Ennen terveydenhoitajakoulutukseen hakeutumistaan Anni Vesterinen oli sekä sairaala- että piikkikammoinen. Epätodennäköisistä lähtökohdista huolimatta Xamkista on löytynyt oma yhteisö, omat verkostot ja oma juttu, joka on vienyt 22-vuotiaan opiskelijan jopa Belgiaan asti hakemaan alan työkokemusta.
Kerro kuka olet, mitä opiskelet ja missä vaiheessa opintoja olet?
Vesterisen Anni, 22-vuotias ja kolmatta vuotta opiskelen terveydenhoitajaksi. Opinnot aloitin 2021 tammikuussa, ja näillä näkymin valmistun jouluna 2024.
Mikä sai sinut hakemaan Xamkiin opiskelemaan?
Olen Lappeenrannasta kotoisin ja suoritin vuoden vapaaehtoisen asepalveluksen Hämeenlinnassa varusmiessoittokunnan laulajana, kotiutuen alikersanttina jouluna 2020. Ennen asepalveluksen alkamista olin jo muuttanut Kouvolaan. Kun sain tietää, että terveydenhoitajaopinnot ovat mahdollisia Kouvolassa, ja kuulin ystäviltä Xamkin tiiviistä yhteisöstä ja joustavista opinnoista, niin se vakuutti minut.
Kuulemani perusteella syntyneet odotukset ovat täyttyneet, ja olen saanut paljon uusia ihmisiä elämääni. Yhdessä teemme kaikkea spontaania ja kivaa, kuten vaikka lumikenkäilyä ja muita Xamkin lajikokeiluja, ja tietysti yhteisiä illanviettoja. Pienellä kampuksella ihmisiin tutustuminen on ollut helppoa, ja pienellä paikkakunnalla omat ystävät asuvat naapurissa. Se on iso voimavara.
Minkälaista opiskeluaika on ollut? Mikä on ollut parasta ja mikä vaikeinta?
Haastavinta on ollut etänä oleminen. Välillä on ihanaa laittaa Teams päälle, ja kokkailla samalla kun kuuntelee luentoa, mutta kaipaan tosi paljon ihmisten kanssa olemista ja tekemistä, spontaania vuorovaikutusta. Sitä, että oppitunnin jälkeen jäädään höpöttelemään luokkakaverien ja opettajien kanssa.
Parasta opinnoissa on ollut se, että ne ovat tuoneet mukanaan todella paljon uutta näkökulmaa kaikkeen. Soteala oli tosi villi kortti minulle – jos joku olisi viisi vuotta sitten sanonut, että työllistyn tälle alalle, niin olisin nauranut ne maan alle.
Olen ollut sairaalakammoinen ja piikkikammoinen. Kaikki lähtökohdat ovat puhuneet sitä vastaan, että lähtisin tälle alalle. Eli olen todella pystynyt haastamaan itseäni, ylittämään pelkojani ja ennakkoluulojani, ja työntänyt itseni epämukavuusalueelle vain huomatakseni, että hei – tää on mun juttu.
Jos alkuasetelmat olivat nämä, miten keksit hakea terveydenhoitajaksi?
Minua kiinnostaa työ, jossa on mahdollisuus tehdä itsenäistä työtä tiimissä ja kohdata ihmisiä. Olen aina ollut todella kiinnostunut kaikenlaisista seurannoista ja siitä, että asioita voidaan arvioida ja terveyttä kehittää. Vaikka sairaanhoito alun perin kauhistuttikin, niin myöhemmin ymmärsin sotealan olevan todella laaja. Yhdessä tekemistä on paljon, opinnot ovat käytännönläheisiä, ja terveysalalla on erilaisia mahdollisuuksia kuten neuvolatyö tai nuorten parissa työskentely. Armeijassa kiinnostuin myös kenttäsairaanhoitajatyöstä.
Minkälaisia verkostoja olet saanut opiskelujesi aikana? Mitä harjoitteluja olet tehnyt?
Ensimmäinen harjoitteluni oli perushoidon harjoittelu, jossa olin nelisen viikkoa, neljän kuukauden opintojen jälkeen. Eli kokemusta oli vielä todella vähän, mutta harjoittelu meni hyvin. Ystävystyin ohjaajani kanssa ja sain hänestä itselleni mentorin, jonka kanssa voin nykyäänkin jakaa kokemuksia alaan ja työelämään liittyen.
