Opiskelun palo syttyi viisi vuotta sitten. Tavoitteenani oli valmistua ammatilliseksi opettajaksi. Olin työskennellyt pitkään ravintola- ja catering-alalla esimiehenä. Tutkintoni oli vanhentunut ja se piti päivittää opettajakorkeakoulun hakukelpoisuutta varten. Valintana Mikkelin Xamk sopi kuvioihini maantieteellisesti ja restonomikoulutus sisälsi matkailu- ja palveluliiketoimintaa, jotain uutta ja jotain jo tuttua. Opiskelun aloittaminen oli monen vuoden mietinnän tulos. Tästä alkoi matkani Mikkeliin.

Monipuoliset restonomiopinnot

 Lähipäivät olivat opiskelun parasta antia. Oli hienoa päästä irtautumaan muutamaksi päiväksi työstä, matkustaa junalla, yöpyä hotellissa ja nähdä opiskelukavereita. Mikkeliin oli matkannut eri puolelta Suomea aivan mainio joukko opiskelijoita, joilla huumori ei ollut hukassa. Vaikka välillä pipoa kiristi, rento meininki ei kadonnut.

Opiskeluun toi vaihtelua kurssien monipuolinen anti. Xamkissa voi kokea tekemisen meiningin. Kävimme messuilla, tutustumiskäynneillä hotelleissa ja retkellä kansallispuistossa. Hackathon-tapahtuma osoittautui todella positiiviseksi kokemukseksi ja Saimaa Stadiumin avajaiset jäivät mieleen.

Kurssien suunnitteluun ja oppimisen erilaisiin mahdollisuuksiin oli panostettu. Mikäli et pystynyt osallistumaan lähipäiviin, löytyi myös vaihtoehtoinen suoritustapa. Runsaasta kurssitarjonnasta oli mahdollista valita omia mielenkiinnon kohteita ja opiskelun aikatauluun sopivia vaihtoehtoja.

Uutta suuntaa etsimässä avoimesta amk:sta

Xamkin avoin ammattikorkeakoulu astui kuvioihin ennen ja jälkeen opettajaopintojen. Opiskeluympäristö oli entuudestaan tuttu ja kurssitarjonta monipuolinen. Avoin AMK sopii hyvin väyläksi uusien opintojen suunnitteluun. Keväällä 2019 aloitin parilla kurssilla suuntana YAMK-tutkinto. Täydentävät opinnot sopivat sisällöltään eri tutkintoihin, joten vaikka heti ei tiedä, mihin suuntaan jatkaa, eivät opintopisteet mene hukkaan.

Keväällä 2020 huomasin yhteisöpedagogi (YAMK) -koulutuksen. Aikaisemmat suunnitelmani menivät uusiksi. Koronakevät ja opettajaopinnot käänsivät ajatukset uuteen suuntaan. Tutkinto-opiskelijaksi hain avoimen väylän kautta, kun vaadittu määrä opintopisteitä täyttyi.

Nyt opiskelut alkavat olla puolessa välissä. Ppinnäytetyön suunnittelu on ajankohtainen. Opiskelu työn ohessa vie paljon aikaa, vaatii suunnitelmallisuutta ja ymmärtäviä ihmisiä ympärillä, mutta se antaa myös paljon.

Opiskelun loppumetreillä olen usein ajatellut, että tämä oli nyt tässä. Nyt jo itseni tuntien en lupaa enää mitään.

 

Sari Rautiola
Nuorisokasvatuksen johtamisen ja kehittämisen koulutus, yhteisöpedagogi (YAMK) 2021– 
Xamk avoin ammattikorkeakoulu 2019–2020
Matkailu- ja palveluliiketoiminnan koulutus, restonomi (AMK) 2016–2018

Kirjoita kommentti

*