Kun keräsimme kevättalvella tarinoita ja muistoja Peitsarin alueelta, kenties eniten asukkailta nousi muistoja ja ajatuksia Peitsarin Pappilasta. 90-luvun alussa palaneesta kappalaisen asunnosta, joka ehti olemassaolonsa aikana toimia myös alkoholiparantolana, sekä muistikuvien mukaan myös jonkin aikaa kirpputorina.
Peitsarin Pappila sijaitsi Suojalammen lähellä olevalla kukkulalla. Nykyisin paikalla on palvelutalo. Alkuperäinen pappila rakennettiin 1600-luvun alussa. Kappalaisen virka-asunnoksi se vakiintui 1700-luvun loppupuolella. Pappila toimi kappalaisen virka-asuntona vielä 1970-luvulle, kunnes maaseurakunta möi pahasti rapistuneen asunnon Mikkelin kaupungille. Kaupunki suunnitteli kiinteistön kunnostamista 1990-luvulla, mutta valitettavasti kiinteistö paloi täysin vuonna 1992. Nykyisin paikalla vanhasta pappilasta muistuttaa vain vanhan pappilan kiviaita, joka on suojeltu.
Peitsarin Pappila mainitaan Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoissa, sillä kuuluisan sotasankari kenraali Georg Carl Von Döbelnin uskotaan saaneen hoitoa pappilassa haavoituttuaan Porrassalmen taistelussa v. 1789.
”Peitsarin S-marketissa, joka on lähin kauppani, käydessäni tai Peitsarin ohi kulkiessani mieleeni tulee usein Peitsarin pappila, joka oli ensimmäisen kappalaisen asuintalo jo 1600-luvun alussa. Myöhemmin, 1700-luvun loppupuolella, Peitsari vakiintui ensimmäisen kappalaisen virkataloksi. Peitsarin pappilasta kertovat yhä edelleen kaupunginosan kadunnimet Kappalaisenkatu ja Papinpolku. Mainittakoon vielä, että koko kaupunginosa on saanut nimensä talosta Peitsari, jossa kappalainen asui.”
Alkuperäinen pappila myytiin Urpolaan v. 1834, ja nykyään tämä on Mikkelin vanhin rakennus. Rakennuksessa, ns. pikku Pikku-Urpolassa, toimii nykyään Urpolan luontokeskus.
Historiallisesti merkittävän pappila herätti 80–90-luvulla alueen lapsissa ja nuorissa kauhun tunteita, ja pappilasta liikkui hurjia huhuja ja kummitustarinoita.
”Muistelen, että olisin ollut katsomassa pappilan paloa..muistaako/tietääkö kukaan minä vuonna se paloi? Oli kyllä pelottava..yks päivä just puhuttiin puolison kanssa siitä. Muistelin, kun penskana leikittiin siinä pappilan ympäristössä ja kaikenlaisia kummitusjuttuja kerrottiin 😱”
” Mäkin muistan että olin. Launialasta pyöräilin ja näin savun. 90-luvun alussa paloi mutta en löytänyt nyt tarkempaa tietoa”
” se pappila oli muuten pelottava paikka 😳 en muista miksi, mutta joku juttu siihen liitty..”
”Eli siis varmasti ihan paikkansa pitävä tuo muistikuva tulipalon katselusta 🤔”
”kyllä se paloi. Minäkin olin katsomassa.”
”Pappilan tulipalo minun muistikuvieni mukaan oli joskus 80-90 taitteessa. Muistan ne rauniot ja sen pihasaunan talon vastapäätä. Olin myös töissä siihen tilalle rakennetussa hoivakodissa.”
”Peitsarin vanha pappila toimi alkoholistien majapaikkana ja me nuoret kävimme pappilan mailla omenavarkaissa. Saimme kovasti huutia näiltä asukkailta ja myös pelkäsimme heitä.”
