Lupasin viimeksi kertoa omista epäonnistumisistani tutkijanalkuna. Koska uraa ei vielä pitkälti ole takana päin, ei mokailuakaan ole valtavasti kertynyt. Ne vähäiset voi kuitenkin jakaa kolmeen kategoriaan.
Hyvä tutkimus on uuden tiedon luomista
Suuri osa epäonnistumisistani kuuluu tutkimuksen luonteeseen. Koska olen luomassa uutta tietoa (ainakin omasta näkökulmastani), prosessi etenee yrityksen ja erehdyksen kautta. Ja osa erehdyksistä on ollut suorastaan hupaisia. Ehdoton lempparini on Beco-hankkeen aikainen ”betoniperuna”!
Koska hiilidioksidin lisäämistä tuoreeseen betonimassaan on tutkittu aika vähän, en ole aloittaessani saanut suoria vastauksia aiemmista tutkimuksista. Niinpä minun on pitänyt hakea raja-arvoja itse. Ja uskaltaisin väittää, että jokin raja ylittyi, kun tuoreeseen massaan syötti hiilidioksidia 10 % sideaineen painosta.
En keksinyt lopputuotteelle lainkaan kuvaavaa nimeä, kun tulosta raportoin. Mieleeni tuli mm. pallero, pelletti, kikkare ja kökkö. Hankkeen loppuraporttiin päädyin kirjaamaan ”paakku”. Kuvaa katsoessa sopivin mielestäni olisi kuitenkin peruna, vai mitä olet mieltä?
Hiilidioksidi kiihdyttää alkuvaiheen lämmöntuottoa. Tässä massassa lämpöä kehittyi niin paljon, että vesi oletettavasti haihtui massasta, sillä se löytyi sekoittimen sisäpinnoilta kondensoituneena pisaroiksi. Lopputulos muistutti multaista maata, josta perunat on nostettu ylös.
Betonimassan työstettävyyden saavuttaminen on ollut haaste läpi tutkimuksen. Tämän ongelman kanssa olen hakannut monet kerrat päätä seinään, mutta päässyt myös hyviin tuloksiin. Epäonnistuminen on siis portti onnistumiseen, ja voi sitä mielihyvän määrää, minkä onnistuminen pitkän taistelun jälkeen tuottaa!
Olosuhteisiin ei aina voi vaikuttaa
Polulleni on myös osunut epäonnistumisia, jotka ovat pääosin olosuhteiden aiheuttamia. Näistä mainittakoon jälleen työstettävyyteen liittyvä ongelma: väärät lähtötiedot suhteituksessa.
Jos olet ikinä tehnyt betonin suhteitusta, tiedät, mikä on lopputulos käytettäessä vääriä lähtötietoja. Jos et, niin minäpä kerron: ei toivotunlainen! Betonin osa-aineista kiviaineksella on selkeästi merkittävin vaikutus sen vedentarpeeseen. Mitä hienojakoisempaa runkoaine on, sitä suurempi on vedentarve.
Käytössäni on ollut runkoainesta, jonka rakeisuusmääritykseen en täysin luottanut. Sepeli vastasi varmasti laatutietojaan silloin, kun se meidän toimipisteellemme on toimitettu. Sen jälkeen sitä on lapioitu useita kertoja pistolapiolla ja näin ollen hienonnettu säiliön pohjalle. Pohjalla rakeisuusluku on ollut varmasti suurempi, kuin mitä olen toimittajan antamien tietojen perusteella käyttänyt suhteitukseen.
Betonin työstettävyyttä voidaan mitata painumatestauksella. Siinä tuore betonimassa sullotaan kartiomuottiin ja muotti poistetaan betonin ympäriltä. Jos testaus on sinulle täysin vieras, voit kuvitella sen ajattelemalla hiekkakakkua: kun ämpäri poistetaan hiekan ympäriltä, toivotaan kakun pysyvän kasassa. Työstettävän betonin kanssa taas toivotaan, että kakku lässähtää.
