Monitoimiareena Saimaa Stadiumi vihittiin käyttöön keskiviikkona 14.3. Saimaa Stadiumi sijaitsee Mikkelin Kalevankankaalla. Avointen ovien päivä on lauantaina 17.3.

Saimaa Stadiumi on syntynyt Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Mikkelin kaupungin ja Suomen Nuoriso-opiston yhteisenä ponnistuksena. Valtio on myöntänyt hankkeelle lähes miljoona euroa liikuntapaikkarakentamisen tukea.

–   Saimaa Stadiumi on koko Itä- ja Kaakkois-Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen suuri hanke. Lähes 20 miljoonan euron investointi lisää merkittävästi alueellista elinvoimaa ja tuo työtä. Se on synnyttänyt jo nyt 15 uutta työpaikkaa – siis jo ennen toiminnan käynnistymistä, iloitsee pääomistaja Xamkin hallituksen puheenjohtaja Jyrki Koivikko.

Avajaisten juhlapuheen piti opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen. Opetusministerin mukaan Saimaa Stadiumi kuvastaa eteläsavolaista tahtoa panostaa liikuntaan ja hyvinvointiin.

–   Vaikka kyseessä on liikuntaympäristö, monitoimitilalla on paikkansa myös oppimis- ja testausympäristönä. Terveyteen ja hyvinvoinnin digitaalisiin sovelluksiin liittyvän tutkimus- ja kehittämistoiminnan on luvattu laajenevan Saimaa Stadiumin myötä merkittävästi, opetusministeri Grahn-Laasonen sanoi.

Saimaa Stadiumi on kehittyvän Kalevankaan sydän. Jääkiekkoseura Jukurien kotijää, maailman nopein kavioura raviradalla, uusiutuva jalkapallohalli ja monipuoliset, ympärivuotiset ulkoliikuntapaikat löytyvät nekin Stadiumin ympäriltä.

–   Tulevaisuudessa Kalevankangas on alueemme hyvinvoinnin ja elinvoiman tärkeä kehitysalusta. Paikka, jossa liikutaan ja huolehditaan hyvinvoinnista. Kalevankangas on myös suurtapahtumien näyttämö, joka tarjoaa mahdollisuudet aktiiviseen vapaa-aikaan, visioi Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen avajaisjuhlassa.

Perusajatuksena Stadiumissa on hyvinvoinnin lisääminen mahdollisimman monipuolisesti – tavoitteena on olla matalan kynnyksen paikka liikkumiselle. Tämän lisäksi hyvinvointilaboratorio Active Life Lab tarjoaa uudenlaisen ympäristön dataan perustuvien hyvinvointipalveluiden huippututkimukselle ja tuotekehitykselle. Täysin uudenlaiset laitteet, kuten Cyber Cycle -kuntopyörä tai virtuaalitodellisuutta hyödyntävä juoksumatto harjoittavat kehoa ja aivoja samanaikaisesti.

Tutkimustoiminnan lisäksi Xamk aloittaa Stadiumilla kaksi uutta hyvinvoinnin koulutusta. Ylempään amk-tutkintoon tähtäävä dataperustaisten hyvinvointipalvelujen kehittämisen koulutus on haussa jo tänä keväänä.

 

Lisätietoja:

·         Kalevi Niemi, hallituksen puheenjohtaja, Saimaa Stadiumi Oy, 040 569 8901, kalevi.niemi@xamk.fi

·         Timo Welsby, toimitusjohtaja Saimaa Stadiumi Oy, 020 7699 090, timo.welsby@saimaastadiumi.fi

·         www.saimaastadiumi.fi

 

Jaa sivu