Osaamiskeskus Nuoska kehittää alueellisesti ja valtakunnallisesti sovellettavia nuorisotyön toimintamalleja kouluihin ja oppilaitoksiin.

Perusasteen, nivelvaiheen ja oppilaitosnuorisotyön tarkoituksena on edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamista luomalla valmiuksia ja mahdollisuuksia toimia yhteiskunnassa. Nuorisotyö vahvistaa oppilaitosten kasvattajayhteisöä, jonka tehtävänä on tukea nuorten kasvua, itsenäistymistä, yhteisöllisyyttä sekä niihin liittyvien tietojen ja taitojen oppimista. Osaamiskeskus Nuoska kartoittaa nykytilan ja kehittää sen perusteella alueellisesti ja valtakunnallisesti sovellettavia toimintamalleja.

Nuoska on yksi opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamasta kuudesta osaamiskeskuksesta, jotka muodostavat valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman tavoitteiden toimeenpanoa tukevan kokonaisuuden. Osaamiskeskukset kehittävät ja edistävät nuorisoalan osaamista, asiantuntijuutta ja tiedonkulkua nuorisolain mukaisesti.

Nuoskan flyer: Lataa Nuoskan flyer tästä linkistä.

NUOSKAN TAVOITTEET JA TEHTÄVÄT

1. Kokoaa, tekee tunnetuksi ja levittää nuoriso- ja opetustoimen yhteistyön hyviä käytänteitä, joiden myötä kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävä nuorisotyö yleistyy.

2. Mallintaa ja kehittää kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön muotoja ja osa-alueita niin, että nuorisotyö on laadukasta ja arviointeihin perustuvaa.

3. Vahvistaa osaamiskeskustoiminnan kaksikielisyyttä koordinoimalla kaikkien kuuden osaamiskeskuksen ruotsinkielistä toimintaa.

NUOSKAN TOTEUTTAJAT

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun nuorisoalan tutkimus- ja kehittämiskeskus Juvenia koordinoi Nuoskan toimintaa ja kehittää malleja toisen asteen oppilaitoksiin. Osatoteuttajia on yhdeksän.

  • Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry
    Ehkäisevän päihdetyön osaamisen vahvistaminen koulutusten, työvälineiden sekä kehittämistyön kautta.
  • Folkhälsan förbund rf
    Ruotsinkielisen toiminnan verkoston ja tiedonvälityksen ylläpitäminen.
  • Förening Luckan rf
    Ruotsinkielisissä toimintaympäristöissä tapahtuvan yhteistyön vahvistaminen ja kiusaamisen ehkäisyn toimintamallien kehittäminen.
  • Mieli Suomen Mielenterveys ry
    Konkreettisten välineiden ja koulutusten tarjoaminen mielenterveystaitojen vahvistamiseen.
  • Nuorisotutkimusseura
    Vaikuttavuuden arviointi, indikaattorien- ja laatukriteerien luominen.
  • Kehittämiskeskus Opinkirjo
    Hyvinvointia ja viihtyvyyttä parantavien menetelmien ja toimintamallien kehittäminen ja levittäminen.
  • Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuuna
    Opetussuunnitelmaan nojaavan nuorisotyön kartoittaminen ja kehittäminen sekä verkostojen ja lähiyhteisön välisen yhteistyön kehittäminen.
  • Vantaan kaupunki
    Koulutusten, tapahtumien ja vertaistapaamisten toteuttaminen sekä ammattilaisten vuoropuhelun toimivuuden kehittäminen.
  • Åbo Akademi
    Tutkimuksiin ja selvitystyöhön osallistuminen ruotsinkielisten toimijoiden näkökulmasta.

 

Voit seurata videojulkaisujamme Youtube-soittolistalta:

 

Voit seurata podcast -julkaisujamme kanavalta:

 

MATERIAALEJA & JULKAISUJA

Koulu- ja oppilaitosnuorisotyö 2024 / Nuoska, OAJ

Koulu- ja oppilaitosnuorisotyön kehittäminen – Koulunuorisotyön rakenteiden laatua koskeva ohjeistus

Koulunuorisotyön verkostojen huoltokirja avuksi verkostojen koordinoijille

Suuntaviivoja nuorisoalan osaamiskeskusten kaksikielisyydelle – organisointi ja toiminta / Folkhälsan, Juvenia

Nuorisoalan ehkäisevän päihdetyön työkalupakki välituntiaktiviteetteihin / Ehyt ry

Hyvinvoiva lukiolainen -paneelikeskustelujen järjestämisen opas.

Hyvinvoiva nuori -paneelikeskustelujen järjestämisen opas.

Kouluissa ja oppilaitoksissa tehtävän nuorisotyön arviointikriteeristö / Kanuuna

Hännikäinen-Uutela, A-L & Penttinen, P. 2023. Koulunuorisotyö. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Xamk oppimateriaalit 2.