”Asuin Peitsarissa -80 ja -90 luvuilla. Pappila tulee mieleen voimakkaana muistona. Siitä tuli kuljettua ohi ja se oli lähellä lenkkipolkuja. Asuttunakin se oli pitkään ennen purkamista. Taisi isompi tulipalokin olla jossain vaiheessa? Taipuisiko vanha Pappila muraaliin? Asuin Kappalaisenkadulla 17 vuotta.
” Peitsarin pappila (jossain vaiheessa 80 -luvun alkupuolella toimi myös kirpputorina jonkin aikaa)”
” Peitsarissa oli aikoinaan puinen vanha pappilarakennus joka tuhoutui muistaakseni 1980-luvun lopulla tai 90-luvun alussa tulipalossa. Siihen aikaan se ei enää ollut pappilana, taisi olla jo aika rapistunut rakennus, muistaakseni Emmauksen kirpputori tai joku vastaava siinä oli vielä 1980-luvulla.
Voisikohan tämä rakennus olla jollain tavalla mukana muraalissa? Kuvia siitä varmasti löytyy erilaisiasta kuva-arkistoista tai mikkeliläisiltä.
Peitsarin Pappilasta löytyi vain vähän valokuvia. Pyysimme muraalin taiteilijoille kuvia nähtäväksi Mikkelin kaupunginmuseon arkistoista, ja sieltäkin kuvia oli saatavilla hyvin niukalti. Saimmekin toiveen museolta, että jos alueen asukkailta löytyy yksityiskokoelmista kuvia pappilasta, niin olisi mahtavaa saada niitä Mikkelin museolle tulevia sukupolvia varten.
”Peitsarin pappila kuului Mikkelin maaseurakuntaan. Maat Peitsarin alueella olivat pappilan viljelys- ja karjanhoitomaita. Metsästä poimittiin marjoja ja sieniä. Pappilan karjakot ja muut työmiehet asuivat omassa rakennuksessaan pappilan vieressä.
Myöhemmin pappila toimi asunnottomien alkoholistien asuntolana. Asukkailla oli kova kuri, he eivät saaneet puhua eivätkä huudella ohikulkijoille. Mieleen ovat jääneet portailla istuskelevat miehet jotka kulmiensa alta katselivat uimarannalle kulkevia lapsia.
Asuntolassa ”Hakkaraisen mummo”, talonmiehen rouva, oli tuttu näky kesäisin kasvimaalla kitkemässä. Jututti ohikulkijoita ja tarjosi lapsille puutarhan antimia.
Asuntolan toiminnan loppuessa pappilan rakennuksessa toimi jonkin aikaa Emmauksen kirpputori. Sittemmin rakennus autioitui ja lopuksi tuhoutui tulipalossa. Olisivatko asunnottomat vieläkin etsineet suojaa tiloista ja saaneet tulipalon aikaiseksi?
Suojalampi kuului pappilan maihin ja siellä pappilan karjakot kävivät juottamassa lehmiä. Lammen rannassa oli myös pyykinpesupaikka patoineen, olihan siinä sileää kalliota ja isoja kiviä, joilla myös lähialueen naiset kävivät mattoja pesemässä. Suojalammen rannalla oli myös uimapaikka. (Nykyisin kaupungin hoitama uimaranta.) Pekka Lappi -niminen poika oli kova uimaan, niinpä eräs iso kivi on hänen harrastuksensa mukaan nimetty Lapin kiveksi.
Peitsarinkujan pojat löysivät Suojalammelta lentokyvyttömän joutsenen. He noukkivat sen talteen ja sitä hoidettiin Peitsarinkuja 9:n parvekkeen alla. Pojat antoivat joutsenelle nimeksi Paavo. Siitä nimestä ei tykätty, koska Peitsarinkujalla asui silloin Paavo-niminen talonmies.
Peitsarinkujan asukkaat kävivät Paavoa (joutsenta) ihmettelemässä. Sittemmin Paavo lähetettiin Heinolan lintutaloon hoidettavaksi. Siellä se saatiinkin kuntoon ja voitiin palauttaa luontoon.”
