Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemia ja Kouvolan urheiluakatemia tarjoavat e-urheiluvalmennusta syksyllä 2022. Tämänkaltaista valmennusta ei ole ollut aiemmin Kymenlaaksossa tarjolla e-urheilun huipulle tähtääville nuorille.
Valmennuksen käynnistymisen apuna on toiminut Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Xamkin perustama ESGE–verkosto, joka on koonnut vuoden ajan yhteen e-urheilusta kiinnostuneita pelaajia ja valmentajia Kymenlaakson alueelta
Suomen elektronisen urheilun liitto SEUL ry on antanut tukea Kymenlaakson valmennustoiminnan käynnistämiseen. Suomen e-urheilu-maajoukkueen valmentaja Otto Takala on muun muassa jakanut verkostolle kokemuksiaan Sotkamon urheiluakatemian toiminnasta.
Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemian toiminnanjohtaja Jiri Auranen näkee e-urheiluvalmennuksen mukaan ottamisessa mahdollisuuden menestykseen. Urheilijalle valmennus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden opiskelun ja urheilun yhdistämiseen.
– Kouvolan urheiluakatemia haluaa olla urheilun kehityksessä mukana ja e-urheilun mukaantulo akatemian lajivalikoimiin on ollut oikeastaan vain ajan kysymys, sanoo akatemiajohtaja Timo Pahkala Kouvolan urheiluakatemiasta. Pahkala kertoo, että Xamk on ollut Kouvolan urheiluakatemian yhteiskumppani jo vuosia urheilijoiden opiskelun ja urheilun yhdistämisessä.
– Yhteinen ponnistus e-urheilun kehittämisessä osaksi akatemiatoimintaa tuo yhteistyöhömme uuden tervetulleen elementin lisää.
Urheiluakatemiaan voi hakea 9.–luokkalaisten lisäksi lukiossa, ammattiopistossa tai ammattikorkeakoulussa opiskelevat.
Jatkuva haku on edelleen käynnissä, tiedotteen alaosasta löydät hakulinkit urheiluakatemioihin.
Valmennus sisältää (riippuen valmennettavien määrästä)
- Joukkuevalmennusta (Strategioita joukkuepeliin)
- Akatemian tarjoamaa yleisvalmennusta (Fyysinen valmennus sekä oheistreenit)
- Henkilökohtaista valmennusta (Pelin tarkempaa analysointia yhdessä valmentajan kanssa
Alustava viikko-ohjelma
- Henkilökohtainen valmennusaikataulu
- Tiistaisin kotkalaisten ja kouvolalalisten yhteinen CS-päivä (etänä)
- Kerran viikossa oman valmentajan valmennuskerta (etänä)
- Kerran viikossa fysiikkavalmennusta / oheistreenit.
Valintakriteereissä vaikuttavat: pelaajan tunnit, rankki, faceit-lvl ja muu vapaasti kerrottava mainitsemisen arvoinen kokemus.
- Kysy Discordista lisää eurheiluvalmentajilta: tsuggi#1091 & Astro#7238
Xamkilaisille, opintopisteisiin liittyen ole yhteydessä: marja-sisko.luode@xamk.fi
In English:
The coaching includes:
- Team coaching (strategies for working in a team)
- General coaching provided by the academy (physical coaching and various side exercises)
- Personal coaching (specific and in-depth analysis with the coach)
Initial weekly schedule
- Personal coaching schedule
- On Tuesdays a joint CS-day between the players from Kotka and Kouvola
- Physical training and side exercises twice a week
The selection criteria are influenced by: the player’s hours, rank, faceit-lvl, and other freely accountable experiences worth mentioning.
For more information, hit up our coaches on Discord: tsuggi#1091 & Astro#1111
Students from XAMK, if you are interested in study credits, contact: marja-sisko.luode@xamk.fi
Haku Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemiaan:
https://peda.net/kotka/urheilijakoulutus/hakeminen
Kysy lisää tietoja tarvittaessa sähköpostilla: jiri.auranen@kotka.fi
Haku Kouvolan urheiluakatemiaan:
https://kouvolanurheiluakatemia.fi/urheilijalle/hakeminen/
Kysy lisää tietoja tavittaessa sähköpostilla: timo.pahkala@kymli.fi
Valmennus Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemiassa on maksutonta ja Kouvolan urheiluakatemiassa 220 euroa vuodessa. Tutustu lisää kustannuksiin sivulta https://kouvolanurheiluakatemia.fi/urheilijalle/akatemiaedut
ESGE – Esport Game Ecosystem -hanketta rahoittaa Uudenmaan liitto Euroopan aluekehitysrahastosta.
Lisätietoja:
Jiri Auranen, Etelä-Kymenlaakson urheiluakatemia
jiri.auranen@kotka.fi
Timo Pahkala, Kouvolan urheiluakatemia
timo.pahkala@kymli.fi
Antti Leppilampi, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu
antti.leppilampi@xamk.fi