Mikkelissä järjestettiin Yrittäjän päivänä 5.9.2018 uusi, erilainen työelämätapahtuma. Monitoimiareena Saimaa Stadiumi täyttyi valtakunnan huippupuhujista, tietoiskuista ja työpajoista. Tapahtumassa oli mukana mm. yrityksistä koottu messukylä ja verkostoitumisalue. Ohjelmassa on 19 mielenkiintoista puheenvuoroa sekä erilaisia työpajoja, tietoiskuja ja seminaareja. Tapahtuma oli ilmainen ja avoin kaikille.
Opiskelijoille oli tarjolla erilaisia työpajoja, mielenkiintoisia puheenvuoroja ja tietoa yrittäjyydestä. Yrittäjäksi –hanke oli vahvasti mukana SYKE –tapahtumassa. Järjestimme useita työpajoja, ja mukana oli kaksi asiantuntijapuheenvuoroa sekä hankeständi. Tapahtuman aikana Saimaa Stadiumin lasiparvelle järjestettiin hankkeen toimesta Yrittäjyysideapaja, Creative Blender sekä K-kauppiasyrittäjyydestä kertova työpaja. Lisäksi mukana oli asiantuntijoita, jotka sivusivat mielenkiintoisia ja ajankohtaisia teemoja puheenvuoroissaan.

Yrittäjyystyöpajat
Yrittäjyystyöpajoihin osallistui nuoria ja opiskelijoita sankoin joukoin – työpajat vetivät yli 200 osallistujaa. Yrittäjyysideapajassa opiskelijat ja nuoret pääsivät jakamaan ideoitaan yrittäjyyden kehittämiseksi oppilaitoksissa. Työpajaa veti TKI-asiantuntija Petteri Tiljander. Creative Blender -työpajan ohjasivat Esedun opettajat Leila Buur ja Helena Pätilä. Työpajassa opiskelijat pääsivät ideoimaan liiketoiminnan kehittämistä sekä kehittämään uusia liikeideoita. Tämän jälkeen vuorossa oli K-kauppiasyrittäjyys -työpaja, jonka aikana kauppias Minna Hyyryläinen kertoi yrittäjätarinansa, vastasi kysymyksiin k-kauppiasyrittäjyydestä sekä jakoi kokemuksiaan yrittäjämatkansa varrelta.



Henkilöbrändit, keksinnöt…
Päälavalla nähtiin päivän aikana upeita ja insiroivia puheenvuoroja. Yrittäjäksi -hankkeen toimesta paikalla oli kaksi oman alansa asiantuntijaa. Yrittäjä, LinkedIn –kouluttaja ja sisällöntuottaja Riikka Annika Keskitalo kertoi opiskelijoille ja nuorille henkilöbrändäyksestä ja verkostojen tärkeydestä. Keksintöihin ja tulevaisuuteen liittyen ajatuksiaan puolestaan avasi säveltäjä, startup-yrittäjä, keksijä sekä futuristi Perttu Pölönen.


SYKE -tapahtuma toi päivän aikana paikalle tuhansia kävijöitä. Tapahtuma oli maakunnallinen ja sitä oli yhteistyössä toteuttamassa kattava verkosto Etelä-Savon yritysten tukiorganisaatioita ja hankkeita. Nuoria oli mukana niin lukioista, 2. asteen oppilaitoksista kuin korkeakouluistakin. Kokonaisuudessaan SYKE 2018 -tapahtuma onnistui hienosti, ja olemme ensi vuonna ilolla mukana Sykkeessä.
Kirjoittanut
Anna-Maija Torniainen
projektipäällikkö
Lue lisää Sykkeestä: http://www.syke.work
SYKE 2018 -tapahtumassa oli mukana Yrittäjäksi – nuorille tukea yrittämisen alkuun –hanke (01.05.2017–31.08.2019), jota rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta.