XAMKIn Mikkelin kampuksella oli tarjolla mielenkiintoinen aamupäivä tiistaina 27.3.2018 Innostu Yrittäjyydestä –tapahtuman merkeissä, kun businessnainen ja yhteiskuntavaikuttaja Suvi Widgren avasi mielenkiintoista yrittäjyystaivaltaan XAMKin opiskelijoille.

Suvi Widgren oli 22-vuotias ottaessaan yli 150.000€ lainaa ryhtyäkseen muotialan ketjuyrittäjäksi suoraan koulunpenkiltä. Alle kolmekymppisenä myymälöitä oli jo viisi, liikevaihto yli 3 miljoonaa ja työntekijöitä yli 30. Widgren on kehittänyt jopa oman Idols-rekrytointitavan ja on rekrytoinut satoja nuoria ja kasvattanut heistä huippumyyjiä, johtajia ja yrittäjiä. Suvissa kiteytyy ”just do it – asenne”, periksiantamattomuus ja päättäväisyys, itseluottamus sekä rohkeus unelmointiin ja haaveiden toteuttamiseen.

Suvi Widgren kertoi kokemuksistaan nuorena yrittäjänä.

Viime vuonna Widgren myi liiketoimintansa ja lähti perheensä kanssa vuoden kestävälle maailmanympärysmatkalle tietämättä tulevaisuudesta. Keväällä 2018 Widgren palasi Suomeen ja työskentelee nyt ravintolabisneksen parissa EGG International Oy:n toimitusjohtajana ja yhtenä omistajista. Suvi jakoi kokemuksiaan tapahtumassa reilulle 170 osallistujalle.

 

Paikallista yrittäjyyttä ja mahdollisuuksia nuorille yrittäjille

Tapahtumassa kuultiin myös paikallisten yrittäjien tarinoita. Tuore yrittäjä Heidi Huovinen yrityksestään ”Design Heidi Huovinen” kertoi omasta alkutaipaleestaan palvelumuotoilijana. Huovinen auttaa työssään parantamaan tuotteiden ja palveluiden käyttäjäkokemusta. Työn hän sanoo olevan monipuolista, sillä palvelumuotoilua voi hyödyntää eri aloilla.

Heidi Huovinen kertoi työstään palvelumuotoilijana.

Niina Kansikas ”Liikenneopetus Niina Kansikas” -yrityksestä jakoi kokemuksiaan haasteista, jollaisia luvanvaraisella alalla nuorena yrittäjänä kohtaa. Autokouluala on hyvin vahvassa murroksessa ja yrittäjälle lakimuutokset näyttäytyvät niin uhkana kuin mahdollisuutena. Myös Heidi Lampinen Miksei Mikkelistä kertoi tapahtumassa ERASMUS-yrittäjävaihtomahdollisuuksista.

Niina Kansikas avasi luvanvaraisella alalla toimimisen haasteita.
Heidi Lampinen kertoi nuorille yrittäjille mahdollisesta ERASMUS yrittäjävaihdosta.

 

Kokonaisuudessaan päivään mahtui inspiroivia puheenvuoroja. Päivän opetuksen voi kiteyttää Suvi Widgrenin sanoihin

”Jos et sinä itse toteuta omia unelmia, niin ei niitä kukaan muukaan tee puolestasi!”

 

Kirjoittanut
Anna-Maija Torniainen
projektipäällikkö

Innostu Yrittäjyydestä -tapahtuman järjesti Yrittäjäksi – opiskelijoille tukea yrittämisen alkuun –hanke (01.05.2017–31.08.2019), jota rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta.

 

Jaa sivu