Eteläsavolaisissa yrityksissä etsitään ratkaisuja energiatehokkuuden parantamiseen. Energiatehokkuus on ajankohtainen asia myös yrityksille Suomen pyrkiessä ilmastoneutraaliksi vuoteen 2035 mennessä. Pienempi energiankulutus ja uusiutuvan energian käyttöönotto vähentävät hiilidioksidipäästöjä.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin tekemän selvityksen mukaan yritykset ovat kiinnostuneita pienentämään hiilijalanjälkeään ja säästämään energiaa. Yrityksille energiansäästötoimet tuovat taloudellista hyötyä, lisäksi ne vaikuttavat yritysten imagoon positiivisesti. – Etelä-Savossa yritykset ovat selvästi kiinnostuneita parantamaan toimintansa energiatehokkuutta. Myös uusiutuvan energian käyttöönotto koetaan monessa yrityksessä mahdollisuutena, toteaa Etevät-hankkeen projektipäällikkö Tuija Ranta-Korhonen.

Energiakatselmointi kartoittaa yrityksen energiasyöpöt

Xamkissa on luotu malli yrityksen energiaa kuluttavien kohteiden ja toimintatapojen kartoittamiseen. Energiakatselmus toteutetaan yhdessä yritysten kanssa ja sen aikana käydään läpi yrityksen toimitilojen kunto ja talotekniset ja tuotannolliset järjestelmät sekä kartoitetaan yrityksen toiminnan energiasyöppöjä. Katselmuksen tavoitteena on löytää keinoja energiankulutuksen vähentämiseen. – Keinojen skaala on laaja, jossain tapauksissa energiaa voidaan säästää jo laitteiston toimintaa säätämällä. Monesti tarvitaan kuitenkin myös järeämpiä keinoja, kuten laiteinvestointeja, kertoo Suomen Talotekniikka Energia Mikkeli Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kalliojärvi.

Hankkeessa mukana olleiden energiayhtiöiden intresseissä on edistää energiansäästöä ja uusiutuvan energian käyttöönottoa. – Energiatehokkuus on konkreettinen keino vaikuttaa yrityksen hiilijalanjälkeen, kilpailukykyyn ja kannattavuuteen, sekä tehostaa yrityskentän ilmastonmuutoksen vastaisia toimia, Lumme Energia Oy:n tekninen myyntipäällikkö Sauli Kuparinen painottaa.

Kotileipomo Siiskonen Oy suunnittelee tekevänsä kiinteistössään ja tuotannossaan energiaa säästäviä toimenpiteitä. – Yritysten on luonnollisesti pidettävä huolta taloudellisesta tilanteestaan, mutta energiatehokkuusinvestoinnit maksavat monesti itsensä takaisin melko nopeasti. Nykyaikaisessa yritystoiminnassa yhdistyvät perinteet ja eteenpäin katsominen, sanoo Kotileipomo Siiskonen Oy:n toimitusjohtaja Anttu Rautio.

Energiansäästötoimiin on tarjolla työkaluja

Taloteknisten järjestelmien, tekniikan ja automatiikan kehitys on ollut viime vuosina nopeaa. Esimerkiksi ilmanvaihdon tarpeenmukainen ohjaus, valaistuksen toteuttaminen LED-lamppujen avulla tai prosesseissa syntyvän hukkalämmön hyödyntäminen ovat keinoja, joiden avulla voidaan säästää energiaa. Myös järjestelmien säätäminen tai toimintatapojen muutos voivat auttaa säästämään energiaa. Energiatehokkuuden parantaminen on konkreettinen ilmastotoimi, jossa yrityksillä on tärkeä rooli. Energiakatselmuksen toteuttamista varten pk-yritysten on mahdollista saada tukea työ- ja elinkeinoministeriöltä.

Etevät – Energiatehokkuuden edistäminen eteläsavolaisissa pk-yrityksissä- hanketta rahoittivat Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan unionin aluekehitysrahastosta, Etelä-Savon Energia Oy, Lumme Energia Oy sekä Suur-Savon Sähkö Oy.

Lisätietoja:

Tuija Ranta-Korhonen, TKI-asiantuntija
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
tuija.ranta-korhonen@xamk.fi
P. 040 661 5191

 

Jaa sivu