Mukana
Vastuulliset ruokapalvelut -kehitysohjelmassa (Varuke) on mukana kymmenen ruokapalvelutoimijaa, jotka hankkeen aikana laativat sekä kehittävät oman vastuullisuussuunnitelmaansa. Kehitysohjelman haun kautta ja ohjelman valintaperusteiden pohjalta valittiin mukaan eri kokoisia, toimintatyypiltään erilaisia toimijoita mahdollisimman laajasti eripuolelta Suomea. Ruokapalveluista mukana ovat Arkea Oy, Lempäälän, Mikkelin, Salon ja Tuusulan ruokapalvelut, Kymijoen Ravintopalvelut Oy, Kaarea Oy, Kajaanin Mamselli -liikelaitos, Palmia Oy sekä Tvärminnen eläintieteellinen asema/Helsingin yliopisto.
Toiminta
Kehitysohjelman aikana järjestetään seitsemän työpajaa, joiden teemoja ovat muun muassa hankinnat, ruokalistasuunnittelu, asiakastarpeet, työhyvinvointi, viestintä sekä vastuullisuusraportointi.
Kuva: EkoCentria
Työpajoihin liittyvät kehittämistehtävät ja ruokapalvelutoimijoiden sparraukset tuovat esille konkreettisia toimintatapoja vastuullisuustyössä etenemiseen. Lisätietoa jaetaan Bulmabaarien kautta, toivottujen teemojen pohjalta. Kehittämisohjelman etenemisestä kerrotaan virtuaali-infoissa, jotka ovat avoimia tilaisuuksia. Lisäksi avoimissa, yritysten vastuullisuus teot webinaarisarjassa yritysten edustajat kertovat omasta vastuullisuudestaan.
Hankkeen vastuullinen toteuttaja ja hallinnoija on Savon koulutuskuntayhtymä, EkoCentria ja osatoteuttajina toimivat Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu – Xamk, Ammattikeittiöosaajat ry (Amko) sekä Ruokatieto Yhdistys ry.
Tuloksena
Kehitysohjelma on kansallisen ilmastoruokaohjelman suurin hanke, jonka tavoitteena on jalkauttaa uusia, konkreettisia ja vastuullisuutta edistäviä toimintamalleja ammattikeittiöiden käyttöön. Ohjelman aikana laaditaan ja toteutetaan valtakunnallinen vastuullisten ruokapalveluiden kehitysohjelma.