”You got something from God what we didn’t ”, on lause, joka laitto ajattelehmaan ommaa tyytymättömyyttä ja asennetta elämää kohtaan hieman uuessa valossa.
Molen Ville, kohtuu kovvaa kolmenkympinkriisiä kärsivä mies lapista. Pitkien kiemuroitten kautta tie vei Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouhluun Kotkan kampuksele ja ensihoijjon opintoihin pari vuotta sitten. Kevväälä mie hunteerasin, että solis rohki hienoa nähä vähän maailmaa ja sitä millä mallila ensihoito on muuala, ja siittä se ajatus sitten lähtiki.
Lapin pakkaset niin hyvässä ko huonossaki kokehneena oli helppo rajata vaihtoehot ainaki yhen kriteerin mukhaan, sielon pakko olla lämmintä. Afrikka kokonaisuuessaan on mulle aivan uus maailma, ja jos kerta sinne asti lähethään niin ekkaa kertaa opiskelujen aikana vois olla menemättä siittä mistä aita on matalin.
Hermoja raastahneen parin kuukauen sähköpostien vaihon jälkheen harjottelupaikaksi vahvistu Moshi, Kilimanjaro Christian Medical Center, Tansania. Moshi ei varsinaisesti nauti kovinkhaan suurta suosiota opiskelijavaihtojen suhtheen Suomesta päin ja siksi ennakkotiot sairaalan käytännöistä ja toimintatavoista jäi suppeiksi ennen matkaa, ehkä toishaalta hyä niin.
Moshi
Joulukuun puolessa välissä konheen nokka suuntasi päiväntassaajalle. Mukhaan mulle lähti luokkakaveri, Honkalan Teemu, jonka kans tuli jaettua seuraavat kolme hikistä kuukautta. Joulukuu on aluheela ylheensä erittäin kuumaa aikaa ja välilä ihoa hivveilevä tuuli tuntu ko puhallukselta saunassa.
Moshi on asukasluvulthaan alle 200 000 asukhaan kaupunki, Afrikan mittakaavassa pikkunen kyläpahanen siis. Kaupunki ellää pitkäle retkeilyturismin ehoila Afrikan katon, Kilimanjaro-vuoren, ja isojen safarialueitten ollessa varsin aivan kaupungin kyljessä kiini.
Majotuspaikkana meilä toimi KCMC-sairaalan vieressä oleva lääkäreitten kampus, jonne sijotethaan käytännössä lähes kaikki sairaalassa harjottelussa, taikka töissä olevat ulkomaalaset. Kampuksen turvallisuuesta kertonnee karua tottuutta raskhaasti rakennettu aita ympäri vuorokauen toimivan asseellisen vartioinnin kera.
Isokokonen valkonen lappilainen katukuvassa herätti paikallisissa kohtuu suurta huomiota, fistpumppeja tulthiin löyhmään tuon tuostaki hyvässä hengessä.
Moshin ylleisilme on mahottoman mukava ja lämmin. Isokokonen valkonen lappilainen katukuvassa herätti paikallisissa kohtuu suurta huomiota, fistpumppeja tulthiin löyhmään tuon tuostaki hyvässä hengessä.
Elämä Moshissa osotti nopeasti kuitekki sen valitettavan kääntöpuolen talousvaikeuksissa olevan Tansanian toellisuuesta. Ihmisten ystävällisyys loppuu hyvinki nopeasti ”ei kiitos”- lausseen tullessa mukhaan kuvioihin. Tansanian shillingin ollessa syöksykiertheessä tunsi Suomessa pennosia laskeva opiskelijaki olevansa miljonääri kantaessaan viien ja kymmenen tuhannen shillingin seteleitä lompakossa vain maksaakseen louhnaan.
KCMC
KCMC on Kilimanjaron alueen keskussairaala ja palvellee aluheen ihmisiä 24 tuntia vuorokauessa, aina niin pitkhään ko maksukykyä riittää. Sairaala on yks neljästä isosta pääsairaalassa koko Tansaniassa ja sairaalan lähheisyyessä toimii niin lääketieteellinen yliopisto ko hoitajia kouluttava korkeakouluki.
