Vuonna 1996, 23-vuotiaana vastavalmistuneena sairaanhoitajana, mietin, että vanhustyöhön en lähde ainakaan. Menisi kaikki opittu, hieno ammattitaito, täysin hukkaan. Näin me ajattelimme kaikki vastavalmistuneet nuoret tuolloin.
Miten väärässä olimmekaan! 23 vuotta on mennyt, ja huomaan työurani keskittyneen lähes pelkästään vanhusten hoitamiseen. Mitä pidemmän aikaa sitä olen tehnyt, sitä lähemmäs sydäntäni se on tullut ja sitä paremmin tunnistan myös siinä olevan haasteellisuuden.
Minulle on uskouduttu elämän syvällisimmissä asioissa, rakkaudessa ja vihassa, sekä kerrottu iäkkään ihmisen viisaudella elämän tosiasioita, jotka moni meistä tajuaa liian myöhään.
Glamouria ei vanhustenhoidon arjessa ensisilmäyksellä huomaa, mutta kun siihen saa mahdollisuuden perehtyä syvemmin, ymmärtää sen kaiken hienouden ja ainutkertaisuuden. Minä olen niin etuoikeutetussa asemassa, kun olen saanut kuulla monia hienoja tositarinoita sodasta niiden ihmisten kertomana, jotka sen ovat kokeneet. Minulle on uskouduttu elämän syvällisimmissä asioissa, rakkaudessa ja vihassa, sekä kerrottu iäkkään ihmisen viisaudella elämän tosiasioita, jotka moni meistä tajuaa liian myöhään.
Moni vanhus on myös todennut olevansa jo väsynyt ja valmis saamaan lopullisen levon. Silloin mietin, miten onnekkaalta se kuulostaa, että on elänyt elämänsä niin, että on valmis lähtemään.
Vanhuus mielletään usein kaksijakoisena asiana. Toisaalta ikääntymiseen liittyy raihnaisuus ja sairaudet, mutta toisaalta myös viisaus ja elämänkokemus. (Koskinen 2004, 24-25.)
Elämänkokemuksen myötä kasvatamme myös voimavarojamme. Opimme itsestämme uusia puolia selviydyttyämme vaikeista ajoista ja näitä voimavaroja pystymme hyödyntämään uusien vastoinkäymisten kohdatessa. Jokaiselle meistä syntyy siis omat voimavaramme eletyn elämämme ansiosta, ja tämä seikka olisi erittäin tärkeää huomioida myös ikääntyneiden hoidossa. (Heikkinen & Marin 2002, 226-227; Räsänen 2019, 19–20.)
Tästä näkökulmasta halusin lähteä toteuttamaan opinnäytetyötäni Kymsotelle. Työssäni käsittelen hoivakotipaikkaa hakeneen, kotona asuvan ikäihmisen käsitystä omista voimavaroistaan jatkaa kotona asumista. Haastattelin kuutta ikäihmistä, joilla kaikilla oli erilaiset taustat, tarpeet ja toiveet. Liikuntakyky oli kaikilla kohtalainen tai ikään nähden erittäin hyvä, mutta silti liikkuminen kodin ulkopuolella oli vähäistä. Suurimmalla osalla oli aktiiviset omaiset ja lämpimät välit heihin. Silti lähes jokainen koki olevansa yksinäinen ja jokainen piti muuttoa hoivakotiin ajankohtaisena.
Maailmassa on paljon kulttuureita, joissa suvun vanhimmilla on ansaitusti heille kuuluva arvostus ja heidän viisauteensa uskotaan ja luotetaan. Tämän viisauden minä näen lähes jokaisen vanhuksen silmissä ja kasvoissa.
Minun opinnäytetyöni tutkimukseen osallistuneiden keski-ikä oli yli 90 vuotta. He ovat eläneet pitkän elämän, kasvattaneet lapset, sotineet, rakentaneet, tehneet työtä, harrastaneet ja eläneet aktiivista elämää. Pikkuhiljaa voimavarat vähenevät ja toimintakyky huononee. Sosiaalinen kanssakäyminen vähentyy ja moni tuntee itsensä tässä vaiheessa enää taakaksi omaisille ja yhteiskunnalle.
Vanhuksilla on paljon annettavaa meille kaikille, jos vain haluamme kuulla ja nähdä sen. Me nuoremmat voisimme viettää aikaa heidän kanssaan keskustellen tai vaikkapa ulkoillen. Koulut voisivat järjestää tempauksia, joissa keskipisteenä olisi paikkakunnan iäkkäät ihmiset.
Suomessa vapaaehtoistyö ja ikäihmisten arvostus on alkutekijöissään. Maailmassa on paljon kulttuureita, joissa suvun vanhimmilla on ansaitusti heille kuuluva arvostus ja heidän viisauteensa uskotaan ja luotetaan. Tämän viisauden minä näen lähes jokaisen vanhuksen silmissä ja kasvoissa.
Mari Tammelin
sairaanhoitaja (YAMK), Kotka
Lähteet: Heikkinen, E. & Marin, M. 2002. Vanhuuden voimavarat. Helsinki: Tammi.
Koskinen, S. 2004. Ikääntyneitten voimavarat. Teoksessa Kautto, M. (toim.) Ikääntyminen voimavarana. Tulevaisuusselonteon liiteraportti 5. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja. Pdf-dokumentti, 24–90. Saatavissa:https://vnk.fi/documents/10616/622938/J3304_Ik%C3%A4%C3%A4ntyminen%20voimavarana.pdf/7660c14f-763b-485e-9a56-eff59c1bfd7c [Viitattu 13.11.2018].
Räsänen, R. 2019. Elämänlaadun monipuolinen huomiointi ja tukeminen käytännön vanhustyössä. Teoksessa Kulmala, J. (toim.) Hyvä vanhuus. Menetelmiä aktiivisen arjen tukemiseen. Jyväskylä: PS-kustannus, 18–40.