Koonti tunnetaitoja ja ryhmädynamiikkaa vahvistavista harjoitteista / Kanuuna

Kaverituki päihdehuolissa / Ehyt ry

Hellström, V., Hännikäinen-Uutela A-L & Kantonen, H. 2023 Ratkaiseeko nuorisotyö koulun resurssipulan? REXI-lehti 1/2023, 9 – 11.

Hännikäinen-Uutela, A-L., Pöyry, S-M. 2022. Tulevaisuuden osaajat vahvistavat kouluyhteisöjä ja vertaisryhmiä. Artikkeli Nuorisotyö lehdessä 3/2022. 14-15.

Kivijärvi, A., Kauppinen, E., Kiilakoski T. & Leskinen, J. 2022. Hidasta kasvua ja lisääntyviä vastuita. Kunnallinen nuorisotyö suomessa 2021. Nuorisotutkimusseuran/Nuorisotutkimusverkoston julkaisuja 238.

KAMU Kaveri mielessä, Miten tuen kaveriani? -tuntien materiaalit / Mieli ry

Hännikäinen-Uutela, A-L. & Pöyry, S. 2021. Vaikuttavaa nuorisotyötä kouluissa ja oppilaitoksissa. Artikkeli teoksessa Haapala, A. (toim.) Kestävää hyvinvointia kehittämässä 2021. Vaikutuksista kohti vaikuttavuutta. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. Xamk kehittää 148. 142-146.

Kantonen H., Hännikäinen-Uutela, A-L. & Kiilakoski T. (toim.) 2021. Nuorisotyötä kouluissa ja oppilaitoksissa. Xamk kehittää 165. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu.

Kasku Malli ammatilliseen koulutukseen / Kehittämiskeskus Opinkirjo

Kasku – Opettajan ja nuorisotyöntekijän työparina toimimisen malli yläkouluissa / Kehittämiskeskus Opinkirjo

Hännikäinen-Uutela, A-L., Kantonen, H., Snellman-Aittola, M., Vartiainen, M. 2021. Näe minut, kuuntele minua! Nuoren kohtaaminen ei-toivotun käyttäytymisen ehkäisyssä. Artikkeli Nuorisotyö lehdessä 1/2021. 6-8.

Nuorisotyö koulussa -koonti / Kanuuna

 

Tilaa koulunuorisotyö-oppikirja: https://asiointi.xamk.fi/lomakkeet/1458/lomake.html

 

NUOSKAN UUTISKIRJEET

2024

Nro1/2024: Nuoska uutiskirje 1/2024

2023

Nro6/2023: Nuoska uutiskirje 6/2023

Nro5/2023: Nuoska uutiskirje 5/2023

Nro4/2023: Nuoska uutiskirje 4/2023

Nro3/2023: Nuoska uutiskirje 3/2023

Nro2/2023: Nuoska uutiskirje 2/2023

Nro1/2023: Nuoska uutiskirje 1/2023

2022

Nro6/2022: Nuoska uutiskirje 6/2022

Nro5/2022: Nuoska uutiskirje 5/2022

Nro4/2022: Nuoska uutiskirje 4/2022

Nro3/2022: Nuoska uutiskirje 3/2022

Nro2/2022: Nuoska uutiskirje 2/2022

Nro1/2022: Nuoska uutiskirje 1/2022

 

 

TOIMINTAKERTOMUKSET

Osaamiskeskus Nuoskan toimintakertomus 2020-2022.

 

Täältä löydät osaamiskeskus Nuoskan tietosuojailmoituksen

Lisätietoja

YHTEYDENOTTOPYYNTÖ

Xamk / Juvenia:

Anna-Liisa Hännikäinen-Uutela
projektipäällikkö
anna-liisa.hannikainen-uutela@xamk.fi
040 545 1608

Heikki Kantonen
TKI-asiantuntija
heikki.kantonen@xamk.fi
040 774 9246

Sanna-Mari Pöyry
TKI-asiantuntija
sanna-mari.poyry@xamk.fi
040 192 7974

Ville Eerikäinen
TKI-asiantuntija
ville.eerikainen@xamk.fi
040 141 8836

Veronica Hellström
TKI-asiantuntija
veronica.hellstrom@xamk.fi
050 337 0209

Ajankohtaista

Uusi koulu XII – seminaarin pohdintoja nuoren kasvusta, oppimisesta ja hyvinvoinnista

Usein kuullaan sanottavan, että Nuorissa on tulevaisuus ja nuoret rakentavat huomisen. Nuoret ovat se muutosvoima, jota maailma tarvitsee. Näihin sanoihin pohjautuvat ajatukseni siitä, miten jokaisella nuorella on käytössään ikään kuin suuri määrä avaimia. Niitä on erilaisia ja ne soveltuvat käyttöön eri tavoin. Avaimet kuvastavat nuorella olevia mahdollisuuksia. Jokaisella nuorella niitä on paljon – maailma on...

