Opiskelu on koko elämän jatkuva prosessi. Se on itsensä ja osaamisensa kehittämistä, ymmärryksen ja näkökulmien lisäämistä. Opintojeni myötä olen oppinut, että opiskelu opettaa myös monesta muusta kuin opiskeltavasta aiheesta.
Opintojeni myötä olen oppinut, että opiskelu opettaa myös monesta muusta kuin opiskeltavasta aiheesta.
Valmistuin sairaanhoitajaksi silloisesta Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulusta joulukuussa 2011. Olin istunut koulun penkillä kuusitoista ja puoli vuotta putkeen. Moni samaan aikaan valmistunut uhkasi, ettei opiskelisi enää koskaan. Itse ajattelin toisin. Halusin työelämään oppimaan lisää, sillä jo silloin ymmärsin, kuinka vähän todellisuudessa ymmärsinkään. Sen tiesin, että vielä jonain päivänä jatkan opintojani. Sitä, missä, mitä ja milloin, en tiennyt, mutta halu oppia oli suuri.
Opin työssäni päivystyksessä paljon, perustin välillä perheen, etenin yksikössä osaamisalueelta toiselle ja pian huomasin kaipaavani lisää haastetta. Haaveilin liikuntalääketieteen opinnoista, sillä se oli ja on edelleen aihe, josta haluan oppia lisää. Syksyllä 2016 aloitin jatko-opinnot avoimen yliopiston liikuntalääketieteen kurssilla. Opiskelutaidot palautuivat nopeasti ja kurssi meni hyvin, joten päätin hakea seuraavana keväänä päätoimiseksi opiskelijaksi.
Yhteishaku keväällä 2017 opetti minulle jotain intuitiosta.
Yhteishaku keväällä 2017 opetti minulle jotain intuitiosta. Hain ennakkosuunnitelman mukaan kahteen eri yliopistoon lukemaan liikuntalääketiedettä, mutta jokin sai katselemaan myös muita vaihtoehtoja ammattikorkeakoulun puolelta. Kliinisen asiantuntijan tehtävät voisivat kiinnostaa, pohdin, ja niin päätin hakea kliinisen asiantuntijan opintoihin. Juuri ennen hakemuksen lähettämistä päätin katsoa tarjontaa vielä kerran. Silmiini osui akuutin hoitotyön YAMK-tutkinto. Luin kuvauksen, innostuin ja päätin, että jos eivät liikuntalääketieteen ovet avaudu, niin tänne minä pääsen.
Piru toisella olkapäällä muistutteli, että Kotkaan on Joensuusta pitkä matka, mutta hiljensin sen päättäväisesti. Laitoin hakemuksen menemään, yhteensä viiteen koulutusohjelmaan, ja aloitin valmistautumisen pääsykokeisiin. Päätin, että jos yliopisto ei avaa oviaan, niin teen parhaani päästäkseni Kotkaan, vaikka lähipiiristä pitkää välimatkaa kovasti kauhisteltiinkin. Liikuntalääketieteen ja minun väliin jäi 21 hakijaa. Akuutti hoitotyö kutsui, ja epäilijöille vastasin koulumatkojen olevan tervetullutta omaa aikaa.
… epäilijöille vastasin koulumatkojen olevan tervetullutta omaa aikaa.
Kun koulu elokuussa 2017 alkoi, olin innoissani uudesta sivusta elämässäni. Halusin oppia uutta ja löytää sen, mitä työelämältä jatkossa haluan. Pian koulun alettua, täyttä työaikaa opintojen ohella tehdessäni, opin jotain motivaatiostani. Opin ymmärtämään, miksi olenkaan haalinut elämäni täyteen asioita ja miksi olen aina ollut viime tipan opiskelija. Kiire on hyvä motivaattori. Työskentelen akuutin hoitotyön parissa ja olen aina nauttinut akuuteista tilanteista, pienestä paineesta. Työyksikköni on muuttunut ja työnkuvani on muuttunut, eikä akuutteja tilanteita satu omalle kohdalle aina edes viikoittain. Olin alkanut haalia painetta muualta, halusin aina vain lisää haastetta. Siksi kai ruuhkavuosien keskelle tuli opinnotkin aloitettua.