Sairaala on perustettu uskonnolliselle pohjale Laupihaan Samarialaisen järjestön kautta, joka tukkee sairaalaa niin rahallisesti ko hengellisestikki. Useat aamut tuli kuunneltua sairaalan aluheela olevan kirkon pihala saarnaa, johon osallistuu suuri osa sairaalan työntekijöistä.
Pari päivää veimä rauhassa henkeä tulon jälkheen ja kuuntelimma muitten kampuksen vaihto-oppillaitten mietheitä. Kauhutarinat ulkomaalasten oppihlaitten kohtelusta maalailthiin meile jo ennen ko olima käyny ees sairaalassa esittäytymässä. Hoitohenkilökunnan kylmä vastaanotto oli jo pelottanu ruottalaiset, ja vastuu hoitotoimissa oli kuulema jääny nurkassa seisomisseen.
Alotimman meän taipahleen sairaalan ensiavussa ja näköhjään son aivan ittestä kiini, koska meitä kohelthiin heti ekasta päivästä lähtien ko perhheenjäseniä. Niin se mettä vastaa ko sinne huuethaan.
Valkonen mies tällä maaperälä sairaalassa on monele lähtökohtasesti aina lääkäri…
Valkonen mies tällä maaperälä sairaalassa on monele lähtökohtasesti aina lääkäri, ja moista titteliä tuli kannettua paikallisten silmissä usehaan kerthaan kielimuurin tullessa etheen. Tansaniassa ei tunneta vielä ensihoitaja-koulutusta, joten aika-ajoin oli hankaluuksia saaha selitettyä ommaa toimenkuvvaa ja koulutusta.
Mitotukselthaan alle 15 potilaspaikkanen ensiapu on jaettu karkeasti kolhmeen pääossaan, joka kattaa kaikki ikäryhmät ja sairauet, sisältäen lapsipotihlaile oman tilan.
Suomalaiset sananlaskut ”persseet olala” ja ”pää kainalossa” sai ihan uuen, kirjaimellisen merkityksen hyvinki nopeasti vuorojen eetessä.
Jo matkala lentokentältä Moshiin kauhistelimma paikallista liikennettä ja sen monimuotosuutta kaikessa rikkauessaan, mikä on kyllä valitettavasti suohraan verrannollinen ensiavun trauma-potihlaitten mäährään. Suomalaiset sananlaskut ”persseet olala” ja ”pää kainalossa” sai ihan uuen, kirjaimellisen merkityksen hyvinki nopeasti vuorojen eetessä.
työskentelyä ensiavussa
Hoitohenkilökunta Tansaniassa aina lääkäreistä hoitajjiin saapii suuren osan koulutus englanniksi ja tuli kyllä aika iso isku vasten naama oman heikohkon englannin astuessa kehhiin. Ihaillen tuli seurattua paikallisten lääkäreitten keskustelevan toisile potihlaan tilasta englanniksi, vaikka ehottomasti helpompi tapa olis ollu paikallisela swahililla kommunikointi. Lapinmurre koki aikamoisen inflaation englannin ottaessa niskalenkin, siinä missä swahilia piti opetella sen minkä ehti, sekä yrittää piettää välit länsinaapurin vaihto-oppillaissiin ruottin kielelä.
Sairaalan käytännöt poikkesi Suomesta hyvinki paljon, ja useasti joutu hierasehmaan silmiä parriinki otheesseen ko vasthaan tuli tilantheita, joita ei olis ikinä uskonu näkevän. Potihlaat otethaan vasthaan ilman sen kummempaa kiihreellisyysluokittelua, tehhään nopeasti tilanarviointi ja sitten jäähään oottahmaan virkailijan selvitellessä onko omaisilla varraa maksaa potihlaale tehtäviä hoitoja, oli kysseessä lähes kuinka kiihreellinen taphaus tahansa.
Mahollisten lääkemääräysten jälkheen omaiset lähtee hakehmaan lääkheitä paikallisesta apteekista, jos moissiin sattuu olehmaan varraa. Joissaki tappauksissa suonensisäsiä lääkkeitä ei saatu, joten otethiin halvempi vaihtoehto pillereitten muodossa ja toivothaan parasta. Joskus tuli jopa jauhettua pillereitä ja liotettua net nesteitten kans nenämahaletkusta alas, jos potihlaan kunto ei kestäny nielemistä. Valitettavasti omale kohale sattu jo ekojen päivien kohala tilantheita, jossa ootettava aika oli potihlaan kohala liian pitkä ja joutu todistahmaan kuinka elämänkaari päätty rahallisten ongelmien takia omien silmien eessä.
