Miisa Järvinen aloitti fysioterapeuttiopinnot 2016 Savonlinnan kampuksella. Hän oli peruskoulun jälkeen lukenut itsensä hevostenhoitajaksi Ypäjän Hevosopistolla ja samalla ylioppilaaksi Loimaan lukiossa.

Savonlinnasta opiskelupaikan saaneen poikaystävänsä kautta hän kiinnostui fysioterapeutin koulutuksesta.
– Olin liikunnallinen, kiinnostunut terveydestä ja hyvinvoinnista sekä luonteeltani sosiaalinen. Hevosihmisenä olin saanut tutustua ratsastusterapiaan ja ammatti oli jäänyt mieleen. Mietin, että ehkä minustakin voisi tulla ratsastusterapeutti.

Välivuoden jälkeen Miisan fysioterapeuttiopinnot Savonlinnassa alkoivat. Ensimmäistä puolta vuotta hän kuvailee koko opiskelujen rankimmaksi, mutta kun perustiedot ihmisen fysiologiasta ja anatomiasta oli opiskeltu, vauhti vähän rauhoittui.

… on helpottavaa jakaa ”kaikki on niin uutta -ähkyä” muiden samassa veneessä olevien kanssa.

 

– Opintojen alussa oli totta puhuen hieman shokeeraavaakin huomata, miten vähän tiesin alasta, jota tulisin seuraavat 3,5 vuotta opiskelemaan. En oikeastaan edes tiennyt, mitä fysioterapia on. Ensimmäisen lukukauden jälkeen olin kuitenkin jo hieman enemmän selvillä tulevasta ammatistani, ja lisäksi pienehkö kampus oli tullut myös opettajineen tutuksi sekä kaveruus- ja ystävyyssuhteet muodostuneet.

– Opiskelijajärjestöt ja toimikunnat pitävät huolen siitä, että opiskelijatapahtumia on runsaasti, ja sitä kautta uusilla opiskelijoilla on tutustumismahdollisuuksia toisiin opiskelijoihin. Tapahtumiin voi osallistua sen mukaan, miltä itsestä tuntuu; pakkoa ei ole. 

– Itse viihdyin paremmin kotona poikaystäväni kanssa, mutta etenkin, jos kaupunkiin muuttaa yksin, kannattaa erityisesti opintojen alussa olla aktiivinen ja osallistua tapahtumiin ja sitä kautta tutustua muihin opiskelijoihin. Jokaiselle fuksille, eli ensimmäisen vuoden opiskelijalle, elämäntilanne on uusi ja on helpottavaa jakaa ”kaikki on niin uutta -ähkyä” muiden samassa veneessä olevien kanssa.

Miisan mielestä fysioterapeuttiopiskeluiden kiinnostavin osuus on ehdottomasti ollut harjoittelut. Ne alkoivat heti toisena lukuvuotena ja ovat jatkuneet lukukausittain opintojen loppuun saakka.

– Jokaisen opiskelijan harjoittelupolku on erilainen, eikä omia harjoittelupaikkoja kannata verrata muiden harjoittelupaikkoihin. Jokainen voi kuitenkin omilla valinnoillaan vaikuttaa siihen, millaisen käsityksen omasta alastaan saa: haluaako esimerkiksi hakea harjoittelupaikkaa yksityisestä fysioterapiayrityksestä, kuntoutuslaitoksesta tai työfysioterapian puolelta? Valinnanvaraa on paljon, ja kannattaakin heti alusta asti pohtia, minkälaisen harjoittelupaikan haluaisi seuraavaksi.

– Tarvittaessa opettajat auttavat harjoittelupolun muodostamisessa, mutta opiskelija saa itse valita, mihin paikkoihin hakee. Suosittelen, että harjoittelupaikat olisivat erilaisia, jotta alasta muodostuisi mahdollisimman laaja näkemys: fysioterapiaa on niin monessa eri muodossa ja niin monessa erilaisessa työympäristössä. Mutta se on minusta vain alan rikkaus – jokaiselle löytyy kyllä jotakin, minkä parissa haluaa opintojen päätyttyä työskennellä.

Omat fysioterapeuttiopintoni ovat nyt loppusuoralla. Ajatukseni ja haaveeni ovat edelleen samoja, joita olin kirjoittanut aikoinaan valmistavaan ennakkotehtävääni.

 

– Omat fysioterapeuttiopintoni ovat nyt loppusuoralla. Ajatukseni ja haaveeni ovat edelleen samoja, joita olin kirjoittanut aikoinaan valmistavaan ennakkotehtävääni. Edelleen olen kiinnostunut vahvasti ihmisten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja ennaltaehkäisevästä työstä, sekä edelleen uskon, että joskus vielä luen itseni ratsastusterapeutiksi.

– Opintojeni ja erityisesti harjoitteluideni aikana minulle on kuitenkin tullut myös uusia kiinnostuksen kohteita, esimerkiksi into ja halu työskennellä ikäihmisten parissa. Työnäkymät fysioterapeuteille ovat hyvät ja itse näen asian niin, että alan nousukiito on vasta edessäpäin. Jo entisestään laajat työmahdollisuudet tulevat laajenemaan entisestään, kun terveysala kehittyy jatkuvasti.

