Oli vuosi 2015, ja olimme muuttamassa mieheni ja pienen poikani kanssa toiselle paikkakunnalle. Remontoimme vanhaa taloa ja olin hoitovapaalla. Tulevaisuutta miettiessä kasvoi tarve opiskella lisää ja kiinnostus kehittää itseään lisääntyi. Työkuviot uudella kotiseudulla olivat minulle vielä avoinna ja päätin hakea opiskelemaan. Kaipasin erilaista vastapainoa perhe-elämälle kuin harrastukset antoivat.
Pääsin pääsykokeisiin ja sain opiskelupaikan. Olin todella yllättynyt ja iloinen. Samaan aikaan sain myös lisää elämäni parhaita uutisia: Olin raskaana ja odotin toista lastani, pientä tyttöä!
Olin myös hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Oliko järkevää edes aloittaa opiskeluja, sillä puolen vuoden päästä saisin lapsen ja opiskelut jäisivät kesken. Entä jos voin huonosti raskauden aikana, enkä pysty käymään toisella paikkakunnalla muutamia lähiopiskelupäiviä tai tehtävät jäävät tekemättä. Lisäksi poikani oli vasta 1 v 8 kk, ja hänet pitäisi laittaa päivähoitoon, jotta saisin päivisin opiskeltua.
Päätin kuitenkin ottaa opiskelupaikan vastaan ja rohkeasti lähteä kokeilemaan.
Päätin kuitenkin ottaa opiskelupaikan vastaan ja rohkeasti lähteä kokeilemaan. Ja se kannatti. Tänä keväänä aion valmistua kliiniseksi asiantuntijaksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta.
Opiskelujen aloittaminen oli todella antoisaa. Ryhmämme koostui pääasiassa sairaanhoitajista ja terveydenhoitajista, joilla kaikilla oli erilainen tausta työelämästä. Lähiopiskelupäivät kerran kuukaudessa olivat tiiviitä ja toivat uutta näkökulmaa ja syvensivät omaa osaamista. Esikoinen tottui pian päiväkodin arkeen, ja minä sain suoritettua opintoja ryhmämme mukana.
Pienen vauvan kanssa olimme lähiopiskelupäivinä hotellissa yötä, ja hän oli mukana luennoilla.
Kesällä 2016 sain toisen lapsen, mutta opiskelut jatkuivat heti syksyllä. Halusin edetä ryhmämme mukana pakollisia ydinopintoja tehden. Pienen vauvan kanssa olimme lähiopiskelupäivinä hotellissa yötä, ja hän oli mukana luennoilla. Kiitos opettajille ja opiskelukavereille ymmärryksestä. Toivottavasti olemme saaneet tartutettua innon elinikäiseen oppimiseen myös tytölleni.
Kevätlukukaudella 2017 suoritin opintoja vähemmän. Päivät kuluivat lasten kanssa kotona arjen askareissa. Syksyllä 2017 olin taas kovan paikan edessä. Vasta vuoden ikäinen tyttöni täytyi laittaa päiväkotiin, sillä halusin jatkaa opintoja täysipäiväisesti. Koin, että aika ja jaksaminen eivät riitä, jos hoitaisin lapsia kotona päivät ja öisin opiskelisin. Usein mietin, olinko huono äiti, koska laitoin pienet lapseni päivähoitoon opiskelujen vuoksi.
Vuosi 2018 kului myös opiskelujen merkeissä. Jonkin verran tein myös keikkatöitä. Monet ryhmästämme aloittivat opinnäytetyön teon jo opiskelujen alkuvaiheessa, mutta minun aikani kului silloin muita opintojaksoja suorittaessa.
Opiskelu nyt
Aika on mennyt joutuisasti ja opinnot ovat yhä kesken. Tällä hetkellä teen opinnäytetyötä. Olen huomannut, että kotona yhden opiskelupäivän aikana ei ehdi paljoa, vaikka lapset ovat päivähoidossa. Olin päättänyt, että kotityöt saivat odottaa ja minun täytyi istua tiiviisti koneen äärellä opiskeluja tehden.
Iltaisin ja viikonloppuisin olen antanut aikaa perheelle ja antanut opiskelujen olla. Se on sopinut minulle ja meidän perheelle hyvin. Opiskeluaika on ollut kiinnostava matkaa omaan itseen, ja olen oppinut tunnistamaan omia vahvuuksiani ja kehittämisen kohteita.
Koulu on tukenut ja joustanut aikuisopiskelijaa todella hyvin, samoin työnantajani. Unohtamatta tietenkään rakasta perhettäni, joka on ymmärtänyt villakoiria nurkissa ja koulukirjoja levällään pitkin pöytiä. Odotan innolla valmistumistani ja uusia haasteita työelämän puolella.
Kirsi Nousiainen, sairaanhoitaja
Kliininen asiantuntija (YAMK) -opiskelija, Mikkeli