Tässä blogitekstissä Yrityspaja-valmennuksen osallistuja Aku kertoo valmennuksen annista. ESGE-hankkeen avulla tullaan kehittämään alueellista elektronisen urheilun osaamista sekä törmäytetään osaajia ja yrityksiä yhteistyöhön.

 

Kerron tässä blogiteksissä, miten koin ESGE:n järjestämät työpajat, mitä opin niistä ja oliko niistä hyötyä. Osallistuin työpajoihin Gaming Barracks ry:n (GB) mukana, joten reflektoin osittain omia kokemuksia ja osittain, miten työpajat ovat vaikuttaneet GB:n toimintaan.

Ihan aluksi täytyy sanoa, että yksikään työpaja ei ollut turha. Jokainen työpaja oli täynnä inspiraatiota, upeita luennoitsijoita sekä pullollaan informaatiota.

 

Kuinka kaikki alkoi meidän osalta?

Olemme järjestäneet Kouvolassa vuodesta 2016 lähtien 9 kertaa Kassun Lanit nimisen pelitapahtuman.

Saimme kutsun Antti Leppilammelta liittyä mukaan ESGE-hankkeen järjestämiin yritystyöpajoihin. Se osui sopivasti, sillä olimme jo antaneet pientä ajatusta Gaming Barracksin muuttamisesta yritykseksi. Meillä ei ollut selvää yritysideaa, halusimme vain järjestää lanitapahtumia muuallakin kuin Kouvolassa.

Lanit on pelitapahtuma, johon pelaajat tuovat tietokoneensa ja pelaavat toisten kanssa ja sosialisoivat keskenään samassa tilassa. On järjestäjistä kiinni, mitä sisältöä (muuta kuin pelaamista) kyseisessä tapahtumassa on.

Siitä se meidän alkuperäinen idea lähti liikkeelle. Halusimme tuoda saman fiiliksen, mikä meillä on aina ollu Kassun Laneilla, eli lämminhenkiset ja enemmän henkilökohtaiset lanitapahtumat myös muualle.

 

Idean kehittäminen ja tuotteistaminen – Antti Harjuoja

Ennen työpajaa saimme ennakkotehtäväksi käydä läpi mihin asiakkaan tarpeeseen ideaamme tai osaamistamme voimme hyödyntää, mitä arvoa pystymme tuomaan asiakkaalle, ja kilpailutilanteen kartoittaminen.

Kävimme työpajoihin osallistuneiden kesken läpi kaikkien ennakkotehtävät. Monilla oli erittäin potentiaalisia ja mielenkiintoisia ideoita.

Antti Harjuoja – Milestone nimisestä yrityksestä saapui luennoimaan meille, miten yritysideaa voi lähteä rakentamaan pitchaamisen kautta.

Tauon jälkeen kaikki saivat sparrausta yritysideoillensa ja vinkkejä sen kehittämiseen.

Saimme tästä varmuutta, että meidän idea oli erittäin kehityskelpoinen, joten lähtisimme sitä toden teolla toteuttamaan.

Somekanavat ja brändäys – Thomas Halloran

Tähän työpajaan saimme ennakkotehtäväksi käydä läpi, mitä somekanavia meillä on käytössä, miksi juuri ne ja onko jotain kanavia, mitä olemme harkinneet ottavamme käyttöön? Toinen tehtävä oli kartoittaa kohderyhmä mahdollisimman tarkkaan.

Luennoimaan tuli Thomas Halloran – Ikimedia nimisestä yrityksestä. Hän kertoi meille eri somekanavista, mitä materiaalia mihin alustalle voi ja kannattaa laittaa ja minkälainen materiaali puree omaan kohderyhmään. Kuinka hakea sponsoritukea sekä miten brändätä yritys?

Luennoijalla oli niin paljon asiaa, että saimme valita teemmekö tehtäviä vai jatkammeko Thomaksen luentoa. Päätimme yhdessä jatkaa kuuntelua.

Päällimmäisenä työpajasta jäi mieleen, kuinka hoitaa somekanaviamme sekä mihin kanaviin kannattaa keskittyä.

Esiintymiskammoiselle ihmiselle tämä oli haastavaa, mutta hyvin avaavaa.

 

Pitchaus – Walid O. El Cheikh

Gaming Barracks sai kutsun osallistua *ship Startup Festivaaleille Kotkassa ja haimme samalla Pitch Captain -pitchaus kilpailuun, joten tämä työpaja tuli todella hyvään aikaan.

Ennakkotehtävänä meidän piti miettiä miten haluamme pitchata, myydä tai esitellä ideaamme.

Luennoimaan saapui Walid O. El Cheikh – Pitching for Life yrityksestä. Hän kertoi, mitä hyvä pitch vaatii, miten se rakennetaan ja miten se toteutetaan.

Tässä työpajassa teimme paljon pitchausharjoituksia lyhyitä ja vähän pidempiä, yksilöllisiä sekä ryhmän sisällä.

Esiintymiskammoiselle ihmiselle tämä oli haastavaa, mutta hyvin avaavaa. Saimme kaikki mahdollisuuden ottaa Walidiin yhteyttä, ja hän pitäisi meille yksilölliset pitchaussessiot. Otin myöhemmin työpajan jälkeen yhteyttä Walidiin ja pyysin häneltä apua esiintymiskammon voittamiseen.

Esiintymiskammosta poispääsy on pitkä prosessi, mutta koen olevani oikeilla jäljillä. Isot kiitokset Walid!

Pääsimme *shipin pitching kilpailussa finaaliin!

Myynti ja pitchaus – Antti Leppilampi & Jade Hirvonen

Meidän piti valmistella 3 minuutin pitch Gaming Barracksista tätä työpajaa varten. Teimme *ship Startup Festivalia varten videon, joten näytimme sen työpajassa.

Antti Leppilampi aloitti työpajan persoonallisuustestin muodossa. Ihmisillä on muutama eri ”isompi” persoonallisuus (DISC). Miten persoonallisuus vaikuttaa myymiseen ja ostamiseen? Miten eri persoonallisuudet toimivat vuorovaikutuksessa?

Jokainen ryhmistä esitti pitchin ja jokainen antoi palautetta niistä. Me teimme *ship Startup Festivalia varten videon, joten näytimme sen työpajassa. Positiivisen palautteen määrä oli huikea! Tästä oli hyvä jatkaa *ship:iin.

Jokainen työpaja oli täynnä inspiraatiota, upeita luennoitsijoita sekä pullollaan informaatiota.

 

Loppumietteet

Kuten jo kirjoituksen alussa sanoin, ”Jokainen työpaja oli täynnä inspiraatiota, upeita luennoitsijoita sekä pullollaan informaatiota.”.

Yritystyöpajat edistivät Gaming Barracksin toimintaa erittäin suuresti. Seuraava askel on muuttaa Gaming Barracks yhdistyksestä yritykseksi.

Suosittelen osallistumaan ESGE:n järjestämiin yritystyöpajoihin, vaikka sinulla olisi vain hatara idea yrityksestä. Työpajat avaavat silmiä ja opettavat paljon!

Työpajoja tullaan järjestämään ainakin 4 lisää syksyllä, joten kipin kapin ottamaan ESGE:een yhteyttä.

Kiitos kaikille luennoitsijoille, ESGE:lle sekä erityisesti Antti Leppilammelle sekä Jade Hirvoselle työpajojen onnistuneesta järjestämisestä!

 

Aku Rundberg
Gaming Barracks

Jaa sivu