Etelä-Savon NY-yrittäjät esittäytyivät Uskalla Yrittää -semifinaalissa Kauppakeskus Stellassa keskiviikkona 21.2.2018. Semifinaaliin osallistuneet opiskelijat osallistuivat kuluvana lukuvuonna omassa koulussaan Nuori Yrittäjyys ry:n (NY) Vuosi yrittäjänä -ohjelmaan. He ovat ideoineet ja perustaneet oikealla rahalla toimivia NY-yrityksiä.
Tapahtumassa nuoret esittelivät yritystoimintaansa ja myivät tuotteitaan ja palveluitaan. Semifinaali on Nuori Yrittäjyys -ohjelman alueellinen karsintakilpailu, jonka voittajat pääsevät valtakunnalliseen Uskalla Yrittää -finaaliin, jossa kilpaillaan Suomen mestaruudesta ja paikasta EM-kisoihin Serbiaan. Ensimmäistä kertaa semifinaalissa olivat mukana myös Xamkin NY Start Up –opiskelijat. NY Start Up -ohjelma on yrittäjyyttä ja oman idean kehittämistä tukeva oppimismalli, jonka aikana käydään läpi prosessi, joka muodostaa myös oikean yrityksen elinkaaren (Nuori Yrittäjyys, 2018). Ohjelmassa opiskelijat perustavat ryhmissä oman NY-yrityksen, jonka puitteissa prosessi käydään läpi. Xamkin Mikkelin kampuksella opintokokonaisuus pilotoitiin syksyllä 2017. Opinnot käynnistyivät syksyllä 2017 jatkuen aina kevääseen saakka.

Xamkista semifinaalissa oli mukana neljä NY-yritystä: Clean Finnish Forest NY, Kohdataan NY, Freezing Fishing Trips NY sekä Ripsistudio Sara NY. Parhaaksi korkea-asteen yritykseksi ja Xamkin edustajaksi kansalliseen finaaliin valittiin Ripsistudio Sara NY. Sara Suihkonen valittiin myös korkea-asteen parhaaksi myyjäksi Myynnin ja markkinoinnin ammattilaisten eli MMA Etelä-Savon toimesta. Sara opiskelee Xamkin Mikkelin kampuksella sairaanhoitajaksi ja perusti NY Start Up –opintojaksolla kauneudenhoitoon ja ripsienpidennyksiin perustuvan yrityksen.
Sara osallistuu kansalliseen Helsingissä järjestettävään Uskalla Yrittää -finaaliin 18.–19.4., joka kokoaa Suomen parhaat NY Vuosi yrittäjänä ja NY Start Up -ohjelmien yritykset yhteen kilpailemaan Suomen mestaruudesta ja EM-kisapaikoista. Finaalin järjestää Nuori Yrittäjyys ry.
Paljon onnea Saralle ja kiitos kaikille Xamkia edustaneille NY-yrityksille!

Lue uutinen semifinaalista:
https://uskallayrittaa.fi/etela-savon-semifinaalista-kolme-ny-yritysta-finaaliin/
Tutustu kansalliseen finaaliin:
http://uskallayrittaa.fi/finaali/
Kirjoittanut
Anna-Maija Torniainen
Yrittäjäksi – nuorille tukea yrittäjämisen alkuun -hanke
Yrittäjäksi – opiskelijoille tukea yrittämisen alkuun –hankkeessa kehitetään yrittäjyyden polkuja opiskelijoille. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun hallinnoimaa hanketta (01.05.2017 – 31.08.2019) rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus Euroopan sosiaalirahastosta. Hankkeen keskeisenä tavoitteena on tukea nuorta tai opiskelijaa yrittäjyyden polulle lähtemisessä. Syksyn 2017 aikana XAMKissa on lähdetty toteuttamaan NY Start Up-ohjelmaa ja tämän lisäksi tarjoamaan opiskelijoille erilaisia mahdollisuuksia innostua ja oppia yrittäjyydestä. NY Start Up -ohjelma starttasi syyskuussa Mikkelin kampuksella. Tässä 10 opintopisteen kokonaisuudessa korkeakouluopiskelijat perustavat lukuvuoden ajaksi monialaisen, oikealla rahalla toimivan miniyrityksen.