– Oli tuleva työpaikkani mikä tahansa, luotan siihen, että elämä johdattaa minut kyllä oikealle polulle – sille, missä minun kuuluu kulkea.

 

***

Seuraavat sisällöt on englanniksi, koska tämän kirjoittaminen on ollut samalla opiskelutehtävä. 

 

Why should you choose to study in Xamk in Savonlinna?

  1. Savonlinna might be a bit far away from, well… everything…, but in my opinion it’s one of Finland’s the most sympathetic city and so beautiful all year round. And a big bonus: no matter where you live in Savonlinna, you almost always have a lake view from your living room – pretty cool I think.
  2. Like I just told you, Savonlinna is surrounded by lakes. Everywhere you look you will see water and nature, even in the middle of the city center – and that means the running localities are amazing (ps. no one minds if you switch running to walking or cycling)!
  3. If you choose to study in XAMK’s campus in Savonlinna, you do not have to wake up half an hour earlier to A. figure out where your class is and B. to get there. Savonlinna’s campus is small enough for you to not get lost but big enough to always find a computer to study on.
  4. Because I mentioned that nature is one of a kind in Savonlinna and I told you about its lakes, you won’t be surprised to see a steamship cruising on a lake while walking in the campus halls – I told you, one of a kind!
  5. Teachers. There are not many in Savonlinna’s campus but the ones that work there, work for you. And now let me tell you a little story. If you choose to study in Savonlinna, later in your studies you will get to organize a frosh party to newest students in your degree. When it was my class’ turn the theme of the party was around music, and my friend and I had an amazing idea. We wanted to have a quiz where the teachers sing or talk different songs in another language than the originals and the participants have to guess what those songs are. So off we went and “knock knock” on the teachers’ doors. And you know what: everyone participated, and it was HILARIOUS! We just gave them a paper where the lyrics were either in English (for Finnish songs) or in Finnish (for English songs), said whenever you’re ready and pushed the recording button. It was a huge success and worked well as an ice breaker for the party. I think this is a good example how things are in Savonlinna’s campus.
Like I told you, the running facilities are amazing in Savonlinna and there are even nice outdoor working places where you can do for example a few sit-ups during your run! Let’s get moving!

 

Why should you choose to study physiotherapy?

  1. You would want to choose to study physiotherapy if you are social, friendly, like sports and are interested in well-being. There are tons of other reasons too, but when I was figuring out what to study, I could recognize those qualities in me and here I am, studying physiotherapy and enjoying it.
  2. If you choose to study physiotherapy you get to see a lot of naked skin – don’t get me wrong, if you’re going to be physiotherapist, you’re gonna have to like it. PS. Before your first day, buy good pair of shorts that cover little enough but enough (if you know what I mean) – you’re gonna have to show some skin but you don’t wanna show too much! And trust me, even if this scares you a little, you’re gonna be fine – every new student is in the same situation with you.
  3. You would want to choose to study physiotherapy if you like helping others, because that’s what physiotherapy is all about. If you like to solve some problems, physiotherapy is your jam.
  4. If you like working with your hands, don’t want to sit still all the time and like when your working days are different every day, you would want to choose to study physiotherapy.
  5. And last but not least, choose to study physiotherapy if you want to do something meaningful. Like I said, physiotherapy is all about helping people so if you like to see the results of your own work, choose physiotherapy. If you want to be a part of making this world a better place by helping people, well you know what you gotta do – choose to study physiotherapy.
Like I told you, remember the importance of sleep!

Five things I have learned during my studies in physiotherapy in Savonlinna:

  1. Once you move out from Savonlinna, you’re going to miss that little city a lot sometimes. Never know where life throws you some day, they say…
  2. Prioritize. It is sometimes hard to admit, but during every study you’re going to have to prioritize – you cannot do everything perfectly. Oh, that’s another thing I have learned: you cannot do everything perfectly all the time or otherwise you will snooze in da class I’ll tell ya!
  3. Friends matter. Do I even need to explain this one?! Everything is better with friends and everything seems better after spending time with friends. You can’t really change the world without a friend, but friendships can change the world!
  4. Movement is the medicine. Just wait for it…
  5. Live. Live. Live. Even though you are going to study the next 3,5 years or so, you’ll want to live your life too. Don’t forget all those things you like, whether you like running, boxing, seeing a friend over a coffee, motorcycling or crawling under a blanket and having a big cup of cocoa (my fav!), just because “studies matter the most”. They do matter but so do all those things that you like and keep you happy and sane, so that you can get the most out of that wonderful degree you choose to study. Enjoy yourself so you can enjoy your studies!
Did I told you about the amazing views in Savonlinna? For an evening jogger like me Savonlinna definitely has something to offer!
Savonlinna and its areas are full of beautiful hidden places that wait to be discovered. Even though they say Savonlinna is a summer city, I think it is as beautiful in the winter. If you enjoy nature, put your shoes on and discover those hidden places where you can enjoy the view while drying those wet shoes in the sun (because after living your whole life in Nordic countries you still cannot believe that there might be snow on the ground in late April!)!

 

Main picture: Well what can I say – you gotta see Olavinlinna castle yourself under winter moonlight during an annual light show! A-MAZING!

Kirjoita kommentti

*

Jaa sivu