Helsingin yliopisto isännöi 7.-9.3.18 Digital Humanities in the Nordic Countries (DHN 2018) –konferenssia. Digitalian Xamkin edustusto rantautui konferenssiin kahdessa osassa, ensin Anssi Jääskeläinen ja torstain kahvitauon vuoronvaihdon jälkeen Miia Kosonen. Myös Kansalliskirjaston ja Ruralian kollegoita oli runsaasti mukana.
Konferenssin Twitter-feedistä saatoimme lukea, että digitaalinen humanismi käsitteenä olisi määriteltävä tarkemmin. Toivottavasti tämä määrittely lopulta edistyy lähivuosina, sillä sama kysymys on ollut ilmoilla jo pitkään.
Yhden näkökulman digihumanismiin tarjosi keynote Caroline Bassett Sussexin yliopistosta. Hän lähestyi ilmiötä mediatutkijan silmin. Digitaalisuudellakin on historiansa, vaikka ajattelemme sen olevan uutta. Vapaan ja avoimen verkon historiaan syventyminen voi Bassettin mukaan lisätä toiveikkuuttamme aikana, jolloin olemme GAFAn vallassa (Google, Apple, Facebook, Amazon). Tämä on helppo allekirjoittaa. Ovathan monet näiden yritysten entiset johtajatkin todenneet luoneensa hirviön.
Bassett avasi puheenvuorossaan digikehitykseen liittyviä markkinauskoisia utopioita, vaati lisää kriittisyyttä ja valotti yleisöä huvittaneilla esimerkeillä teknologiaa ”kroonisena pettymyksenä”. Hänen tämänhetkinen tutkimuksensa käsittelee anti-computingia, josta olisi ollut kiinnostavaa kuulla enemmän – eihän edes yksi markkinaliberaalin informaatiouskon lippulaivoista eli Google löydä aiheesta mitään lisätietoa.
Viimeisen konferenssipäivän ”Digital and critical Friday” järjestettiin hienoissa puitteissa HY:n Tiedekulmassa. Kuva tiivistää xamkilaisten palautteen järjestelyistä.
Erityisen paljon odotin torstain ”Legal and ethical issues” –osuutta. Sen avasi Pelle Snickars Uumajan yliopistosta pitämällä yhden parhaista kuulemistani konferenssiesityksistä. Tutkiessaan digitaalisia suoratoistopalveluja ja musiikin striimausta kulttuuriperintönä Snickarsin tiimi ajautui törmäyskurssille Spotifyn kanssa. Tutkijoiden näkemyksen mukaan yritys pyrki saamaan Swedish Research Councilin vetämään pois yhdeksän miljoonan kruunun rahoituksen hankkeelle, kun taas Spotifyn näkemys asiasta oli pyrkiä kiinnittämään huomiota siihen, että tutkimus rikkoo palvelun käyttöehtoja. Spotify Teardown –kirja on herättänyt paljon keskustelua jo ennen julkaisemistaan.
Osa tutkijoista ei halua rikkoa digitaalisten palvelujen käyttöehtoja, kun taas osa tekee tämän tietoisesti – ja saa siitä huolimatta julkaisun. On tutkimuksen arvioijien vastuulla puuttua asiaan. Tutkija pahiksena –puheenvuoronsa osuvasti otsikoinut (Breaking bad (Terms of Service)?) Snickars totesi lopuksi, ettei Spotifyn käyttäjien yksityisyyttä ole projektissa loukattu, mitään henkilökohtaista tietoa ei ole kerätty, eikä tekijänoikeudella suojattua materiaalia jaettu. Streaming –projektia ei voi hänen mukaansa syyttää edes eettisen normiston rikkomisesta, koska mitään tällaista yhteistä normistoa ei ole!
Joukkoistamiseen ja yhteistyöhön liittyvässä osuudessa Tanskan Kansallisarkiston tutkijat esittelivät vapaaehtoisten työn tuloksia ja yhteensovittamista tiedon jatkokäytön vaatimuksiin. 90 % näistä vapaaehtoisista on sukututkijoita ja suurin osa yli 65-vuotiaita eläkeläisiä. Haasteena on ennakkoluulojen voittaminen vuoropuhelulla: akateemisten tutkijoiden mielestä sukututkimus ei ole oikeaa tutkimusta, ja sukututkijoiden mielestä tutkijat haluavat kaiken tiedon valmiina hopealautasella. Innokkaille vapaaehtoisille on kerrottava, miten tutkijat voivat käyttää aineistoja ja mitä se vaatii.
Kannattaa tutustua myös Helsingin yliopiston kollegoiden blogikirjoitukseen konferenssista.
Hyvin sujuneiden järjestelyjen ja joidenkin kiinnostavien puheenvuorojen ohessa kiitämme innovatiivista välikalja-ideaa. Tämä oli ensimmäinen kohdalle osunut konferenssille varta vasten tehty olut.
Teksti ja kuvat: Miia Kosonen, tki-asiantuntija, Digitalia