Paikallinen sanonta ”pole pole” tarkottaa simppelisti ilmastuna, ei kiirettä, ja tämä lause konkretisoi hyvin ensiavun toiminnan täälä, useat toimet tapahtuu ko hiastetussa elokuvassa.
Paikallinen sanonta ”pole pole” tarkottaa simppelisti ilmastuna, ei kiirettä, ja tämä lause konkretisoi hyvin ensiavun toiminnan täälä, useat toimet tapahtuu ko hiastetussa elokuvassa. Säästötoimet näkkyy niin kaluston kunnossa ja iässä ko muittenki tarvikkeitten olemassaolossa.
Puhtaat lakanat loppuu useasti sängyistä ensimmäisten tuntien aikana, ja sängyt puohleen päihvään mennessä, jolloin potihlaita hoijjethaan kunnosta riippuen pyörätuolissa, lattialla taikka pöyilä. Ensiavun ovista lappaa sisäle jos jonkilaista kulkijjaa ja meno on useasti jopa kaaosmainen. Välilä meinas usko loppua mettästäessä osaston ainoaa verensokerimittaria, kaivaessa käsin kirjotettuja potilastietopapereita miljoonien papereitten arkistosta, taikka käyttäessään samoja, karvojen ja lian peitossa olevia EKG-lätkiä aina uuesthaan ja uuesthaan.
Paikalliset ambulanssit kuljettaa potihlaita suohraan ensiavun oven etheen, ja ovien avvautuessa ekkaa kertaa paljastu ensiavun toellinen luonne. Ambulanssi kuljettaa potihlaan lisäksi paikale puoli sukua, eikä ambulansseissa ole hoitohenkilökuntaa ollenkhaan. Tästä syystä valitettava iso osa vakavasti loukkaantunheista potihlaista on elottomia sairaahlaan tullessa, omaisten apu matkala sairaahlaan koostuu lähinnä rukkoilusta. Omaiset on mukana lähes jokkaisessa toimenpitheessä, mitä potihlaale tehhään, mikä tuopii oman paihneen hoitohenkilökunnale.
Pahimmassa tappauksessa ymmärrät joka viiennen sanan ja yrität arvata ja toimia sen mukhaan.
Arvostus varsinki valkoihosta henkilökuntaa kohthaan on erittäin korkeala ja omaiset kiittellee aina, jopa kuolehmaan johtahneitten tilanteitten jälkheen. Kiihreellisissä tappauksissa kielimuuri alkaa nousehmaan vasthaan hyvinki nopeasti. Yrität parhaasti mukhaan kuunnella ko hoitajat ja lääkärit antaa sulle kauhun vallassa ohjeita ja käskyjä swahilin ja englannin sekotuksela. Pahimmassa tappauksessa ymmärrät joka viiennen sanan ja yrität arvata ja toimia sen mukhaan. Hiki virtas aina ensimmäisistä minuteista alkaen niin, että hanskoja ei mainannu saaha kässiin milhään ja työpaita piti repiä pois päältä päivän päätheeksi.
Ensiavun potilaitten joukossa tuli törmättyä useasti myös paikallisen Maasai-heimon jäsehniin. Heimo luottaa edelheenki pitkälti rohtojen ja loitsujen parantahvaan voihmaan, joka näky negatiivisena puolela ensiaphuun tulleitten potihlaitten kunnossa. Tuli nähtyä jopa erikoinen mannaustillaisuus paikallisen poppamiehen suorittamana.
Potihlaita siirrettäessä osastolle ensimmäistä kertaa koin hetkellisen pysähyksen. Osastot on kirjaimellisesti täynä. Huohneet ja käytävät pursuaa, niin potihlaita ko lattioila nukkuvia omaisiaki, näky on toela tuntheellinen. Henkilökunnasta ei ainakhaan ole pullaa, nimittäin osastot on varustettu jopa pääle kymmenellä lääkärillä, täyentävilä lääkäriopiskelijoila ja usseila hoitajilla. Osaston kaiken synkkyyen, lian ja tungoksen keskelä, joku tarras minua käestä kiini, ja lattian rajasta kuuluu kaino lause omaiselta ”thank you doctor”, joka veti jopa iso miehen hiljaseksi.
