Viime syksyllä uutisoitiin, että Suomessa on 69 000 syrjäytynyttä nuorta. Syrjäytymisen riskitekijöiksi lueteltiin neljä asiaa: työttömyys, koulutuksen puute, mielenterveyden ongelmat ja harrastusten puute. Listaa katsoessa on helppo ymmärtää, että yksi tekijä johtaa toiseen, ja tällaisen nuoren kohdalla ennemmin tai myöhemmin tuo koko lista on nopeasti kasassa. Näin tapahtuessa nuoren ongelmavyyhti on jo iso ja syrjäytyminen tapahtunut tai ainakin hyvällä alulla.
Itse edustan tuosta listasta kohtaa koulutus. Olen saanut vuosia tehdä töitä erilaisissa verkostoissa, joissa puhutaan paljon (seminaareissa ja kahvikupin ääressä edelleen) monialaisen yhteistyön lisäämisestä ja uskotaan, että se on mahdollista. Konkreettisesti asia etenee kuitenkin tuskallisen hitaasti. Nykyinen Ohjaamo- ja perhekeskusbuumi onneksi vastaa konkreettisella tasolla jonkin verran tähän kysyntään, kun toimijat tulevat siiloistaan edes samaan rakennukseen tekemään yhteistyötä. Asenne on jo oikeansuuntainen.
Tein neljä vuotta Nuorisotakuun kylkeen liimattua Nuorten Aikuisten Osaamisohjelmaa (NAO) omalla alueellani Uudellamaalla omassa työpaikassani ammatillisessa oppilaitoksessa. Ohjelma jatkuu edelleen, ja sen rahoittajana on OKM, joka aloitti tämän toimenpiteen löytääkseen ne 20–29-vuotiaat nuoret, joilla ei vielä ole perusasteen jälkeistä tutkintoa. Tavoitteena oli hakevan toiminnan lisäksi tarjota heille ilmainen, tuettu ammatillinen koulutus.
Nuoren monialaisen tukiverkon pitää pysyä koossa eri vaiheiden aikana, ja nuori itse on tärkein lenkki tässä verkossa. Tuen pysymisen tärkeys korostuu etenkin niillä nuorilla, joilla lähtökohtaisesti tiedetään olevan haasteita esim. oppimisen tai mielenterveyden kanssa.
Useamman nuoren aikuisen kohdalla toteutui tuo edellä mainittu neljän kohdan lista, ja kynnys suunnitella omaa ammatillista polkua oli korkea. Neljän vuoden aikana kuitenkin moni rohkaistui lähtemään opiskelemaan, ja iso osa heistä valmistuikin. Monella sen sijaan tuli vastaan isoja haasteita, ja silloin olisi tarvittu konkreettista monialaista yhteistyötä. Sen saaminen ei kuitenkaan ollut päivänselvää.
Ehdottaessani esim. etsivän nuorisotyöntekijän kutsumista oppilaitokseen nuoren palavereihin sain vastaukseksi oppilaitoksestani, että ”tämä meidän kuuluu hoitaa itse, etsivillä on muutenkin paljon töitä”. Tämä asenne onneksi NAO:n myötä vähän muuttui. Nyt ymmärretään jo paremmin, ettei riitä, että hoidamme vain koulutukseen liittyviä haasteita, kun nuoren elämä on kuitenkin ko-konaisuus; kaikki liittyy kaikkeen.
On aika tulla vielä Ohjaamojakin konkreettisemmalle tasolle. Nuoren monialaisen tukiverkon pitää pysyä koossa eri vaiheiden aikana, ja nuori itse on tärkein lenkki tässä verkossa. Tuen pysymisen tärkeys korostuu etenkin niillä nuorilla, joilla lähtökohtaisesti tiedetään olevan haasteita esim. oppimisen tai mielenterveyden kanssa. Ei riitä, että etsivä nuorisotyöntekijä kutsutaan paikalle, kun oppilaitoksessa on jo tehty kaikki voitava ja omat työkalut ovat loppuneet. Siinä vaiheessa haaveet opintojen läpäisystä voidaan todennäköisesti unohtaa. Tukiverkon pitää olla kunnossa opintojen alusta saakka.
On sanomattakin selvää, että ennakoitu yhteistyö toimii korjaavaa yhteistyötä paremmin nuortenkin kohdalla.
Lait velvoittavat oppilaitosta tekemään ilmoituksen siinä kohtaa, kun nuoren opinnot eivät etene. Järki kertoo, että tuossa kohtaa on jo liian myöhäistä. Onneksi meitä kehotetaan monialaiseen yhteistyöhön nuoren hyvän elämän puolesta jo aiemmin. On sanomattakin selvää, että ennakoitu yhteistyö toimii korjaavaa yhteistyötä paremmin nuortenkin kohdalla.
Varovaisia avauksia tähän suuntaan on jo tehtykin, kun toimijat tulevat toistensa tonteille: Etsivät nuorisotyöntekijät päivystävät oppilaitosten eteisauloissa ja järjestävät mukavaa toimintaa. Siinä sivussa on helppo kysellä kuulumisia. Joissain oppilaitoksissa opiskelijahuollon tueksi on palkattu eri nimikkeillä kulkevia ohjaajia ja nuorisotyöntekijöitä, jotka ottavat matalalla kynnyksellä huomaansa sellaisen nuoren, jolla ilmenee vaikeuksia edetä opinnoissaan. Tämä on kuitenkin alueellisesti, oppilaitoskohtaisesti ja jopa opettaja-kohtaisesti valitettavan sattumanvaraista.
Jos haluamme pienentää syrjäytyneiden nuorten lukua, pitää asioiden toimia tasavertaisesti laadukkaammin. Oma ehdotukseni ja kehittämisajatukseni on, että monialainen tukiverkko on saumaton ja kulkee konkreettisesti nuoren mukana koulutukseen hakeutumisesta siihen hetkeen, kun kaikki sujuu hyvin. Sen pitää olla ketterästi käytettävissä myös silloin, jos tulee mutkia matkaan.
On tärkeää, että nuori kokee opintonsa itselleen mielekkäiksi ja juuri hänelle suunnitelluiksi.
On tärkeää, että nuori kokee opintonsa itselleen mielekkäiksi ja juuri hänelle suunnitelluiksi. Tämä tarkoittaa säännöllisiä yhteisiä tapaamisia, yhteisiä, nuoren omasta tilanteesta lähtöisin olevia tavoitteita ja yhdessä sovittuja pieniä asioita, joita tukiverkon kaikki osapuolet saavat tehtäväkseen nuoren opintojen etenemisen tukemiseksi. Nuori opiskelija tietää, että kaikki ovat tietoisia tehdyistä sopimuksista, ja hän itse on omalta kohdaltaan vastuussa koko ryhmälle tekemisistään. Nuori voi olla varma, että sovitut asiat hoidetaan ja ne etenevät, koska näitä tarkastellaan yhtei-sissä tapaamisissa.
Tuula Hapulahti, ammatillinen opettaja
Yhteisöpedagogi (YAMK) -opiskelija, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu, Mikkeli