Piirroskuva. Puun lehtiä ja vihreitä pisaroita.

Yksinäisyys ja yhteisöllisyys opiskelumaailmassa: Paneelikeskustelu herätti ajatuksia

Osallistuimme ”Uusi koulu XII” -seminaarin paneelikeskusteluun, jossa pohdittiin hyvinvoivan nuoren teemaa eri näkökulmista. Paneelikeskusteluun osallistui viisi henkilöä, jotka edustavat eri tahoja. Aiheena olivat yhteisöllisyys opiskelijapiireissä ja erityisesti yksinäisyyden haasteet, jotka usein nuoria opiskelijoita vaivaavat. Keskustelu oli vilkasta, ja eri panelistit toivat esiin omia kokemuksiaan ja näkemyksiään aiheesta. Eräs panelisti jakoi tarinansa siitä, kuinka hänkin oli...

Valokuva. Kolme nuorta henkilöä istumassa betonin päällä.

Åbo Akademi Nuoskan osatoteuttajana

Koulunuorisotyötä pidetään yhä enemmän toimijana, jolla on mahdollisuus tukea nuorten hyvinvointia sekä yksilö- että ryhmätasolla. Yksi vuosien 2020-23 valtakunnallisen nuorisopoliittisessa ohjelman (VANUPO 2020-23, 15-16)) tavoitteista oli moniammatillisen yhteistyön vahvistaminen nuorisotyössä perus- ja ammatillisen koulutuksessa. Osaamiskeskus Nuoskan – nuorisotyö kouluissa ja oppilaitoksissa – keskeinen tavoite on edistää koulu- ja oppilaitosnuorisotyötä valtakunnallisesti. Åbo Akademi on yksi osaamiskeskuksen...

Valokuva. Nuoria opiskelojoita pelaamassa norsupalloa oppilaitoksen salissa.

Monialainen yhteistyö toisen asteen koulutuksessa

Suoritin kolmen kuukauden harjoitteluni 2.asteen ammatillisessa oppilaitoksessa, jossa opiskelee vuosittain noin 6.500 nuorta ja aikuista tutkintoperusteisessa koulutuksessa. Tehtäviäni olivat monialaisen hyvinvoinnin edistäminen sekä tutortoiminta. Minulla olisi paljon aiheita, joista kirjoittaa harjoitteluajastani, mutta haluan keskittyä monialaiseen yhteistyöhön. Kerron kokemuksistani harjoittelun aikana sekä mietin, mitä onnistuneessa monialaisessa yhteistyössä oikein tarvitaan. Monialainen yhteistyö vaatii tekijöiltään yllättävän paljon. Tämän...

Valokuva. Kahden nuoren kädet pelaamassa pöytäjalkapalloa.

Oppilaitosnuorisotyö rakentamassa kohtaamisen tiloja ammatillisessa oppilaitoksessa

Nuorisotyö kouluissa ja oppilaitoksissa pyrkii kohtaamisiin ja keskusteluihin oppilaiden ja opiskelijoiden kanssa matalalla kynnyksellä. Nuorisotyölle osoitetut tilat tukevat tätä tavoitetta tarjoamalla paikan, jossa voi tavata toisia opiskelijoita, osallistua toimintaan tai jutella oppilaitosnuorisotyöntekijän kanssa. Avoimien ovien periaatteella toimiva tila edistää nuorisotyön saavutettavuutta. Nuorisotyö rakentuu vapaaehtoisuuden periaatteelle myös oppilaitoksessa, jossa osa opiskelijoista suorittaa oppivelvollisuutta. Nuorisotyölle varattu tila...

Faktat

Osaamiskeskus Nuoska - Nuorisotyö kouluissa ja oppilaitoksissa

01.04.2020 – 31.03.2024

Toteuttajat

Hallinnoija: Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu

Osatoteuttajat: Ehkäisevä päihdetyö Ehyt ry, Folkhälsan förbund rf, Förening Luckan rf, Mieli Suomen Mielenterveys ry, Nuorisotutkimusseura, Kehittämiskeskus Opinkirjo, Kunnallisen nuorisotyön osaamiskeskus Kanuuna, Vantaan kaupunki, Åbo Akademi

Tutkimuskeskus: Juvenia

Budjetti

Kokonaisbudjetti: 3 868 338 €

Xamkin osuus kokonaisbudjetista: 994 655 €

Rahoittaja ja päärahoituslähde: Opetus ja kulttuuriministeriö/valtion erityisavustus