Tänään Xamkilaisessa esittelyssä Gaming Barracks – Xamkin Kouvolan kampuksella toimiva rekisteröity yhdistys, joka on erikoistunut pelialaan ja erityisesti erilaisten pelitapahtumien järjestämiseen. Toiminta on saanut alkunsa jo vuonna 2016, mutta virallinen rekisteröinti yhdistykseksi tapahtui syksyllä 2019. Kaikki alkoi Xamkissa eri aloilla opiskelevien nuorten yhteisestä mielenkiinnosta pelialaa kohtaan. 

Yhteinen harrastus toi opiskelijat eri aloilta yhteen

Ajatus syttyi eri aloilta tulevien opiskelijoiden kiinnostuksesta pelialaan ja pelaamiseen. “Halusimme luoda jotakin sellaista yhteistoimintaa, johon liittyisi yhteinen tekeminen ja harrastus. Sellaista toimintaa, joka on päihdevapaata.”, Gaming Barracksin jäsenet kertovat. 

Alueen opiskelijoiden ja harrastajien yhdistettyä voimansa, tarkoituksena on ollut lisätä kiinnostusta ja tietoutta pelejä, e-urheilua ja kisakulttuuria kohtaan Kymenlaakson ja tulevaisuudessa mahdollisesti koko Suomen alueella.  

Kouvolan kampukselta löytyy Meduusa Studio, joka tarjoaa myös erinomaiset puitteet tällaisen toiminnan toteuttamiselle. “Ajattelimme, että sillä täältä löytyy näin hyvät puitteet, miksi emme hyödyntäisi näitä. Olemmekin saaneet käyttää kampuksen tiloja, Meduusa Studiota, tapahtumissamme.”, jäsenet kertovat tyytyväisinä.  

Kuvassa (vas.) Markus Savolainen, Aku Rundberg, Santeri Ounasti ja Ville Pelkola

Yhteistä tekemistä ja tapahtumia 

Gaming Barracks järjestää muun muassa peli-iltoja, turnauksia, laneja sekä kisakatsomoita. Lanit, joita onkin järjestetty jo peräti yhdeksän kappaleen verran, ovat olleet huippumenestys. Kyseessä on tapahtuma, jossa sosialisoituminen ja verkostoituminen ovat tärkeä elementti. Osallistuja ostaa itselleen pelipaikan tapahtumasta ja saapuu paikalle oman koneensa kanssa. Paikan päällä järjestetään yhteisturnauksia ja oheistoimintaa. Lanit eivät suinkaan keskity siis vain yksilöiden pelaamiseen omalla koneellaan vaan vaihtoehtoja on konsolipeleistä aina lautapeleihin asti.  

Nyt poikkeusaikojen saattelemana yhdistys on keskittynyt virtuaalisti toteutettaviin livestriimauksiin. Striimauksia voi katsella Gaming Barracksin Twitch-kanavalla

15 hengen poppoo 

Gaming Barracksiin kuuluu peräti 15 järjestäjäjäsentä. Vastuualueita on jaettu osaamisen mukaan ja näitä sovelletaankin tapahtumakohtaisesti. Haastattelussa mukana olivat puheenjohtajana toimiva Ville Pelkola, markkinoinnista vastaava Aku Rundberglogistiikkaa hoitava Santeri Ounasti ja turnauksia koordinoiva Markus Savolainen. Kaikkia yhdistyksen jäseniä yhdistää oma intohimo pelialaan.  

Lue lisää Gaming Barracks toiminnasta yhdistyksen kotisivuilla.

Game Design tutkinto Xamkissa 

Tiesitkö, että meillä Xamkissa voit suorittaa Game Design tutkinnon, joka keskittyy pelisuunnitteluun ja kehitykseen ja antaa valmiuksia toimia mm. pelisuunnittelijana. Toteutuskielenä toimii englanti. 

Muotoilija AMK, Game Design, mukana syksyn yhteishaussa 2.9.-16.9. klo 15:00!  

 Lue lisää koulutuksesta opintopolusta!

-Viveka Tiitola/ Tapahtumakoordinaattori, Xamk

Jaa sivu