Lokakuun ensimmäisenä lauantaina juhlistetaan sadonkorjuuta ja talonpoikien suurinta juhlaa, kekriä, Pien-Toijolan talonpoikaismuseolla Ristiinassa.

Kekri oli entisaikoina erityisesti ruoka- ja työnjuhla: vastakorjatun sadon on pitänyt täyttää varastojen laarit ja ihmisten sekä eläinten vatsat. Silloin on ollut lupa vaihtaa vapaalle raskaan työn jälkeen. Kekri on ollut hetki tavata tärkeitä ihmisiä hauskanpidon merkeissä ja kokoontua yhteiseen pöytään. Jo kuolleiden sukulaisten on ajateltu myös vierailevan juhlissa katsomassa, onko taloa pidetty kunnioittavasti uusien sukupolvien toimesta.

Pien-Toijolan kekritapahtumassa voi tutustua sekä opastettuihin kierroksiin itse museoalueella että talonpoikaiskulttuurin kekriperinteisiin. Museoalueella on tarjolla mm. tulevaa vuotta enteileviä ennustuksia, kekripukkiaskartelua, varjoteatteriksi muuttuvia kansantarinoita ja lyhyitä tietoiskuja kekriin liittyvästä kulttuuriperinnöstä. Juhlissa voi syödä lounaaksi kekripuuroa tai keittoa, osallistua karjalanpiirakkapajaan tai nauttia kekrikokon lämmöstä rannassa. Paikalla on myös paikallisia pientuottajia ja käsityöläisiä. Kekrijuhlan musiikista vastaa PaJaLa-yhtye, joka tuo tapahtumaan säkenöivää laulun riemua.

Halukkaat pääsevät historiassa vieläkin kauemmas menneisyyteen kivikauden ihmisestä kertovalla luennolla sekä opastetulla retkellä läheisille Astuvansalmen kalliomaalauksille.

 

Ilmainen bussikuljetus Mikkelistä ja Ristiinan torilta

Tapahtumaan järjestetään ilmaiset bussikuljetukset Mikkelistä. Kyytiin voi hypätä myös Ristiinan torilta. Menokyyti lähtee Mikkelin torilta klo 9.15 ja klo 11.15 ja paluukyyti Pien-Toijolasta klo 12.00 ja klo 14.00. Bussikuljetuksiin on ennakkoilmoittautuminen käynnissä ja paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Ilmoittautumislomakkeeseen pääsee tapahtumasivulta www.xamk.fi/kekrijuhla

Pien-Toijolan talonpoikaismuseon osoite on Suurlahdentie 1978, 52360 Mikkeli.

Tapahtuma on yhteisponnistus kuudelta paikalliselta taholta, joista jokainen tuo oman osaamisensa ohjelmaan. Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Mikkelin Kulttuurin unelmavuosi, Mikkelin ja Saimaan matkailukohteiden saavutettavuuden parantaminen, GeoNacu Saimaa, Vespaikka ja Vihreän kullan kulttuuritie -hankkeet sekä Etelä-Savon Maa- ja kotitalousnaiset ja Ristiina-Seura.

 

KUTSU MEDIALLE:

Toivotamme median edustajat tervetulleiksi Kekrijuhliin lauantaina 1.10. klo 10-14 Pien-Toijolan talonpoikaismuseolle.

Lue lisää tapahtumassa verkossa: www.xamk.fi/kekrijuhlat

Yläkuvassa Pien-Toijolan talonpoikaismuseo, kuva: Vihreän kullan kulttuuritie

 

Lisätietoja:

Jade Hirvonen, Vihreän kullan kulttuuritien kehittämishankkeen projektipäällikkö, Xamk
jade.hirvonen@xamk.fi
040 167 6918