Öljyntorjunta-allas on perustettu Kymen Vesi Oy:n jäteveden ilmastusaltaan yhteyteen EAKR-rahoitteisen kehittämishankkeen ja Xamkin jatkorahoituksen avulla. Rakennustöiden valmistuttua altaan toimintoja kehitettiin pilottien avulla, joihin osallistui pelastus- ja ympäristöalan viranomaisia, yrityksiä ja vapaaehtoisia.
Lue lisää
Öljyntorjunta-allas
Öljyntorjunnan tutkimukseen, testaukseen ja harjoitteluun soveltuva allasympäristö on mittaluokassaan ainoa Suomessa. Altaalla voidaan käyttää oikeita öljyjä tai muita vahinkoaineita ympäristöturvallisesti.
Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun harjoitus- ja testausallas on tarkoitettu öljyvahinkojen torjuntamenetelmien harjoitteluun ja kehittämiseen, kaluston käyttökoulutukseen sekä tuote- ja laitetestaukseen. Alue toimii testiympäristönä myös torjuntajätteen käsittelyn tehostamiselle.
Öljyntorjunnan harjoitus- ja testausallas on ainutlaatuinen: alue on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa Suomessa, jossa on mahdollista kehittää ympäristövahinkojen torjuntakykyä oikeita vahinkoaineita käyttäen.
Alueella on tarjolla yleisin öljyntorjunnassa ja öljynkeräyksessä käytettävä kalusto – voit kuitenkin tulla testaamaan tai harjoittelemaan myös organisaatiosi omalla kalustolla.
ÖLJYNTORJUNNAN HARJOITUSPALVELU
Onko sinulla tai organisaatiollasi tarve harjoitella esimerkiksi
- vedestä öljyä keräävien laitteiden käyttöä
- imeytystuotteiden optimaalista hyödyntämistä
- öljyyntyneen rannan puhdistustekniikoita
- tehokasta ja turvallista tapaa työskennellä?
Osallistuvan ryhmän optimikoko 1+4.
Harjoituspalvelun tiedustelut:
Antero Myrén, etunimi.sukunimi@xamk.fi, 044 702 8222
ÖLJYNTORJUNNAN TUTKIMUS- JA TESTAUSPALVELU
Oletko kiinnostunut laitteesi keräyskyvystä tai tuotteesi imeytyskyvystä? Oletko kehittämässä uutta öljyntorjunta- tai keräysjärjestelmää? Haluatko todentaa järjestelmäsi toimivuuden myös uusille fossiilisia tuotteita korvaaville aineille? Ota yhteyttä!
Tutkimus- ja testauspalvelun tiedustelut:
Manu Kettunen, etunimi.sukunimi@xamk.fi, 050 911 2288
HARJOITUS- JA TESTAUSYMPÄRISTÖ
Öljyntorjunta-allas tarjoaa öljyntorjunnan tutkimukselle, testaukselle ja harjoittelulle laadukkaat ja monipuoliset olosuhteet.
Alueella on käytettävissä mm.
- pyöreä, halkaisijaltaan 30 metrin (660 neliömetrin) betoniallas kolmen metrin vesisyvyydellä
- alumiininen 12 neliön testiallas noin metrin vesisyvyydellä
- öljyn rantakeräykseen soveltuva 12 neliön alumiiniallas
- useita pienempiä testialtaita.
Altaalla käytettävä öljynerotuslaitteisto on tarkoitettu hiilivetypohjaisten tuotteiden erotteluun – vesiliukoisten tuotteiden käytöstä sovitaan erikseen.
Alue soveltuu öljyntorjunnan harjoitteluun sekä menetelmä-, laite- ja tuotetestaukseen
Alueen toiminnot
1) pääallas (660 neliötä)
2) pienempi testausallas (12 neliötä)
3) rantaharjoitteluallas (12 neliötä)
4) pesuallas
5) pesu- ja valuma-allas
6) raaka-aineiden säilytys
7) jätepisteet
8) toimistovaunu
9) varastokontit
10) varikkoalue
11) pysäköintialue
12) öljynerotinlaitteisto
Käytettävissä oleva kalusto
- öljynkeräimiä voimakoneineen
- harja-, levy/kiekko- ja rumpukeräimiä eri kokoluokissa
- kauluskeräin
- rajaus-, yhdistelmä- ja imeytyspuomia
- imeytys- ja suojamateriaaleja
- kaksi perämoottorillista venettä
- puominosturi (max. 500 kg)
Mahdollisuus tuuli- ja virtausolosuhteiden muokkaukseen.
Mahdollisuus myös ilmakuvaukseen tai vedenalaiseen kuvaamiseen.