Kun opin tunnistamaan itsestäni tämän puolen, opin myös huomaamaan, kuinka takakireäksi se oli minut tehnyt. En jaksanut keskittyä yhteen asiaan kauaa, vaan koko ajan mieleeni pulpahteli sitä ja tätä muuta nopeasti hoidettavaa. Tein tehtäviä päällekkäin ja löysin yhden lähdemateriaalia hakiessani hyviä lähteitä toiseen. Ajatukset piti heti kirjoittaa ylös ja pilvipalvelu täyttyi nimettömistä tiedostoista, joissa oli muutama muistiinpano, enkä pian edes muistanut, mihin ne liittyivät.
Keväällä 2018 tein puolikasta työaikaa ja pidin toisen puolikkaan opintovapaata. Edistin opinnäytetyötäni, ja se sujui oikein hyvin. Opin keskittymään paremmin, opin antamaan aikaa harrastuksille ja opin välillä myös laiskottelemaan.
Opin keskittymään paremmin, opin antamaan aikaa harrastuksille ja opin välillä myös laiskottelemaan.
Kesällä 2018 palasin täysipäiväisesti työelämään ja ajattelin työstää opinnäytetyötä hiljalleen, ilman painetta. Pian opin paljon työssäjaksamisesta. Kielsin itseäni tekemästä opinnäytetyötä, jos koin, etten jaksaisi tehdä sitä hyvin. En koskenut tutkimukseen koko kesänä. Pitkin opintoja olin valinnut tehtäviini huomaamattani näkökulmaksi työhyvinvoinnin ja työssä jaksamisen. Huomasin, että oma jaksamiseni oli vaakalaudalla, ja näin myös, kuinka työtoverit uupuivat yksi toisensa jälkeen.
Koko kesän olin pyrkinyt samaan kuin opintovapaalla, antamaan aikaa harrastuksille. Loppukesästä opin, että myös niistä on osattava hellittää, jos jaksaminen ei riitä. Opin olemaan itselleni armollinen. Kesä opetti minut nauttimaan opiskelusta. Siitä, että saa itse luoda aikataulunsa ja työskennellä paljon silloin, kun siihen on hyvä vire, sekä levätä silloin, kun siltä tuntuu. Vuorotyö ei anna tähän mahdollisuutta. Opin nauttimaan opintovapaasta, ajasta opiskelulle, joten hain sitä syksylle lisää.
Syksyn opintovapaa erosi keväästä siten, että otin sitä kerralla aivan kokoaikaisesti. Lokakuusta joulukuun alkuun keskittyisin kouluun, viimeistelisin opinnäytetyöni huolellisesti ja voisin olla tyytyväinen panostukseeni. Pian opin, että motivaatiolle pitää antaa aikaa – ja edelleen sopivasti kiirettä.
Opintovapaan alku meni ihmetellessä, toipuessa raskaasta työkesästä ja keräillessä motivaatiota. Annoin aikaa perheelle ja huomasin olevani ihmeellisen hyväntuulinen. Nautin ajasta lapsen kanssa ja siitä, etteivät tekemättömät asiat olleet mielessä koko aikaa. Opin pitämään siitä, millainen olen äitinä, ja huomaamaan, että tarvitsen aikaa myös sille. Äitiyttä ei voi suorittaa vähän kerrallaan silloin, kun on aikaa, niin kuin olin tehnyt vähän kaikelle. Äitiys vaatii aitoa läsnäoloa. Viisi vuotta minulta kesti tätä opetella.
Annoin aikaa perheelle ja huomasin olevani ihmeellisen hyväntuulinen.
Pian oli kuitenkin jo sopivasti kiire. Opinnäytetyö piti saada kolmessa viikossa valmiiksi ja työstämiseen löytyi vihdoin sopiva vire. Ehdin luvata itselleni, että valmistuminen saa siirtyä suunnitellun joulukuun sijaan tammikuulle, mutta opinnäytetyön esitän marraskuussa suunnitelman mukaisesti. Se antoi sopivasti rentoutta, kun muita tehtäviä ei tarvinnut huolehtia, mutta sopivasti kiirettä, että se suurin työ täytyi tehdä nyt kunnolla loppuun.
