Jokainen opintojakso on ollut kuin seikkailu, johon olen sukeltanut innolla mukaan hakemaan uutta tietoa. Työn ohella tämä omaehtoinen kouluttautumiseni on onnistunut hienosti.

Ensimmäisen varsinaisen tutkintoni suorittamisesta on kulunut jo vuosikymmeniä. Valmistuin yo-datanomiksi vuonna 1990. Datanomin töitä en ole koskaan tehnyt, mutta oppimistani taidoista on ollut valtavan paljon hyötyä työurani aikana.

Pitkin matkaa tähän päivään saakka olenkin kouluttautunut säännöllisesti. Uteliaana olen suorittanut työnohessa omaehtoista koulutusta mm. viestinnän, aikuiskasvatuksen ja ergonomian osa-alueilta.

Kuulin kerran lausahduksen ”ei paperin arkistoon kiikuttaminen kenestäkään asiantuntijaa tee”. Sen paperin arkistoon kiikuttajan pitää kuitenkin tietää useita arkistointiin ja asiakirjahallintoon liittyviä oleellisia asioita, niitä ei voi arvailla tai arpoa. Halusin tietää lisää ja onnekseni löysin Xamkin Tiedonhallinta ja sähköinen arkistointi YAMK-koulutuksen.

Opintokokonaisuus on monipuolinen kattaus moderniin tiedonhallintaan ja arkistointiin liittyvistä kulmakivistä ja koulutus on varsin suosittu. Opiskelin ensimmäisen vuoden opinnot polkuopiskelijana. Hain sitten tutkinto-opiskelijaksi ja nyt jatkan opintoja tavoitteena YAMK-tutkinnon suorittaminen.

Hauskaa kun voi itse valita opintoja oman mielenkiinnon mukaan

Opintoni ovat tällä hetkellä pakollisten kurssien osalta tehty, jäljellä on kolme valinnaista kurssia. Erisisältöisiä valinnaisia opintojaksoja on runsaasti tarjolla ja tuntui hauskalta käydä itse niitä valitsemassa ihan oman mielenkiinnon mukaan. Seuraavaksi suuntaan kuitenkin ajatukset opinnäytetyösuunnitelmavaiheen kautta itse opinnäytetyön tekemiseen ja pyrin valmistumaan kuluvan vuoden joulukuussa.

Jokainen opintojakso on ollut kuin seikkailu, johon olen sukeltanut innolla mukaan hakemaan uutta tietoa. Työn ohella tämä omaehtoinen kouluttautumiseni on onnistunut hienosti. Työnantajani on mahdollistanut minulle yhden opiskelupäivän kuukaudessa.

Opettajalta on aina löytynyt aikaa neuvoa ja tsempata

Pitää kuitenkin muistaa, että YAMK-tasoinen opiskelu vaatii paljon lukemista ja luetun tiedon soveltamista harjoitustehtävissä. Myös tieteellisen tekstin tuottamiseen on harjaannuttava. Opettajalta on aina löytynyt aikaa neuvoa ja tsempata, kun sitä on tarvittu. Tällainen monimuoto-opiskelu on sopinut loistavasti minun arkeeni.

Koronatilanteen vuoksi kurssien lähipäivät muuttuivat Teams-koulutuksiksi miltei kokonaan. Ilmassa oli juhlan tuntua, kun marssin viimeisen kurssini lähiopetuspäiville Mikkelin kampukselle ja tapasin livenä koulutuksemme vastuuopettajan Jurvasen Kirsin, joka on muuten mahtava tyyppi! Oli kiva jutella kasvotusten oman ryhmän opiskelijoiden kanssa, vaihtaa ajatuksia yleensä opiskelusta ja opinnäytetyöaiheista.

Meillä on töissä meneillään tiedonhallintajärjestelmän käyttöönottoprojekti. Tiedonhallinnan ja sähköisen arkistoinnin koulutuksen käyminen rinnan projektin kanssa on antanut kivasti näkökulmaa ja rohkeutta ihan oikeaan tekemiseen. Uskon työnantajanikin hyötyvän tästä.

Kiva kun luit minun tarinani. Kannustan Sinua rohkeasti hakemaan mukaan opiskelemaan. Hae Xamkiin, se kannattaa!

Mervi Metsävaara, Tiedonhallinta ja sähköinen arkistointi, tradenomi (ylempi AMK)