Tänä vuonna Xamk näkyi myös Studia-messujen innovaatioalueella, jossa esillä oli viisi opintojen kautta syntynyttä innovaatiota eri korkeakouluista. Xamkista messuille mukaan pääsi muodin ja puvustuksen opiskelija Inca Paatela, joka on perustanut jo opintojen aikana yrityksen tarjoamaan ajasta ja paikasta riippumattomia stailauspalveluita.

Seuraavassa hän kertoo kokemuksiaan messuille osallistumisesta.

***
Yrittäjyys, verkostoituminen, innovointi ja startup-kulttuuri ovat aina kiinnostaneet minua. Messuille osallistuminen näytteilleasettajana on aina ollut kaukainen haaveeni, joka lopulta toteutui kuitenkin aivan viime metreillä ennen koulusta valmistumistani.

Opintojeni alussa inspiroiduin kouluni tarjoamista yrittäjyys- ja innovointikursseista sekä tietysti oman alani muodin opinnoista niin paljon, että perustin jo opiskeluiden aikana stailauspalveluita tarjoavan yrityksen. Se tarjoaa ajasta ja paikasta riippumatonta tyylineuvontaa kuluttajille.

En meinannut aluksi uskoa, että minut oli valittu Helsingin Messukeskukseen esittelemään innovaatiotani yli 10 000 messukävijälle.

 

Kun keväällä 2019 kuulin, että minut oli valittu edustamaan Xamkin muodin ja puvustuksen koulutusta Studia-messuille sekä esittelemään innovaatioalueella perustamaani stailausyritystä, olin enemmän kuin haltioissani tästä ainutlaatuisesta mahdollisuudesta!

En meinannut aluksi uskoa, että minut oli valittu Helsingin Messukeskukseen esittelemään innovaatiotani yli 10 000 messukävijälle. Se oli suuri mahdollisuus saada näkyvyyttä omalle yritykselleni ja tehdä samalla tunnetuksi muodin ja puvustuksen koulutusta.

Joulukuussa 3. – 4.12.2019 osallistuin Studia-messuille. Innovaatioalueella minulla oli oma osasto, jonka Xamk oli parhaalla mahdollisella tavalla somistanut. Messuosasto erottui edukseen ja välillä ihmispaljous yllätti toden teolla. Kiinnostusta riitti stailauspalveluitani kohtaan ja myös muodin ja puvustuksen koulutus veti kävijöitä kuin häkä kyselemään alan opinnoista ja sisäänpääsymahdollisuuksista.

Antoisat kaksi päivää messuilla opettivat ja innostivat. Opiskelupaikkaa etsivien nuorien aito onnellisuus ja kiitollisuus siitä, että halusin kertoa heille opiskelemastani alasta kaiken mahdollisen ja kuunnella myös heidän haaveitaan ja unelmiaan muotialalla toimimisesta liikutti.

Moni nuorista joiden kanssa olin pitkään jutellut messuilla tuli myöhemmin sosiaalisessa mediassa kertomaan, että nyt he ovat hakeneet kouluun lisähaussa.

Messujen aikana sain vaihtaa ystävällisiä hymyjä, halauksia ja onnen kyyneleitä.

 

Tarinani ja kuvani löytyi myös Studia-messujen messulehdestä, mikä poiki kiinnostuneita opiskelijoita luokseni tekemään haastatteluja. Messujen aikana sain vaihtaa ystävällisiä hymyjä, halauksia ja onnen kyyneleitä.

Mielestäni messujen parasta antia olivat aidot tunteet, joita koettiin, nuorten oivallukset hakea muotialaa opiskelemaan ja kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa. Ne kaikki jättivät mieleenpainuvan jäljen ja hyvän mielen vielä pitkäksi aikaa.

 

 

Messujen jälkeen itselleni selveni vielä entisestään se, että tahdon jatkaa yrittäjänä toimimista myös valmistumiseni jälkeen.

Upean ja onnistuneen messukokemuksen jälkeen haluan rohkaista Xamkin kaikkien koulutusalojen opiskelijoita hakemaan ensi vuonna Studia -messujen innovaatioalueelle! Se on ainutkertainen tilaisuus, joka ei unohdu ja verkostoitumismahdollisuudet muiden alojen osaajien ja yrittäjien kanssa ovat kauaskantoisen arvokkaita.

Omasta mielestäni kaikkien joilla vähänkin on innostusta yrittäjyyteen kannattaa hakea mukaan. Pieni tai suuri innovaatio, tunnettu tai vähemmän tunnettu. Eikä sinun tarvitse vielä olla maailmalla menestynyt yrittäjä voidaksesi hakea innovaatioalueelle. Asenne on se mikä ratkaisee!

 

Inca Paatela
Muotoilija (AMK), muoti ja puvustus

Kirjoita kommentti

*