Olen oppinut myös itsestäni työntekijänä. Tiedän, mitä työltäni haluan, ja etenkin, mitä en halua.
Olen oppinut myös itsestäni työntekijänä. Tiedän, mitä työltäni haluan, ja etenkin, mitä en halua. Haluan edistää niin itseni kuin muidenkin työhyvinvointia ja työssä jaksamista. Olen tarkka ja haluan olla tilanteen tasalla. Siksi minulta myös kysytään usein. Työ on paineistettua ja kuormittavaa, toistuvat keskeytykset ovat enemmän sääntö kuin poikkeus ja jatkuva perehdyttäminen ja ohjaaminen on väsyttävää, vaikka sitä tekisi mielelläänkin. Niinpä opettelen sanomaan myös ei. En ota vastuuta sellaisesta, mistä minun ei tarvitse.
Olen oppinut näkemään itsessäni johtajan. Opintoihin hakeutuessani vannoin, ettei minusta tulisi johtajaa. Edelleenkään en näe itseäni perinteisesti hoitotyön esimiehenä, mutta johtajuus esimerkiksi projektityössä on alkanut kiehtoa. Otan helposti vastuuta ja johdan päivittäistä toimintaa, mutta vasta opiskelu auttoi näkemään sen puolen itsestäni.
Olen oppinut näkemään itsessäni johtajan.
Olen oppinut, että kiire on hyvä motivaattori, kun sitä osaa hallita. Olen oppinut, etten voi puskea itseäni äärirajoille jatkuvasti, vaan vain tarpeellisissa paikoissa. Vastapainoksi on myös levättävä. Olen oppinut paljon itsestäni opiskelijana. Pidin itseäni keskinkertaisena oppijana, mutta näiden opintojen myötä olen huomannut, että löytämällä oman opiskelutyylini, kiinnostumalla aiheesta ja liittämällä sen aiempaan osaamiseeni, voin tulla erittäin taitavaksi opiskelijaksi.
… löytämällä oman opiskelutyylini, kiinnostumalla aiheesta ja liittämällä sen aiempaan osaamiseeni, voin tulla erittäin taitavaksi opiskelijaksi.
Olen ajoittain raivostuttavan tarkka omista töistäni, ja nautin tekstin tuottamisesta. Minulla on hyvä muisti, sillä teen itselleni jatkuvasti muistisääntöjä ja pohjaan muistettavat asiat aiempaan osaamiseeni ja kokemuksiini. Opettelen mielelläni suuret linjat, joiden sisällä voin soveltaa oppimaani tai osaan etsiä tarvittavan tiedon. Mielestäni nämä ovat olleet ylemmässä ammattikorkeakoulussa oikein toimivia opiskelijan ominaisuuksia.
Olen oppinut myös työn kehittämisestä. Opinnäytetyönäni toteutin toimintatutkimuksen työyksikkööni. Huomasin, että niin opinnäytetyössä kuin kehittämistyössä yleensä on siedettävä epävarmuutta. On mentävä sitä kohti, minkä sillä hetkellä päämääräksi tietää, ja jos se muuttuu matkalla, niin sitten toimitaan sen mukaan.
Kehittämistyö vaatii valtavasti pohjatyötä ja syvempää ymmärrystä aiheesta. Sellaista ymmärrystä, mitä ei käytännön työstä saa, vaikka aiheen parissa työskentelee päivittäin. Ymmärrystä siitä, mitä tutkittu tieto aiheesta kertoo ja kuinka vähän tutkittua tietoakin saattaa olla. Olen löytänyt itsestäni tutkijan. Kiinnostus tutkimuksen tekemiseen saattaa kantaa pitkällekin.
Kaiken tämän olen jatko-opiskelun myötä oppinut ja siinä on paljon asiaa elämästä.
Heli Suhonen, sairaanhoitaja, akuutti hoitotyö (YAMK)
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Kotka