SYNNYTYSOSASTOLLA
Värikkäitten ensiavussa vietettyjen viikkojen jälkheen päätimä käyä tutustumassa sairaalan synnytysosasthoon. Päälimmäisenä tarkotuksena meilä oli nähä ainaki pari luonnollista synnytystä ja päässä olehmaan mukana niissä sen mitä taijjot sallii. Ensimmäinen viikko oli melkein ko kaohneen aartheen mettästystä, ei luonnollisia synnytyksiä. Sairaalan hyvin perinteinen tyylii on tehä keisarinleikkauksia varsin herkälä liipasinsormela ja leikkaussalissa katsomopaikat valtasi nopeasti paikalliset lääkäriopiskelijat.
Kivunlievitys on sanana paikallisile varsin outo käsite alatiesynnytysten kans. Ihmiset tietylä tavala jopa häpeää näyttää heikkouthaan, joten lääkettä myöski olhaan sitten pyytämättä. Synnyttäjän annethaan pari kertaa kokkeilla ponnistaa, ja jos ei onnistu niin ei muuta ko leikkaamala pois vain.
Heti vaihtoon tullessa tutustuima hollantilaisiin valmistuviin lääkäreihin, jotka työskentellee kahen tunnin ajomatkan päässä KCMCn alueelta. Pojat kuuli meän ongelmista vähästen synnytysten kans ja kuttu vierailulle heijjän pikkusseen sairaahlaan, Romboon. Sairaala on jopa Tansanian mittakaavassa erittäin pieni ja pyörii pitkälti ulkomaalasten työntekijöitten avustuksela.
… jos haluthaan keksiä ratkasu maailman ylikansottumiselle niin ei muuta ko soittakkaa meät paikale niin ei tule vauvvoja.
Pienen sairaalan etuina Afrikassa on juuriki korkeat synnytysluvut ja vähänen henkilökunta, joten mehän lähimä innoissaan käyhmään pari päivän vierailulla synnytyksiä mettästäessä. Kahen pitkän ja hikisen päivän tuloksena oli pakko toeta se fakta, että jos haluthaan keksiä ratkasu maailman ylikansottumiselle niin ei muuta ko soittakkaa meät paikale niin ei tule vauvvoja. Normaalin pääle 20 synnytyksen päivätahti laski nollaan, jota ihmetteli silmät pyöhreinä paikalliset lääkärit.
Pikavisiitin jälkheen palasimma takasin KCMC:n pelipaikoile toivoen tuulen kääntyhneen meän suhteen ja kyllähän sieltä niitä synnytyksiä alkoki sitten tulehmaan. Ensimmäiset synnytykset saima olla mukana avustamassa aika dramaattisissaki merkeissäki annettaessa elvytystä kahele vastasyntyhneele, toisen elvytyksen päättyessä tuloksettomana. Vaikka olema toisela puolela maailmaa, äitin rakkaus ommaa lasta kohthaan on aina iso, suru on valtava.
Viimiset viikot palasimma meän lähtöpisteesseen ensiavun tiloihin. Iso hikinen suomalainen oli vakkiinnuttanu paikkansa siihen malliin sairaalan katukuvassa, että viimisten päivien ajan kestähneet hyvästelyt eri ihmisten kans jääpii kyllä muisthiin lopuksi ikkää.
Ei voi sanoa, että reissun jälkheen olis yhtä kokemusta rikhaampi, koska kolmessa kuukauessa ehti nähä ja kokea niin valtavasti. Paljon uusia ystäviä, unohtumattomia hetkiä niin hyvässä ko pahassaki.
Vaikka lähtökohat elähmään ja sen ylläpithoon on huikean erilaiset Suohmeen verrattuna, on läheisten välittäminen asia, joka ei muutu, vaikka välissä olis tuhansia kilometrejä.
Ville Kunnari, ensihoitaja (AMK) -opiskelija, Kotka