On perjantai. Viikko on ollut raskas. Ajan kotimatkan nieleskellen kyyneleitä. En jaksa.
Lauantaina en saa mitään aikaiseksi. Olen lamaantunut ja turhautunut, että kohta on taas sunnuntai ja sen jälkeen maanantai. Sunnuntain mielessäni pyörii vain, että huomenna PITÄÄ mennä töihin.
Tiedän, että asialle täytyy tehdä jotain mutta mitä? Olen hakenut töitä mutta en pääse edes haastatteluun. Olen jo yli 40. Olen aina pitänyt opiskelusta ja voisin lähteä opiskelemaan, jos vain tietäisin mitä. Alan tutkimaan koulutusmahdollisuuksia. Aluksi mielessä pyörii, etten voi lähteä enää ammattikorkeakouluun, kun olen jo niin vanha ja tietysti mietityttää, miten rahoittaa 3,5 vuoden opiskelun, kun asuntolainakin pitäisi maksaa.
Gero…mikä? Geronomi. Mikä ihme tämä on? En ole koskaan kuullutkaan. Alan selvittää asiaa ja kiinnostun. Liikuntapainotteinen koulutus! Tämä saattaisi olla minun juttuni. Ajatus jää itämään. Keväällä 2020 on se hetki, kun laitan hakemuksen Xamkiin. Pakko edes yrittää, ennen kuin pääni hajoaa lopullisesti.
Tulee korona ja pääsykokeitten ensimmäinen osa tehdään etänä kotoa käsin. Sydän hakkaa ja kädet vapisevat, en tajua näistä yhtään mitään! Soitan kokeen tehtyäni miehelleni itkien. En ikinä pääse jatkoon, koe oli ihan hirveä, en ehtinyt edes vastata kaikkiin kysymyksiin.
Edellisistä opinnoistani on 15 vuotta, joten en tiennyt yhtään mitä odottaa. Kuitenkin saan tiedon, että olen päässyt jatkoon. Se tarkoittaa sitä, että ajan aurinkoisena kesäkuun päivänä kohti Kotkaa ja Xamkin kampusta. On pääsykokeitten toinen osa.
Pääsemme henkilöllisyyden todistamisen jälkeen luokkaan, viritämme koneet valmiuteen ja sitten odotetaan klo 9 asti, että koe voidaan aloittaa. Minuutit ovat pitkiä. Kello tulee 9 ja kokeen valvoja käynnistää kokeen, ja mitään ei tapahdu. Vikaa selvitetään, sydän hakkaa. Viimein koe saadaan alkuun.
Olen mielessäni luonut erilaisen taktiikan kuin ensimmäisessä kokeessa. Vastaan ensin ne mitkä tiedän varmasti osaavani ja sitten vasta vaikeammat. Nyt tehtävät eivät edes tunnu niin vaikeilta, kun tietää jo millaisia kysymyksiä voi olla vastassa. Ehdin vastata kaikkiin kysymyksiin ja kokeen jälkeen jää hyvä fiilis. Olen tehnyt parhaani, katsotaan mihin se riittää.
Olen töissä ja sähköposti kilahtaa. Näen jo puhelimen ruudulta, että viesti on Xamkilta. Onneksi olkoon, sinut on valittu opiskelijaksi!
Soitan välittömästi miehelleni. Arvaa mitä! Muistan sanoneeni, että on pakko lopettaa puhelu, koska muutan alan itkemään. Tällä kertaa ilosta. Soitan parin päivän päästä esimiehelleni, että olen tekemässä opintovapaa-anomusta. Esimies suhtautuu asiaan myönteisesti. Nyt se on totta.
Koittaa elokuu ja koulun aloitus. Olen ostanut jo pari viikkoa sitten uuden koulurepun kuten kunnon koululaisen kuuluu. Jälleen auringon paistaessa kirkkaasti heitän repun autoon ja starttaan kohti Kouvolaa. Xamk täältä tullaan!
Löydän paikalle ja olen parkkipaikkaa epätoivoisesti etsiessä löytänyt jo ensimmäisen kollegan. Yhdessä etsimme tilan, jonne meidän kuuluu kokoontua. Tila on jo lähes täynnä porukkaa. Onpa meitä paljon.
Nyt opiskelua ja opintovapaata on takana jo ensimmäinen lukukausi. Onhan tässä riittänyt paljon tekemistä ja haasteita, mutta toistaiseksi olen erittäin positiivisella mielellä. Kukaan ei vielä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan mutta tämä kortti on katsottava.
- Leena Uski, geronomi (AMK)-opiskelija
Postaus kirjoitettu 2/2021