Olen tänä syksynä nuorisokasvatuksen johtamisen ja kehittämisen (yhteisöpedagogi YAMK) koulutuksessa aloittanut äiti, joka harrastaa opiskelemalla itsensä kehittämistä. Aina tutkinnon saavutettuani (valmistuin, YEAH) päätän, että nyt olen valmis omaan työhöni ja lopetan opiskelun tähän.
No, niinpä niin. Takanahan onkin viime ajoilta tradenomin (AMK) tutkinto, esimiehen ammattitutkinto, ammatillisen opettajan pätevyys…
Ja totuushan on, että nykypäivänä työt vaativat meiltä paljon. Tämä aiheuttaa lisäkoulutuksen tarpeen. Minäkin, ammatillinen opettaja, opiskelen jälleen. Opiskelen nuorisokasvatuksen johtamista ja kehittämistä, jotta osaan vastata nuorten ohjaamisen tarpeeseen oman työni kautta.
Nuorten hyvinvointi ja siihen tähtääminen on tulevaisuutta jo peruskoulumaailmassa, jossa itse työskentelen. Työni on tukea arjessa koululaisia mm. omaan itseensä luottamisessa, opiskelussa sekä kasvamisessa erilaisin tavoin. Opettaa taitoja, jotta tulevaisuudessa on mahdollisuus selvitä muuttuvassa maailmassa.
Kyllähän lähipäivät vähän haasteita arkeen tuovat
Niin mukavaa ja tarpeellista kuin lähipäiville tuleminen onkin, niin aikamoinen rumbahan sen taakse perheessä piiloutuu. Omasta päivätyöstä on lähipäiviin saatava vapaata, kolmen kouluikäisen lapsenhoito on järjestettävä, reissutöissä viikot oleva mies olisi saatava näihin päiviin kotiin. Ja vielä kolmen kissan sekä koiran hoito on järjestettävä, jos mies ei pysty olemaan lähipäivinäni kotona.
Jo aikoinaan valitsin motokseni ”mikä ei tapa, se vahvistaa”. Se toimii tässäkin tilanteessa. Turha näitä asioita on ennakkoon miettiä, koska asiat ehtivät muuttua monta kertaa ennen lähtöä. Asioilla on tapana järjestyä.
Äidin opinnot etenee perheen arjessa
Perhe, se itse hankittu, rakas oman kodin tärkein sisältö. Se aiheuttaa äidille opinnoissa haasteita, koska äidin rakkaus laittaa lapset ensisijaiseksi omassa elämässä.
Onkin vaikea välillä osata irrottautua koulutehtävien pariin, kun on aina jotain muuta ja tärkeämpää. Kuitenkin tehtävät on tehtävä ajallaan. Siihen auttaa selkeä kalenterointi. On älyttömän tärkeää aikatauluttaa omaa opintopolkua, jotta tehtäviä ei kasaannu. Lisäksi on huomioitava yllättävät sairastumiset ja muut haasteet, joita vanhemmille ilmaantuu lapsiperheessä. Kaikkea ei vaan voi aina ennakoida.
Arkeen kuuluvat työt päivisin, lasten harrastukset iltaisin sekä miehen työstä johtuva yksinolo lasten kanssa arkisin. Tunteja olisi kiva saada vuorokauteen muutama lisää.
Vaikka viikonloppuisin on meidänkin perheessä kaksi aikuista niin jääurheilua harrastavat lapset vievät vanhempia aika usein jäähallin katsomoon kannustamaan pelaajia. Tämä jäähallissa vietettävä yhteinen aika on tärkeää perheen sosiaalisille suhteille, mutta aika usein se tietokone on tämän äidin polvilla ja koulutyöt valmistuvat jäähallin raikkaassa ilmassa. Tunnistan olevani tällöin huono äiti, mutta aina en tunnusta pelinaikaisia tekemisiäni lapsille. Ehkä se ei kuitenkaan ole huonoa äitiyttä, jos sitten voi antaa sen kotihetken kotona lapsille, joka muuten menisi koulutöiden tekemiseen.
Ryhmädynamiikka – siinä vaan on sitä jotain
Kaikesta huolimatta siis kuitenkin opiskelen jälleen. Opiskeleminen vie minut jälleen mukanaan – ryhmässä toimiminen on mukavaa ja itsensä kehittäminen sekä oppiminen tapahtuvat kuin huomaamatta.
Parasta lähipäivissä on meidän opiskelijoiden ryhmä- ja vertaistuki sekä tasokas opetushenkilökunta. On ilo huomata olevansa energinen ja iloinen, vaikka opiskelupäivät ovatkin pitkiä ja välillä haastaviakin. Lähipäivät ryhmäyttävät ja opettavat kokemusten jakamisen kautta sekä kannustavat eteenpäin.
Voinkin todeta näin lopuksi, että tämä äiti on lomalla, kun on läsnäolopäivillä. Sen kruunaa valmis ruoka, hotelliaamupala ja oma aika kokonaisuudessaan.
Hanna Martikainen
Kasvatusohjaaja, Tikkakosken yhtenäiskoulu
Yhteisöpedagogi (YAMK) -opiskelija
Nuorisokasvatuksen johtamisen ja kehittämisen koulutusohjelma
Mikkeli