Olen aina ollut hyvä opiskelija. Tunnollinen, hyviä ja kiitettäviä arvosanoja saanut määrätietoinen nuori nainen, jonka katse on ollut tiukasti suunnattuna kohti tulevaisuutta.
Aloitin YAMK-opinnot viime syksynä juuri ennen 30-vuotissyntymäpäivääni. Asetin jo ennen opintojen alkua selkeäksi tavoitteekseni sen, etten edelleenkään tingi niin sanotusta hyvän opiskelijan karaktääristä, jonka olin itselleni aiempien opiskelujen aikana luonut.
Kohta YAMK-opintoja on takana vuosi, ja toistaiseksi olen asettamassani tavoitteessa. Mitä tavoitteisiin tulee, paljon on ehtinyt muuttumaankin.
Ainaisen tavoitteellisen suorittamisen sijaan riittää, kun tekee parhaansa, nauttii siitä mitä tekee ja on siinä myös läsnä, elää hetkessä ja arvostaa sitä.
Siinä, missä olen jälleen oppinut opiskelemaan, olen myös oppinut jotain vieläkin tärkeämpää ja arvokkaampaa. Olen oppinut vaatimaan itseltäni vähemmän – olemaan itselleni armollisempi. Sisäistän nyt sen, ettei riman tarvitse aina olla mahdollisimman korkealla. Ainaisen tavoitteellisen suorittamisen sijaan riittää, kun tekee parhaansa, nauttii siitä mitä tekee ja on siinä myös läsnä, elää hetkessä ja arvostaa sitä.
Mikä sitten muutti tavoitteiden asettelua kohdallani?
Aviomies. Lapset. Ihanat, kamalat ja opettavaiset ruuhkavuodet. Perhe, jossa pelkästään kahden vuorotyötä tekevän aikuisen, yhden taaperon ja yhden aktiivisesti urheilevan teini-ikäisen aikataulujen yhteen sovittaminen on ajoittain todellista tosielämän Tetristä. Tämän Tetriksen, jonka voittamisessa panos on sanoin kuvaamattoman suuri, paljon suurempi kuin yhdenkään koulutehtävän suorittamisessa.
On ollut kaikin puolin huojentavaa lopultakin saada tiputettua harteilta hyvän opiskelijan viitta.
On ollut kaikin puolin huojentavaa lopultakin saada tiputettua harteilta hyvän opiskelijan viitta. Korostan, että tämä ei missään nimessä kohdallani tarkoita sitä, että pyrkisin nykyään opiskelujeni suhteen menemään sieltä, mistä aita on matalin. Aita on nyt juuri sopivan korkuinen ylitettäväksi – koko perheen voimin.
Kun jatkuvan tulevaisuuden suunnittelun ja suorituspaineiden kasaamisen sijaan keskittyy arjessa antamaan aikaa niin itselle kuin läheisillekin, tukee ja voimaannuttaa se samassa myös muita elämän osa-alueita, kuten opiskelua ja työtä. Kaiken tämän yhdistyminen näkyy elämässäni lisääntyneenä onnellisuutena.
Tämän henkilökohtaisen oppimisen jakson jälkeen koen edelleen olevani hyvä opiskelija, mutta ennen kaikkea parempi aviopuoliso miehelleni, paras äiti lapsilleni.
Mikä voisi olla tärkeämpää?
Mirka Ekroos
sairaanhoitaja (AMK)
akuutin hoitotyön YAMK-opiskelija
Kotka