Noh, aina se ei lässähdä. Ei vaikkapa silloin, kun suhteitus on tehty väärällä rakeisuusluvulla ja vettä käytetty suihteituksen mukainen määrä. Tai silloin, kun käyttää vanhentuneita lisäaineita.
Ja tämä menee jo kategoriaan ”omat töppäykset”. Vaikka vanhentuneen notkistimen voisi (melko löyhästi) pistää olosuhteiden piikkiin sen ollessa labrassa saatavilla, niin on pakko myöntää oma harkitsemattomuutensa asiassa. Päätin käyttää notkistinta, jonka tiesin olleen jo pidemmän aikaa avattuna. Sekään lopputulos ei ollut toivotunlainen.
Tähän kategoriaan mahtuukin valtaosa tutkimuksen takapakeista. Pidän itseäni kuitenkin aivan kelpona suorittamaan tutkimusta, vaikka häpeilemättä voin myöntää olevani toisinaan impulsiivinen tai hajamielinen…eli siis ihminen!
Joskus vain inhimillisyys vaikuttaa lopputulokseen
Yhtenä päivänä Jukan ja minun oli tarkoitus tehdä kalorimetrikokeita laastimassasta. Valmistusprosessi on äärimmäisen helppo ja miellyttävä sen standardinmukaisuuden takia: sekoitus on automatisoitu, osa-aineita tulee aina tietty määrä ja hiekka tulee jopa valmiiksi punnittuna. Inhimillisten erehdysten mahdollisuus on siis aika pitkälti minimoitu.
Mutta niin vaan tuossakin onnistuttiin epäonnistumaan! Ensimmäisellä yrittämällä yleiskoneen näköisestä laastisekoittimesta puuttui vatkain kulhon sisältä. Koska vesi oli jo päätynyt kosketuksiin sementin kanssa, piti koko homma aloittaa alusta. Toisella yrittämällä saatiin kyllä massa valmistettua mallikkaasti. Vain havaitaksemme, ettei kalorimetri ole edes päällä. Näytteet pitää saada heti sekoituksen jälkeen kalorimetriin, jotta alkuvaiheen reaktioiden arvokas data saadaan talteen. Niinpä tämäkin erä epäonnistui. Kolmannella kerralla saimme kuitenkin homman maaliin! Tarvitseeko edes sanoa, että tämä tapahtui maanantaina…
Epäonnistumisen luonne on asennekysymys
Epäonnistumisista ei kuitenkaan kannata lannistua, niistä on paljon palkitsevampaa oppia. Professori Amy Edmondson on asettanut epäonnistumisen tarkempaan syyniin. Hänen loistavan havaintonsa mukaan, epäonnistumiset voi laittaa paremmuusjärjestykseen.
Jos epäonnistuu vaikkapa betonin valmistuksessa, voi siitä joko pettyä tai kehua itseään. Mikäli tavoitteena on valmistaa standardin mukainen laastimassa ja siinä epäonnistuu, syy epäonnistumiselle löytynee yllä olevan nuolen alkupäästä. Jos taas valmistaa tasosekoittimellisen betoniperunoita, epäonnistumisen aiheuttajaa voi etsiä nuolen kärjen läheltä. Kun lähtee riittävän uteliaalla asenteella kokeilemaan, epäonnistumisen sävy muuttuu.
Sanotaan, että moka on lahja. Vaikka se saattaa kuulostaa ontolta tsemppaukselta, on siinä perääkin. Mikäli aina vain tyytyy tavanomaiseen, ei voi oppia sitä, minkä oppisi pyrkiessään synnyttämään jotain uutta. Nämä kokeilut ovat epäonnistuessaankin onnistumisia.
Ole sinäkin siis rohkeasti ihminen, ja epäonnistu ylpeydellä!
Elli Tykkä
Projektipällikkö