Asiakas, mitä aiot? – Pointteja tapahtuma-alalta

Tervetuloa pohtimaan asiakaskäyttäytymistä tulevaisuudessa! Miten sitä voisi ennakoida? Vaihtoehtoisten tulevaisuuksien hahmottaminen auttaa yritystä varautumaan muutoksiin. Tule kanssamme oppimaan, miten luoda tulevaisuuden skenaarioita ja mistä tunnistaa hetken, jolloin tulee tehdä toisin! Kurkistamme päivän aikana erityisesti tapahtuma-alan ennakointiin ja muutoksiin.

 

Iltapäivän aikana VTT:n asiantuntija, Senior Scientist Pauli Komonen kertoo menetelmistä, joilla yritys voi ennakoida asiakkaidensa käyttäytymistä. Komonen nostaa esiin mahdollisia tulevaisuuksia, kertoo ennakoinnista suomalaisissa yrityksissä sekä valottaa asiakaskäyttäytymisen huomiointia osana yrityksen ennakointityön kokonaisuutta.

 

Tulevaisuudentutkija Johannes Koponen Helsingin yliopistosta ohjaa osallistujat tulevaisuusajattelun perusteisiin. Lisäksi hän pohtii tapahtuma-alan vaihtoehtoisia skenaarioita sekä niiden vaikutuksia. Hän antaa kuulijoille ideoita toisin ajatteluun ja halutun tulevaisuuden todeksi tekemiseen.  Puheenvuoron päätteeksi pääsemme kuulemaan, mihin skenaarioista Saimaa Stadiumi Oy:n toimitusjohtaja Viljo Kuuluvainen uskoo.

 

Iltapäivän Case-puheenvuorossa pääsemme kurkistamaan Mikkelin Musiikkijuhlien muutoksiin. Miten tapahtuman konseptia on laajennettu ja miltä Musiikkijuhlien tulevaisuus tällä hetkellä näyttää?

 

 

Ohjelma

 

Klo 13:00 – 14:30

Miten ennakoida tulevaisuutta asiakaskäyttäytymisen näkökulmasta?

Pauli Komonen, Senior Scientist (VTT)

 

Tulevaisuudentutkimus ja sen hyödyntäminen

Johannes Koponen, Tulevaisuudentutkija (Helsingin yliopisto)

Klo 14:30 – 15:00 Kahvi- ja verkostoitumistauko
Klo 15:00 – 16:00
Matkailu- ja tapahtuma-alan trendit ja niiden vaikutukset

Johannes Koponen

 

Miltä Saimaa Stadiumin tulevaisuus näyttää?

Viljo Kuuluvainen, Toimitusjohtaja (Saimaa Stadiumi Oy)

 

Case Mikkelin Musiikkijuhlat: Yhteistyön laajentaminen valttina tulevaisuuteen (TBC)

 

 

Ilmoittaudu mukaan maksuttomaan tapahtumaan to 23.3. mennessä. Asiakas, mitä aiot? -tapahtuma on osa PK-yritysten muutoskyvykkyys hanketta, joka saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta Etelä-Savon Ely-keskuksen kautta. Tapahtuman järjestävät  yhteistyössä Xamk ja Etelä-Savon kauppakamari. Tervetuloa!