa, hanskat tippuivat saman tien, kun tieto yliopistopaikasta tuli.
Yliopisto oli ensimmäinen koulu, joka oli suorastaan lastenleikkiä.Kaikki muu siihen asti oli vaikeaa pakkopullaa. Aamulla kirjastoon, 3-6 kirjoaa skimmaten läpi, iltapäivällä kahteen tenttiin ja 10 op kasassa kymmenessä tunnissa. Kerrankin sai lukea ja tehdä jotain, mikä oikeasti kiinnosti. Aikaa jäi muullekin, esimerkiksi järjestötoiminnalle ja yrittäjyydelle. Aikaa opintoihin meni noin neljä vuotta.
Yrittäjyydelle aikaa jäi erityisesti. Jo korkeakoulusta lähti yrittäjäura, joka jakaantuu kolmeen osaan. Ensimmäinen firma oli täysi pannukakku. Toinen firma rakensi Minecraftin opetusversion, MinecraftEdu:n. Se myytiin Microsoftille. Kolmas firma oli todella kunnianhimoinen ja jo hyvässä vauhdissa, mutta kuten startupit usein, siivet eivät kuitenkaan kantaneet loppuun asti.
Viimeisen yrityksen mielenkiintoisin osa oli kuitenkin n. kaksi Intiassa vietettyä vuotta. Delhin lähetystön Business Finland -konsultin sanoin: ’onnistunein startupin markkina-entry Intiaan ikinä. Noh, ainakin Suomesta.
Viimeisellä työmatkallani Intiassa, vetäytymispäätös toimarihommista jo tehtynä, esikoinen tulossa, tapasin hississä SAMK:n tutkimusjohtajan. Hän tuumasi, että jos joskus vielä haluat tehdä töitä, tule heille. Esikoinen syntyi ja pari kuukautta kakkavaippoihin keskittyneenä otin yhteyttä SAMK:iin. Kuukausi siitä aloitin ja ensimmäisenä päivänä SAMK:n vararehtori sanoi: ’lisää startuppeja olis kiva’. Tässäpä siis tyhjentävät ohjeet, eiku hommiin!
2021 lopulla projekti alkoi tulla päätökseen. Päänupiin oli kerääntyny iso kasa korkeakouluoppia ja pohdin tulevaisuuttani. Erityisasiantuntija oli mukava eläkeduuni, mutta 35v on vähän liian aikainen hetki institutionalisoitua. Koulutusvientipäällikkö Xamkissa tuli hakuun ja päätin hakea.
Nyt viisi kuukautta myöhemmin voin sanoa, että on ollut kyllä todella mielenkiintoista ja haastavaa päästä kärryille kaikesta, mitä ison korkeakoulun kv-kenttään kuuluu. Mutta nyt väitän pään olevan pinnalla ja hyvä ’flow’ meidän kv-palveluiden tiimin kesken. Suuri kiitos heille vastaanottavaisuudesta ja kaikista niistä keskusteluista, mitä kahvihuoneessa ja sen ulkopuolella on käyty. Nyt on sitten aika alkaa rakentamaan.
Lisähaasteena todettakoon, että tätä viestiä kirjoittaessa meidän toinen tenava täyttää kuukauden. Xamkin perhe-elämän ja työn yhdistämispropagandavideo ei siis ole puutaheinää, hyvin on sujunut.
Oma vapaa-aika menee perheen, liikunnan ja pianon ääressä. Jos joku tarvitsee bändiin pianistia, niin huikkaa! Omassa työssä tärkeintä on tiimi ja juuri tämä puuttui edellisestä työstä. KV-toiminta on kokonaisuudessaan omasta mielestäni niin merkityksellistä maakunnissa, että on mahtavaa päästä sitä rakentamaan. Yksinhän ei mitään saada aikaan, joten meidän kvp-tiimin lisäksi mukaan tarvitaan koko Xamk, jotta strategian kauniit lauseet saadaan muutettua todellisuudeksi.
Ehkäpä vähitellen tiedän mitä haluan tehdä isona, eikä äidinkään tarvinnut patistaa hakemaan töitä. Päin vastoin, hän on vihdoin ylpeä, että poika on oikeissa töissä, eikä vain yrittäjänä heiluttele käsiään.
Ps. yrittäjäosaamistakin pääsee toisinaan hyödyntämään. Kiitos Ship-tiimi!”