Työyhteisössä kohdataan joskus ristiriitaisia tilanteita, joissa asioita joudutaan tarkastelemaan monitahoisesti ja moniulotteisesti.
Miksi tämä käytännölliseksi viisaudeksikin sanottu taito ajatella laajasti ja toimia sen pohjalta järkevästi osoittautuu usein haasteelliseksi? Miksi erilaisuuden sietäminen ja kunnioittaminen omassa yhteisössä on niin vaikeaa? Miksi on vaikeaa nähdä eri tavoin ajattelevia mahdollisuutena oppia, vaikka toisen ajattelu itselle olisikin vierasta? Miksi käymme hyökkäykseen tai puolustuskannalle omien näkemystemme esiintuomiseksi?
Työyhteisöön voi muodostua erilaisia toimintatapoja, joiden avulla pystytään ohittamaan ja peittämään vaikeiden aiheiden käsittely ja sitä kautta erilaisuuden kohtaaminen. Perimmäisenä syynä voi olla ryhmän eheyden säilyttäminen. Samalla käy kuitenkin niin, ettei ryhmä punnitse uudelleen toimintatapojaan eikä näin kehitä toimintaansa. Voi syntyä psykologian professorin Irving Janisin kutsuma yksimielisyyden harha: kun kaikki muut ovat toista mieltä, oman eriävän mielipiteen täytyy olla väärä. Voi syntyä illuusio siitä, että kaikki ovat samaa mieltä.
Vain kyseenalaistaminen vie asioita eteenpäin
Kipeästi tarvittava asiantuntemus voi jäädä myös varjoon ns. Dunning-Kruger- ilmiön vaikutuksesta: mitä vähemmän jotain osaat, sitä herkemmin yliarvioit kykysi siinä. Saman ilmiön kääntöpuoli on se, että todelliset asiantuntijat aliarvioivat oman osaamisensa. On kuitenkin tutkimuksellista näyttöä siitä, että liiallinen konsensus voi olla jopa vaarallista, kun jokainen pyrkii sovittamaan näkemyksensä oletettuun yhteiseen mielipiteeseen.
Dialogin edellytyksenä pidetään itsensä altistamista kunnioittamaan eri tavalla ajattelevaa, pyrkiä ymmärtämään toisella tavalla ajattelevia, tunnistaa oman rajallisuutensa keskustelijana ja pyrkiä kehittämään itsessään näkökulman vaihtamisen taitoa. Kaikki näkökannat on siis syytä tuoda esille, tarpeen vaatiessa kriittisestikin. On (kenellä?) oltava tarvittaessa uskallusta olla eri mieltä kuin kaikki muut. Siksi, jos jatkossa työyhteisön työryhmässä syntyy voimakas yksituumaisuus ja tunnet asioiden takana olevan ääneen lausumattomia oletuksia, ilmaise rohkeasti eri mieltä oleminen, kuten Rolf Dobelli kirjassaan Selkeän ajattelun taito kehottaa. Sillä vain kyseenalaistaminen vie asioita eteenpäin ja perusteellisen tarkastelun tuloksena syntyy usein lopullinen hyvä ratkaisu.
Viisautta on yksioikoisten ratkaisumallien välttäminen ja kyky olla juuttumatta yhteen ainoaan näkökulmaan
Itselleni on ollut avuksi sosiaalityön opintojen aikana oppimani Totte Vadenin reflektiivisen pysäytyksen ajatus: jos tunnet vain yhden tavan toimia, tee reflektiivinen pysäytys ja pyri näkökulman vaihtamiseen. Pohdi tietoisesti vaihtoehtoisia tapoja. Jos sen jälkeen päädytkin toimimaan ensin mieleen tullulla tavalla, se on kuitenkin moninäkökulmaisen pohdinnan tuloksena syntynyt. Erikoistutkija Eeva Kallio onkin todennut viisauden yhtenä merkkinä olevan yksioikoisten ratkaisumallien välttäminen ja kyky olla juuttumatta yhteen ainoaan näkökulmaan.
Kirjoittaja: lehtori Merja Nurmi, Sosiaali- ja terveysala
Lähteet:
- Rolf Dobelli HS Konsensus voi olla jopa vaarallista
- Rolf Dobelli: Selkeän ajattelun taito
- Hannu L. T Heikkinen HS 31.5.2017 Vieraskynä-kirjoitus: Myös ammatillisen koulutuksen pitää sivistää
- Jalava Pertti. HS 27.10. 2014. Yleisönosastonkirjoitus: Kyseenalaistaminen vie asioita eteenpäin
- Eeva Kallio HS 26.2.2017: Ehdottomuus katoaa aikuisena
- Karoliina Nikula Kouvolan sanomat: Kolumni Dialogisen keskustelun lähtökohtia