Sain tästä ensimmäisestä harjoittelusta myös työpaikan. Olin töissä kesän, ja seuraavanakin kesänä soitettiin, että opintopisteeni riittävät sairaanhoitajan sijaisuuteen. Se oli tosi hieno juttu, ja jokaisen harjoittelun jälkeen harjoittelupaikat ovat tarjonneet minulle sijaisuutta tai kesätyötä. Itselleni tämä on ollut tärkeä mittari siitä, että harjoittelu on sujunut hyvin.
Missä kaikkialla olet harjoitellut?
Olen tehnyt jokaisen harjoitteluni eri paikkakunnalla. Olen ollut Kuopiossa Niuvanniemen oikeuspsykiatrisessa sairaalassa, jossa tein sijaisuuden työharjoittelun jälkeen. Tein sisätautiharjoittelun Jyväskylässä sairaala Novassa, joka on ihan uusi sairaala. Siellä pääsin näkemään uutta teknologiaa, mikä oli tosi innostavaa. Viime syksynä olin puolestaan vaihdossa Belgiassa, jossa harjoittelin leikkaussalissa ja kotihoidossa, ja nyt olen lähdössä Kotkaan lasten ja nuorten poliklinikalle sekä teen terveyskeskusharjoittelun kotikaupungissani Lappeenrannassa. Eli todella paljon olen päässyt verkostoitumaan, ja jos joskus esimerkiksi muutan toiselle paikkakunnalle, niin minulla on näytöt annettuna ja verkosto sekä suosittelijat valmiina.
Xamkin lupaus on Tunne huominen. Miten Xamk on auttanut sinua tuntemaan huomisen ja rakentamaan oman näköistäsi elämää ja tulevaisuutta?
Se on tarkoittanut sitä, että opinnoissa ohjataan tosi hyvin, ja on matala kynnys saada ohjausta ja suuntaa omiin opintoihin. Usein koen, että opettajat osaavat sanottaa sen, mille minulla ei ole vielä nimeä. Saan paljon kannustusta oman tulevaisuuden visioni tavoitteluun.
Xamkissa jokainen kohdataan omana itsenään. Minulle tärkeintä on olla aina parempi ihminen, ja muille sellainen kuin mitä tahdon olla. On hienoa, että Xamk kasvattaa sellaiseenkin, ja tukee jokaisen henkilökohtaista kehitystä ihmisenä.
Sanotaan, että xamkilaisuus on asenne, joka yhdistää. Mitä se tarkoittaa sinulle?
Se on esimerkiksi tietty ilmapiiri. Se on yhdessä tekemisen meininkiä, vähän sitkeyttäkin, koska me tulemme pieniltä kampuksilta ja uskomme omaan juttuumme. Me olemme tiivis porukka, jossa meidän ei tarvitse todistella mitään toisillemme. Olemme itse valinneet mitä teemme, ja tiedämme olevamme hyvässä koulussa, jossa opetus on laadukasta.
Joskus saatetaan ajatella, että ammattikorkeakoulu on altavastaaja, koska Xamkia ei aina tunneta – mutta me kyllä tunnemme, ja olemme Xamkista hiton ylpeitä. Ja se näkyy. Kun edustamme koulua eri tilaisuuksissa, on aina ylpeydenaihe kertoa, että olemme Xamkista.
Mitä terveisiä tahtoisit lähettää lukijalle, joka harkitsee Xamkiin hakemista?
Olen itse aina miettinyt niin, että mukavuusalue kasvaa, kun menee epämukavuusalueelle. Jossain vaiheessa huomaat, että ne itse asetetut rajat on ylitetty jo aikaa sitten. Aina kannattaa uskaltaa! Ja aina kannattaa miettiä mikä on pahin asia, mitä voi tapahtua? Se, että hakee kouluun, tapaa uusia ihmisiä, löytää ehkä intohimon omasta alasta ja verkostoituu työelämään opintojen aikana ei kuulosta kovin pahalta!
Minunkin lähtökohtani olivat ne epätodennäköisimmät ja syvästi oman epämukavuusalueeni ytimessä. Ja mitä tapahtui? Löysin oman alani, yhteisöni, verkostot ja valtavasti työelämäkokemusta jo tässä vaiheessa opintoja. Eli kannattaa uskaltaa ja olla rohkea. Jos sinulla on intuitio siihen, että tää vois olla mun juttu, niin älä aseta itsellesi esteitä, vaan luota sisäiseen ääneesi.
Lue lisää Annin Emma Gaala -työkokemuksesta täältä.