”
Muutimme syksyllä 1969 Peitsarin pappilaan. Marraskuussa sinne avattiin asuntola alkoholisteille. Vieläkin on tallella mustakantinen paksu vihko jossa on ylhäällä asuntolassa asuneiden miesten nimet ja kaikenlaisia tapahtumia asuntolasta. Isä toimi asuntolanhoitajana, äiti siivosi asuntolaa joka viikko. Miehille tuotiin lämmin ruoka joka arkipäivä jostain keskuskeittiöltä, ja pyykki pesetettiin kaupungin keskuspesulassa. Miehet saivat kylpeä kerran viikossa. Joka kuukausi meillä oli palaveri miesten ja asuntolan asioista, johon osallistui meidän isä, kaupungin sosiaaliviranomainen Viinikainen, yksi asuntolan asukkaista oli joskus paikalla sekä pelastusarmeijasta Tiainen. Hän myös piti joskus miehille hartaushetkiä. Asuntolaan ei saanut tuoda viinaa, ja joskus joutui hälyttämään poliisit paikalle kun tuli tappelua miesten kesken. Miehet asuivat pappilassa toisella puolella jonne heillä oli oma sisäänkäynti, me asuimme toisella puolella. Pappilassa asutusta ajasta jäi ihan hyvät muistot vaikka asuimmekin alkoholistien kanssa samassa rakennuksessa, ei sitä silloin pitänyt mitenkään kummallisena. Miehet opimme tuntemaan kaikki nimeltä, he olivat kuin samaa perhettä, tapoineen ja tempauksineen.
Muistan nähneeni liito-oravan metsän reunassa lähellä pappilaa, en ole sen jälkeen liito-oravaa nähnytkään. Suojalammella opin ensin sukeltamaan ja sitten uimaan, talvella kävimme joskus luistelemassa siellä. Pappilan puutarha oli aivan ihana valtavine puineen, vaahteroista pidän edelleen hyvin paljon. Oli monta omenapuuta, kirsikoita ja paljon viinimarjapensaita.
Naapurissa asui Haikaraisen perhe, kuulin puhuttavan arenttimiehestä, ihmettelin silloin mitä se tarkoittaa. Joskus haimme siskon kanssa maitoa suoraan navetasta. Olenpa muutamia kertoja pyörittänyt separaattoria karjakeittiössä. Eräs hauska muisto tuli mieleeni liittyen Haikaraisten lehmiin. Kerran kesällä kun ne olivat laitumella lähellä pappilaan vievää tietä, huomasin että yksi lehmistä oli karannut vähän kauemmas. Kävin kertomassa asiasta jollekin aikuiselle. Menin takaisin talon nurkalle tähyilemään ja huomasin että siellä on toinenkin vaalea lehmä karannut, ja ei kun viemään tietoa toisesta karkulaisesta. Haikaraiset kiiruhtivat ottamaan lehmiään kiinni. Takaisin tullessaan he kertoivat että eihän siellä ollut kuin yksi lehmä. Se toinen ”lehmä” oli ollut läheisessä talossa asuva eläkkeellä oleva poliisi valkoinen paita yllään. Hänkin oli huomannut karanneen lehmän ja mennyt sitä kiinni ottamaan. Silmälasit minä sitten vähän myöhemmin sainkin😊
Olisihan niitä muistoja paljonkin. Asuimme Peitsarin pappilassa kesään 1974, jolloin muutimme Keski-Suomeen. Oli surullista kuulla että pappila oli palanut.”
Pappila on aikanaan ollut alueen asukkaille tärkeä ja merkityksellinen paikka, ja onkin surullista, että millaisen lopun se koki. Pappilan tarina ja muistot kuitenkin jatkavat elämää niin aikalaisten muistoissa, kuin myös Peitsarin muraalissa. Ja muraalissa pappilan tarina sai arvoisensa päätöksen. Käy katsomassa, niin tiedät millaisen.
Emmi Nykänen
TKI-asiantuntija, Hyvinvoiva asukas -hanke